Hei! Oonko ainoa, josta tuntuu siltä ettei enään jaksa? Ei vaan yksinkertaisesti jaksa enään mitään. Musta tuntuu siltä, että mä en enään jaksa, oon yksinäinen. Mun elämä on nykyään pelkkää paskaa. Poikaystävä jätti pari kuukautta sitten ja siitä eteenpäin mun elämä on ollut yhtä helvettiä. Oon jatkuvasti yksin ja kaikki ystävät on kaksnaamasia, joihin ei voi enään luottaa eli no eihän sellaiset oo ystäviä edes. Mietin päivittäin, että mitä jos en enään olis täällä olisko kaikilla sitten parempi olla? En ymmärrä mitä oon tehny ansaitakseni tän kaiken. Musta puhutaan paskaa, lähes päivittäin huonoja katseita mua kohtaan. Voisko joku edes joku vastata mulle ja ymmärtää?
Yksinäisyys
Masentuvayksinäinen
11274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mut on jättänyt 6 poikaystävää. Eikä kaikki silti ole pelkkää paskaa. Enkä silti pidä kavereitani kaksnaamaisina, joihin en voi enää luottaa. Olen yksin nyt. Silti elämä jatkuu.
Mitään pahaa ei ole nimittäin vielä tapahtunut.
En ole sairastunut vakavasti. Omaisia ei ole kuollut. Raha riittää juuri ja juuri.
Elämä on muutoksia. Tavallaan ne jotkut on raskaita, mutta ne ovat kokemuksia.
Ei haittaa minua mitenkään loppupelissä.
Minulla on nimittäin oma elämäni. Se on suuri juttu. Aivan mielettömän suuri juttu.
Kerran meinasin kuolla. Silloin mietin, että elämä on, niin kauan kun se jatkuu, suuri asia. Hymyilen ihmisille ja olen ystävällinen. Näen että se helpottaa itseä ja muita.
Pieniä asioita mutta hyvä olo kasvaa kasvamistaan. Joskus takapakkia, mutta se ei haittaa.
Onnellisuus on kai itsestä kiinni. Jos löydän joskus jota rakastan, se olisi suuria asia.
Sellainen sydämen kumppani haussa.
Et varmasti ole ainoa.
Ihminen kestää paljon enemmän kuin luulekaan. Nuorena pikku vaikeuksissa sitä ei vielä tiedä.
Ei nimittäin tiedä, että mitkä ovat vain pikku vaikeuksia. Myöhemmin elämässä tulee tietämään,
että pikku vaikeudet "parannetaan" suuremmilla.
Kukaan ei ongelmatonta elämää saa.
Taistelutahtoa siis !
Ymmärrän sua, aloittaja! Minustakin puhutaan paskaa, ja olen jossain määrin masentunut, välillä tosi toivoton olo.
Ei ole helppoa ihmisen elo vaikeuksien keskellä, ja vielä yksin.
Mutta, hei, mä toivon sulle Paljon Voimia! Muista, että vaikka nyt tuntuu kurjalta ja siltä että kaikki kaatuu päälle, voi hyvinkin olla että tulevaisuudessa olosi on paljon parempi ja olet elämänjanoinen.
Tunteet ovat ohimeneviä, ei niitä kannata liikaa murehtia ja analysoida. Yritetään elää tätä ainutkertaista elämää parhaan kykymme mukaan, vertaamatta itseämme toisiin. Sillä on olemassa vain yksi Sinä!
Tsemppiä!
En minäkään meinaa taas millään jaksaa, haluaisinvaan nukkua mutten pysty sitäkään kunnolla. Vuosia jatkuneet kivut uuvuttaneet minut täysin. Sanovat että masennus, paskat ole vaan jatkuvaa tätä kipua ei vaan enää jaksa yhtään. Oon niin loppu etten jaksa ees ajatella kunganvain oon kun joku zombie. Kaikki voimat menee pakolliseen tekemiseenja selviämiseen. Silti en oikein edes tee mitään enkä pääse kotinurkkia pidemmälle. Tänään ulkona oli niin kirkasta taas että silmiin sattui ja silmät vuotivat kuin olisin itkenyt kovasti. Päivän paras hetki on nyt, selvisin tästäkin päivästä. Enää hampaat pitää jaksaa pestä ja ottaa lääkkeet. Sitten saa jo mennä nukkumaan. Onneksi. Kiitos siitä.
Paljon Voimia myös Bbjackille! Toivottavasti kivut alkavat helpottaa ja vointisi paranee!
Samalta tuntuu minustakin aina välillä, itkettää ja tahtoisin kuolla. Ei ole elämä liikaa antanut parin viime vuoden aikana: Kuoli koira, sitten kissa, mummini menehtyi ainoana isovanhempana. Pitkäaikaisen kaverin kanssa meni poikki, olin aina se joka soitteli ja otti yhteyttä. Vuosi vaihtui ja sen aikana taas sukulaisia kuoli, oltiin peräänajossa mun miesystävän kanssa. Tutustuiin erääseen kaveriin netistä, tavattiin muutamia kertoja ja siitä ei tullut mitään. Koulua ja työharjoittelua oon koittanut nyt lusia, olin kamalassa kuumeessa näyttöviikolla 37.7 astetta, oli parin sukulaisen hautajaiset ja mun jyrsijä- lemmikkini menehtyi. Koitan katsoa tulevaisuuteen, kohta saan valmiin paperit, pääsen toivottavasti pian töihin tienaamaan, kesäksi voin suunnitella kaikkea kivaa, niinkun lähdenkin reissuun.
Noin muuten mun elämä ollut vitun vaikeaa, oon ollut seksuaalisen hyväksikäytön uhri koulun rehtorin taholta, koulukiusattu, anoreksian sairastin nuorena, masennusta ollut enemmän ja vähemmän. Sosiaalisia pelkoja oli paljon nuorena, esiintymispelko myös. Kaiken huipuksi mulla todettiin kohdussa kasvain, enkä ole sitäkään uskaltanut tutkituttaa aikoihin. Oon kiitollinen, että nyt sain lusittua koulua näin hyvälle mallille ja oon saanut oman elämäni kuitenkin johonkin kuosiin. Kyllä se aurinko sinne risukasaankin paistaa. Elämässä tulee vastonkäymisiä, joille ei vain voi mitään. Ehkäpä tämä kohtalo antaa jossain vaiheessa taas hyviä asioitakin. Hulluinta, että alkaa nämä epäonnistumiset yms. jo naurattaa vähitellen..
Hei nim. yksinäinenharakka!
Sinulla on ollut tosi paljon elämässäsi menetyksiä ja vaikeuksia. Paljon on sinulta voimia vaadittu, että olet jaksanut kaiken läpi käydä. Olet sisukas!
Käy ihmeessä tutkituttamassa kasvain.
Voimia ja Tsemppiä!
Meitä on muitakin ketkä kärsii yksinäisyydestä, eikä jaksa enää uskoa että löytäisi elämänkumppanin. Itsellä koulukiusaamisen uhrina oleminen on vienyt mahdollisuuden etsiä,ei rohkeus riitä tavata ketään. Takaraivossa on aina se että joku nauraa epäonnistumiselle.
Ninhän ihmiset yleensä tekee, nauravat tai ainakin hymyilevät vahingonilosta, ainakin täällä turun seudulla. Ei minua huvita tavata ihmisiä enää ollenkaan. Helsingissä asuessa asiat oli aika toisin, täällä minusta on tullut erakko joka viihtyy kotona ja välttelee ihmisiä. Ihmiset ovat muuttuneet täällä pahoiksi ja ilkeiksi, onko näin, onko vain minunkuvitelmaani, onko näin aina ollut, onko näin myös muualla, olenko mennytihan sekaisin vai mistä on kyse en enää taida edes tietääkään. Maailma on paha paikka, kotona hyvä. Kävin tänään ruokakaupassa kun oli pakko taas vaihteeksi. Viikko siinä taisi taas mennä. Pelottaa käydä täällä kaupassakin kun saa pelätä että joku työntää kärrejä päälle taas. Tai matkalla ajaa pyörällä päälle kun ajavat ihan senttien päästä ohi lujaa. No ei sattunut mitään tällä kertaa onneksi. Mä oon jotenin vaan niin täysin erilainen ihminen, envoi elää täällä enää. Tosin en halua kuollakaan. En tosiaan tiedä enää mitä tekisin. Olen miettinyt muuttoa takaisin helsinkiin mutta olisiko se vilinä liikaa 10 vuoden pikkukaupukgissa asumisen jälkeen. Tykkään kyllä rauhasta täällä, ihmisistä taas en sitten yhtään. Kai se johtuu että kultturi ja tavat on vaan niiin erilaiset pk seudulla ja turun seudulla. Vai kuvittelenko kaiken ihan itse taas. En tiedä. Huokaus