Ammattikoulun tupakkipaikka

Kävelkääpä ihmiset ammattikoulun takaa menevältä tieltä. Tupakkipaikan ympäristö ja tien toisen puolen penkka on täynnä roskaa!! Todella Kamalan näköinen. Näky on rikottuine aitoineen ja revittyine seinineen kuin naapurimaasta. Toivottavasti nämä käytöstavattomat lapsukaiset siivoisivat itse sotkunsa ennen kuin lomalle pääsevät..
13638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hei mitäpä jos sinä valittamisen sijaan tarttuisit haravaan ja roskapussiin ja siivoaisit ihan ite !

Äänestä
  • Olipa sopimaton kommentti ettei vain amislainen asialla. Aloittaja sanoi kyllä asiaa, toinen yhtä sottaava väki on opistolaiset. Kyllä oppilaitosten omalle alueelle pitäisi saada pystyttää tupakkapaikat. Nykyinen käytäntö on täyttä kaksinaismoralismia kun oppilaat suurelta osin aikuisia.

    Äänestä

Tupakoinnista aiheutuva välitön sotku on pientä siihen verrattuna mitä itse tupakointi aiheuttaa ihmiselle. Tupakoijat- nuuskaajat ovat antisexikkäitä ja heidän hengityksen hajunsa vie kaikki halut kumppanilta. Tupakoijat karsitaan monista ammateista jo valintakokeissa ja työhaastatteluissa he jäävät hännille. Varsinkin pölyisissä töissä nikotiinin turmiollinen vaikutus moninkertaistuu ja laskee elinikää. Tupakoisija haaskaa rahansa ja he alkavat tippumaan hautaan jo nelikymppisinä, senpä takia kannattaa tula joka vuosi luokkakokouksiin, sillä seuraavana vuonna tupakan-nikotin käyttäjä ei ehkä ole enää elävien kirjoissa.

Äänestä
  • Vedetään tupakkaa välitunneilla - tupakannatsoja tupakkapaikan ympäristö täynnä. Nelikymppisinä naama on harmaana. Kasvojen ihon väri paljastaa kovan tupakoitisijan - tupakoinnin mustuttamia keuhkoja ei näy ulospäin, mutta pitkässä juoksussa nuorena tupakoinnin aloittaneet saavat keuhkoahtauman ja pahimmassa tapauksessa keuhkosyövän.

    Kallis harrastus se on myös, tupakkiaski maksaa keskimäärin 6,50€ kpl. Vuodessa tupakointiin käytetyllä rahalla voisi tehdä jotain aivan muuta ja kivaa - esim. tehdä lomamatkan lämpöiseen etelään.

    Äänestä

Mutta entäs se ilikan romuvuori, mitäpä siitä sanoo ikioma jussukkamme?

Äänestä

Mitäpä se kellekkään kuuluu mitä kukin omalle tontilleen kerää???Kateelllinen taijat olla joka morkkaat koko ajan Humalojan romukeräystä.Hyvään tarkoitukseen menee,vielä kun ihmiset lopettaisvat sinne kuulumattomien tavaroiden viennin,itse jos omistaisin tuollaisen,laittaisin kameran,ja laskun perään,jos tuovat asiaankuulumatonta tavaraa,ei se mikään kaatopaikka ole!

Äänestä
  • Eikö se oo viety humalajoelta pois se romu kasa?

    Äänestä

Ei huonommalla jää Noran kohalla pyörätien varressa tupakkapaikka. Roskapönttö nurin ja roskaa ympärille pitkin rinttuusta ja vielä nuoret naiset käy siinä tupakalla. Siinä se törky on ollut koko kevään ohikulkijoiden ihailtavana.

Äänestä

Nuoret on oppinut tuon ikävän tavan jota on ollut iät ja ajat. Nyt vaan on niin että yhtääkkiä tupakointi ei ole sallittu koulun alueella. Joku on varmaan tuonut sinne sen astian joka ei enää ole kenenkään vastuulla. Joten kukaan ei sitä tyhjennä eikä kukaan silloin myös siivoa. Koska alue on koulun ulkopuolella.
Tällä kiusataan tupakoitsijoita. Eikä se sitä poista.
Kiittäkäämme tästä hienosta järjestelmästä näitä byrokraatteja. Tällainen ilmiö on mahdollista vain Suomessa.

Äänestä
  • Eli sätkänvetäjät saavat itse natsansa siivota - ei kuulu muille ihmisille.

    Että oikein natsojen heittelijöitä kiusataan - kaikkea sitä kuulee! Valvonta puuttuu, siksi kaikki törky on muiden silmien edessä.

    Äänestä

Koulun henkilökunta ja opettajat puuttukaa heti tuohon törky paikkaan,päivittäin joudun kulkemaan siitä ohi niin aivan itkettää , voiko oppilaat olla nuin ilkeitä että syytävät kaikki käsistään maahan.

Äänestä
  • On tosi viston näköistä kun opiston päärakennuksesta mennään Haapakanteleen tontille tupakalle. Sinne on tosin laitettu tuhka-astiat, liekö Kanteleen toimesta joka sekin on huikaiseva asiantila. Että ihan naapurille tupakkapaikkaa ylläpidettävä.

    Äänestä

varaa on ostella h*levetin kalliita 3d-tulostimia, mutta ympäristön siisteyteen ei Jedu panosta yhtään. Onko tämä Jedun tapa toimia? tulostakaa sillä 3d värkillä oppilaille HARAVAT!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkyttynytlenkkeilijä kirjoitti:

Kävelkääpä ihmiset ammattikoulun takaa menevältä tieltä. Tupakkipaikan ympäristö ja tien toisen puolen penkka on täynnä roskaa!! Todella Kamalan näköinen. Näky on rikottuine aitoineen ja revittyine seinineen kuin naapurimaasta. Toivottavasti nämä käytöstavattomat lapsukaiset siivoisivat itse sotkunsa ennen kuin lomalle pääsevät..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu