Kalle kertoo taas miten maa makaa...
"Pääministeri Sipilä ilmoitti polleana hallituksen kehysriihen päätteeksi, että jos hyvin menee, kansantalous voi kasvaa ensi vuonna kaksi prosenttia. Samaan aikaan IMF julkaisi ennusteen, jossa maailmantalouden arvioitiin kasvavan ensi vuonna yli kolme prosenttia.
Pääministeri Sipilä, miksi Suomen kansantalous kasvaa edelleen hitaammin kuin muu maailma? Pitäisikö erota, kun ei tunkki toimi?
Luulisi kaikille selvinneen tähän mennessä, etteivät poliitikot pysty maatamme pelastamaan. Käytännöllisesti katsoen kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallituksessa vuoden 2008 jälkeen.
Saavutuksien summa on, että viennin reaaliarvo on edelleen alle vuoden 2008 tason. Myös bruttokansantuote puhdistettuna velkavalheesta on alemmalla tasolla.
Toki on muutamia asioita, joissa on tapahtunut reilua kasvua. Esimerkiksi kansanedustajien ja ministerien palkat, julkisen sektorin palkat ja työntekijöiden lukumäärä, julkiset menot ja velka.
Silti pääministeri kehtaa väittää, että hänen hallituksensa on säästänyt miljardeja. Ei ole, valtion meno ovat kasvaneet koko hänen hallituskautensa ajan. Asian voi tarkistaa budjettikirjoista
Jospa kansanedustajat ymmärtäisivät, että yritykset elättävät meidät kaikki. Jotkut ovat firmassa töissä, toiset töissä firman maksamilla veroilla ylläpidetyissä askareissa ja loput elelevät firman tuloksista kerätyillä tulonsiirroilla. Ilman yksityisiä omistajia maassa ei olisi yhtään työpaikkaa, ei julkisella eikä yksityisellä puolella.
Selvennetään vielä sen verran, että omistajien kukkarosta maksetaan palkan lisäksi myös kaikkien työntekijöiden verot ja sosiaaliturvat. Ei niitä työntekijä maksa. Kyllä ne otetaan omistajan pussista.
Sipilän hallitus on kiristänyt koko ajan erilaisilla veroilla kokonaisverotusta.
Miksi porvarihallitus harjoittaa kommunistista politiikkaa? Se on minulle arvoitus. -IL

Vastaukset 2
Vanhimmat
kepulit eivät halua nähdä totuutta "messiaansa" toimista
ei kyllä julkaistaisi Suomenmaassa