Reaganilta: Ylpeästi Kärsämäkinen kultuuriportaali

Aito Kärsämäkinen kulttuuriperintö on mitä parhain tapa paikalliskulttuurin vaalimisessa niin, että sen vaikutukset leviävät yli kuntarajojen. Lopputuloksena on kuntalaisten itsetunnon ja kunnan minäkuvan kirkastuminen. Kuten olen jo aiemmin useaan kertaan todennut niin Kärsämäellä ei ole mitään syytä siihen miksei se voi olla ylpeämpi, parempi ja voimakkaampi Kärsämäki. Visit Kärsämäki.fi saa varauksettoman tukeni. :)

http://visitkarsamaki.fi/

Kulttuurin, luovuuden ja ihmisten merkitys saa uutta painoarvoa Kärsämäkisen kulttuuritarjonnan kehittämiseen liittyvässä keskustelussa. Ainakin toivon, että uusi sivusto herättää keskustelun.
Joku varmasti kritisoi siitä, että imagon kehittäjät juoksevat kehitystyössään muotitrendien perässä, eivätkä osaa käyttää kuntalaisten arjen asiantuntemusta kehitystyön ja innovaatioiden lähteenä. Minusta asia on toisin. Esimerkiksi sivukylien toiminta on huomioitu uudella portaalisivustolla hyvin ja se on tuotu esille myös. Suurin kysymysmerkki onkin osaammeko ”pää pystyssä” hyödyntää omia vahvuuksiamme, omaa kulttuuriperustaamme sekä ihmisten luovuutta
ja osaamista alueen kehittämisessä? Vastaus on yksinkertaisuudessaan helppo: meidän tulee olla ylpeämpiä kotiseudustamme. Se on aitoa kotiseuturakkautta joka kasvaa korkoa ja tulevaisuutta. :) Näillä mietteillä toivotan hyvää viikonloppua.

24

485

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piilottelija

      Siinäpä metia-assistentin ilmeisesti lopputyöhön liittyvää aineistoa, no ihan hyvä. Jäin kaipaamaan palveluista vanhusten- ja vammaisten palvelun tuottajat sekä myös liikuntarajoitteisten tarpeet. Attendon vaikutus on jo arvioitavissa, joten reagan olisi voinut raottaa tätäkin ovea, koska on hyvin merkittävä tekijä sen muodostamisessa.
      Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.

    • kooste

      Hiukan jäi kärsämäkisenä kysymysmerkiksi mistä kunnasta oli kyse kuvituksen ollessa osin ylitaiteellista tms. mutta asiana oli se, että jäin kaipaamaan karttaa johon olisi merkitty esim. kylät joista kunta koostuu sekä eri toimipisteiden sijainnit oli ne sitten mitä tahansa. Paanulinnat, kaupat, onkilammet yms. Sivuilta ne toki löytyi yksityiskohtaisesti eri yrityksien kohdalla mutta ne voisi löytyä yhdeltä ja samalta sivulta myös. Esim. kartta minkä yhteyteen on lisätty lista eri yrityksistä yms. joita klikkaamalla kartalta löytyy tarkka sijainti tms. Jaottelut voisi löytyä edelleen eri osa-alueille esim. majoitukset osiota klikkaamalla alueen kaikki majoituskohteet näkyisi kartalla yms.

      • Kuntavaakuna

        esille etusivulle.


      • kulttuuritonttu
        Kuntavaakuna kirjoitti:

        esille etusivulle.

        Reagani toimii entiseen tapaan, ehti poistaa jo kymmenviestiä - että sillai. Jätti toivomusponnen lukijoille.
        Sanonpa reaganille, jotta hoitele kuvauksesi kärsämäestä totaalisesti ITSE, silloin avauksestasi tulee kuvasi näköinen.


    • maatalouskulttuuria

      tartteeko enempää tunnettuutta, kuin sikatalous tuottaa!

    • Korvalaputvalikoimii

      Kulttuuripalveluista sen verran että olikohan kirjaston siirto ihan loppuun asti ajateltu? Tuli nyt vasta käytyä ja ero edelliseen oli kauniisti sanottuna huomattava. Lue siinä sitten lehtiä tms. kun kahvion puolelta kuuluu koko ajan meteliä ja kun hyllyjen välistä etsit luettavaa selän takana kulkee ihmisiä kahvilan puolelta viinapullot kädessä. Edellisessä kirjastossa jos poikaset piti meteliä kirjastonhoitaja pyysi olemaan hiljempaa nyt on "hiukan" toisin.

    • OUTOAONPÄÄTTÄJIENPÄÄTÖKS

      Olen samaa mieltä edelliseen. Rauha ja hiljaisuus on mennyt. Ja tunnelma,mikä oli entisessä. Muuta ei ole kuin aivan ihanat,osaavat,asiakkaan huomioon ottavat virkailijat. Kiitos heille.

      • SusiTuli_

        Sama hinata vaikka parakki pihaan ja sekin olisi nykyistä paljon parempi. Ei ihme ettei kirjastoa mainita koko visitkärsämäki sivuilla en minäkään kehtaisi tunnustaa tuollaista kirjaston irvikuvaa löytyvän omasta kunnasta.

        Ei syytellä päättäjiä mielipidettä kirjaston siirtoon ei heiltä edes kysytty.


    • eihyväatteeikätämä

      Kuka/ketkä päättivät kirjaston siirron ja tuhota entisen.

      • 3.1.3

        Sama/samat jotka ovat päättäneet viime aikoina kaikesta vaivautumatta muilta mielipidettä kysymään. Kaikki tietää kuka/ketkä ovat itsensä valtuustonkin yläpuolelle nostaneet. Et ole kärsämäkisiä jos et tiedä


    • mevaadimme

      Siirrosta päätti ne jotka ei kirjastoa käytä.Kärsämäellä päätöksen teko lähtee aina omasta edusta.
      Kirjasto entiseen paikkaan!!

    • 55434567

      Haistappa reagani paska

    • punainenvara

      "miminäminä hän sanoin, että kämäen sivistynyt kirjastonkäyttäjäin jälkikasvu huomaa jotain josta kotona ei ole "puhuttu, uteliasisuu herää ja kokeilunhalu, että mikä seon tuolla käytävän perällä nurkkaputuiikki jossa käy salaperäisiä asiakkaita..

    • huomisessa

      ei se vielä vaan sitten kun paikka muuttuu räkäläksi, saattaa tulla lukihäiriötitä, ehkä tuo "räkälä on liian voimakas sana, mutta jos sanotaan muuntuu "kuluneeksi"

      • nätistisanottuna

        ..olostuu, mukautuu, sopeutuu ei kylän henkeen vaan, etelään menevien ketkujen kusipaikaksi"


      • yöttömätytöt
        nätistisanottuna kirjoitti:

        ..olostuu, mukautuu, sopeutuu ei kylän henkeen vaan, etelään menevien ketkujen kusipaikaksi"

        ..miksi" etelään menevien, siksi, kun pohjoisessa tankattu on!


    • etelästäpohjoiseen

      "Kirjasto on "kauppakadun varrella!

    • reaganille
    • katyuopåk

      kunta tuli taas mukaan auttamaan kattilakoskea auttoihan se jo yhtä koskea sama meno jatkuu niin kuin tähänkin asti.

    • rahanousee

      koskessa on hyvä tuotto

      • kulttuuritonttu

        Olipa mahtava ajaa paanukirkon tapahtumiin viikonpupun aikana, kun koivukuja oli hakattu. Ristisen Matin esiintyminen ja paanukirkko oli täpötäysi. Kiitos, kukkahattutädit.


      • huumeessaselvinpäin
        kulttuuritonttu kirjoitti:

        Olipa mahtava ajaa paanukirkon tapahtumiin viikonpupun aikana, kun koivukuja oli hakattu. Ristisen Matin esiintyminen ja paanukirkko oli täpötäysi. Kiitos, kukkahattutädit.

        siinä on kämäen älymystö taso!


    • alyakkona

      "Kiitos,
      sanan perään olisi kuulunut huutomerkki!

    • Yöpyätäytyyhenkilönkin

      TÄMÄ ON loistava asia! Yksi ehdotus lisää: kärsämäeltä löydät yösian. Niinkuin se yksikin mies löysi yösian ja kyllä oli possulla korvat punaisenapunaisen aamulla kun muisteli saamaansa kyytiä. Kärsämäellä kaikki on mahdollista.

      Otsikko esitteeseen: Älä aja ohi, täältä löydät yösian!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1779
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      970
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      56
      670
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      669
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      645
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      641
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      622
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      605
    20. 47
      577
    Aihe