17v ja pieni penis

Huolestunut0011

Olen 17 v poika ja minulla ei ole penis kasvanut ollenkaan. Ihan pieni niinku aina lapsena ollutkin. Karvoja on peniksen yläpuolelle tullut aika paljon mutta penis ei kasva. Voitteko kertoa onko oltava huolissaan?

7

3868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rtisojorma

      Ei pidä olla huolissaan. Mutta tuskin siitä kasvaa enää eli olet onnellinen mikropeniksen omistaja. Otan osaa, koska kyllä sillä koolla vaan tiettyyn pisteeseen asti on merkitystä.

    • No jos sinusta tuntuu, että murrosikäsi ei ole vielä kunnolla käynnistynyt tai sen etenemisessä on joku ongelma, niin ole ihmeessä yhteydessä lääkäriin. Olet jo sen verran vanha, että kyllä sen murrosiän olisi pitänyt muutenkin näkyä, kuin pienenä karvoituksena.

      Jos kyse on ainoastaan peniksen koosta, eli murrosikä on mennyt muuten kaikilta osin tavallisesti, niin ei siitä silloin kannata olla huolissaan, koska se koko nyt vaan vaihtelee ja joillakin se nyt vaan on pieni. Ei sen peniksen koko kuitenkaan ihmisarvoasi mittaa ja toisin kuin varsinkin monet megapeniksen omaavat väittävät, jotkut kumppanit tykkäävät erityisesti pienistä sellaisista.

    • Mitätehdä22

      Hei olen kolmetoista ja penikseni ei ole kasvanut yhtään onko tämä normaalia

      • 13-vuotiaana se on täysin "normaalia", eikä sinun tarvitse vielä tehdä asialle yhtään mitään.


    • Anaaliolento22

      Hyi helvetti mee panee elias fagetholmii se tykkää!

    • Sabrina

      No sit ku se alkaa kasvaa 20-25cm nii se on viel kohtalaisen pieni, mut siyte ku se on 26-35 nii ja olis viel sopivan paksu nii tuu antaa mulle! Oon 13 vuotias tyttö! Ja asun naantalissa! Mut voin muuttaa raisioonkin jos asut siel tai sen lähellä, tai lähempänä!

    • LääkärillePohtimaan

      Käy lääkärin, mieluiten Urologin vastaanotolla ja eivät asian hänelle rehellisesti niin saat rehellisiä vastauksiakin. Valitse vanhempi mies urologin mieluiten äläkä tyydy vastaukseen että kyllä se riittää. Urologin ovat valitettavasti aika kalliita n. 100-150 e per käynti ja terveyskeskusten lähettäjille on pitkä jono. Joten. Jaa vaikka lehtiä että saat rahan käyntiä varten, varmaan kannattaa. Älä jää yksin pohtimaan asiaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1031
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      989
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      798
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      571
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      90
      567
    8. 78
      541
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      527
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    Aihe