hyviä puolia, joita ei tajua siinä hetkessä kun asioita tapahtuu. itselläni on rankka elämänhistoria ja joskus pidin epäreiluna sitä miten helppoa muilla on ollut ja ne valittaa jostain pikkuasiasta, kun ei keksi helpossa elämässään muuta ongelmaa, josta valitella.
Eilen mietin töistä tullessa että tuntuupa se hyvältä huomata miten omasta historiastaan pystyy ammentaan sellaista tunneälyä, jolla pystyy löytään oikeat sanat ja myötätunnon sellaisia ihmisiä kohtaan jotka painii juuri nyt sellaisessa tilanteessa missä itse olin joskus.
Se ettei se ihminen sano mitään, hän jää hiljaisuuteen miettimään sanojani, mutta kolme minuuttia myöhemmin katseesta, hymystä ja yleisestä olemuksesta näkee jonkinlaisen helpotuksen ja vapautuneisuuden. Sanani selvästi olivat kaikessa hiljaisuudessa auttaneet.
Olen myös huomannut että ympärilleni ja läheisyyteeni hakeutuu paljon ihmisiä, joilla jotain samanlaista kohtaloa kanssani. Aivan kuin he aistisi että olen kokenut saman ja olen turvallinen ja hyväksyvä. Minusta on mukavaa voida pelkällä small talkilla ja läsnäolollani olla joidenkin elämää parantamassa. Syy ja motivaatio jollekin yrittää lujemmin.
Ehkä he ajattelee sitten samoin kun minä pahimmassa vaiheessani. Ajattelin että "tavalliset" ovat lellittyjä ja piloille asti pilattu sillä että kaikki mennyt hyvin ja kaiken saanut ilmaiseksi. He eivät osaa arvostaa mitään tavallista kun heille se on itsestäänselvys. Ajattelin heitä vähän snobimaisiksi ja itsekeskeisiksi draamakuninkaiksi ja kuningattariksi, jotka repii ongelmia tuulesta, vain jotta saisi jotain jännitystä elämäänsä jossa kaikki tulee kultalautasella palvelijalta nenän eteen muuten.
Joilla ei ymmärrystä "erilaisuutta" kohtaan, koska ovat kasvatettu ajatteleen vain itseään.
Joita ajaa itsekäs ajattelutapa jonka perustana on minä, raha ja materia.
kaikkea erilaisuutta he vieroksuu ja sylkee päälle, koska he ovat liian arvovaltaisia olemaan sellaisen lähellä ja ymmärtämään sellaista.
Nykyään ymmärrän että jotka nyt sellaisessa tilanteessa kuin mä joskus, voivat ajatella minusta nyt noin ensinäkemältä... ennen kuin avaan suuni...
Se on silti hieno tunne kun kohtalotoveri joka ehkä alkuun rankannut minut tuollaiseksi "hienopieruksi" jolla ei tunneälyä riitä itsensä ulkopuolelle, hymyilee sanojani mietittyään vapautuneemmin ja sen huomaa että pystyin auttamaan pelkästään sillä että minulta löytyy "takataskusta" oma kokemuspohja asiasta ja sillä viisaudella sanat suustani tulee.
Eilen mietin töistä tullessa että tuntuupa se hyvältä huomata miten omasta historiastaan pystyy ammentaan sellaista tunneälyä, jolla pystyy löytään oikeat sanat ja myötätunnon sellaisia ihmisiä kohtaan jotka painii juuri nyt sellaisessa tilanteessa missä itse olin joskus.
Se ettei se ihminen sano mitään, hän jää hiljaisuuteen miettimään sanojani, mutta kolme minuuttia myöhemmin katseesta, hymystä ja yleisestä olemuksesta näkee jonkinlaisen helpotuksen ja vapautuneisuuden. Sanani selvästi olivat kaikessa hiljaisuudessa auttaneet.
Olen myös huomannut että ympärilleni ja läheisyyteeni hakeutuu paljon ihmisiä, joilla jotain samanlaista kohtaloa kanssani. Aivan kuin he aistisi että olen kokenut saman ja olen turvallinen ja hyväksyvä. Minusta on mukavaa voida pelkällä small talkilla ja läsnäolollani olla joidenkin elämää parantamassa. Syy ja motivaatio jollekin yrittää lujemmin.
Ehkä he ajattelee sitten samoin kun minä pahimmassa vaiheessani. Ajattelin että "tavalliset" ovat lellittyjä ja piloille asti pilattu sillä että kaikki mennyt hyvin ja kaiken saanut ilmaiseksi. He eivät osaa arvostaa mitään tavallista kun heille se on itsestäänselvys. Ajattelin heitä vähän snobimaisiksi ja itsekeskeisiksi draamakuninkaiksi ja kuningattariksi, jotka repii ongelmia tuulesta, vain jotta saisi jotain jännitystä elämäänsä jossa kaikki tulee kultalautasella palvelijalta nenän eteen muuten.
Joilla ei ymmärrystä "erilaisuutta" kohtaan, koska ovat kasvatettu ajatteleen vain itseään.
Joita ajaa itsekäs ajattelutapa jonka perustana on minä, raha ja materia.
kaikkea erilaisuutta he vieroksuu ja sylkee päälle, koska he ovat liian arvovaltaisia olemaan sellaisen lähellä ja ymmärtämään sellaista.
Nykyään ymmärrän että jotka nyt sellaisessa tilanteessa kuin mä joskus, voivat ajatella minusta nyt noin ensinäkemältä... ennen kuin avaan suuni...
Se on silti hieno tunne kun kohtalotoveri joka ehkä alkuun rankannut minut tuollaiseksi "hienopieruksi" jolla ei tunneälyä riitä itsensä ulkopuolelle, hymyilee sanojani mietittyään vapautuneemmin ja sen huomaa että pystyin auttamaan pelkästään sillä että minulta löytyy "takataskusta" oma kokemuspohja asiasta ja sillä viisaudella sanat suustani tulee.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.