Kohdun limakalvon liikakasvu ja myomat

Ehkä 5 v sitten kävin UÄ:ssä koska kuukautiset olivat olleet jo pidempään runsaat ja niiden mukana tuli isompia "kappaleita". Lääkäri selitti että keltarauhashormonin määrä kehossani näin nelikymppisenä on uuvahtanut, jolloinka kohdun limakalvo paksuuntuu liikaa kierron mittaan, koska se ei enää "kypsy". Lisäksi havaittiin pari myomaa, muistaakseni 3,5 mm ja 1,7 mm kokoiset.

Sain Terolut-hormonilääkkeen, mutta kun sitä söin, tuli toiseen häpyhuuleen peräperää neljä kipeää paisetta. Myös kasvoissa oli näppylöitä. Nyt on niin että vuosia sitten sairastuin vulvodyniaan ja olen sen takia saanut ihan tarpeeksi kärsiä hävyn alueen kivuista ja säryistä, joten mitään paiseläjää en sitten viitsinyt kärsiä jokaikinen kuukausi uudestaan ja uudestaan, joten jätin lääkkeen.

Viimeiset pari vuotta kuukautiset eivät ole olleet niin hirviömäiset ja olen olettanut että joskohan estrogeenikin olisi vähenemään päin, olenhan nyt jo 48 v. Mutta nyt tuli kyllä kaikkien aikojen mössöläjä kuukautisten mukana. Käytän kuukuppia suojana, ja 4 t sisällä tuli kahteen kertaan sellainen kasa kuin "raa'an maksan palasia" että hyvä kun edes vessaan ehti etteivät tulvineet kupista ulos. Näiden menssujen aikana olen myös tuntenut kuvotusta. Saattaa tosin johtua tasapainoaistin häiriöstäni, joka netistä lukemani mukaan naisilla tapaa pahentua menssujen edellä (ja aikana?)

Onko olemassa mitään muuta hormonivalmistetta kuin Terolut joka saattaisi korjata tilannetta? En halua paiseita. Niitäkin oli ihan tolkuttomasti silloinkin kun vulvodynia puhkesi, pahasti kroonistuneen hiivatulehduksen yhteydessä.

Lääkäri puhui tuolloin aikoinaan myös kaavinnasta. Olen naisilta kuullut juttua että siitä tulee ihan helvetin kipeäksi. Eikä siitä ilmeisesti ole oikein mitään hyötyäkään. Poistaako se myomat?
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Termoablaatio saattaisi olla yksi hyvä vaihtoehto. Itselleni tehty ja vuotoja ei sen koommin ole näkynyt, todella tyytyväinen.

Äänestä
  • Paremmalta sekin kuulostaa kuin

    "3. Kelta­rau­has­hor­mo­ni­tab­le­tilla on useita haitta­vai­ku­tuksia

    Pidem­pi­syk­li­sellä tai jatku­valla pro­ges­tii­ni­hoi­dolla vuo­dot niukke­nevat ja saat­tavat jo­pa lop­pua, mut­ta ky­seiseen hoi­toon liit­tyy pal­jon haitta­vai­ku­tuksia, ku­ten turvo­tusta ja pahoin­vointia se­kä pitkäai­kais­käy­tössä osteo­po­roosia."

    "3. Kohdun­poisto on lopul­linen rat­kaisu

    Kohdun­poisto on iso leik­kaus, jo­hon liit­tyy noin 3 pro­sentin va­kavien kompli­kaa­tioiden ris­ki. Noin 30 pro­sen­tille tu­lee jo­kin lie­vempi kompli­kaatio. Li­säksi se ai­heuttaa pit­kän työky­vyt­tö­myyden ja sairaus­loman. On myös viit­teitä sii­tä, et­tä kohdun­poisto li­sää pitkäai­kais­seu­ran­nassa ilmaan­tuvan virtsain­kon­ti­nenssin ja lantion­pohjan toimin­ta­häi­riöiden ris­kiä."

    http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/runsaiden-kuukautisten-hoito/

    Olen muuten varsin turvoksissa aina ennen kuukautisia, ja pahoinvointiakin riittää (mahdollisesti tasapainoaistin häiriön vuoksi). Että ei kyllä yhtään kiinnosta sitä keltarauhashormonia syödä. Jos valmisteita olisikin useampia, niin sama lopputulos niillä kai lienee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vertajasuolenpätkiä kirjoitti:

Ehkä 5 v sitten kävin UÄ:ssä koska kuukautiset olivat olleet jo pidempään runsaat ja niiden mukana tuli isompia "kappaleita". Lääkäri selitti että keltarauhashormonin määrä kehossani näin nelikymppisenä on uuvahtanut, jolloinka kohdun limakalvo paksuuntuu liikaa kierron mittaan, koska se ei enää "kypsy". Lisäksi havaittiin pari myomaa, muistaakseni 3,5 mm ja 1,7 mm kokoiset.

Sain Terolut-hormonilääkkeen, mutta kun sitä söin, tuli toiseen häpyhuuleen peräperää neljä kipeää paisetta. Myös kasvoissa oli näppylöitä. Nyt on niin että vuosia sitten sairastuin vulvodyniaan ja olen sen takia saanut ihan tarpeeksi kärsiä hävyn alueen kivuista ja säryistä, joten mitään paiseläjää en sitten viitsinyt kärsiä jokaikinen kuukausi uudestaan ja uudestaan, joten jätin lääkkeen.

Viimeiset pari vuotta kuukautiset eivät ole olleet niin hirviömäiset ja olen olettanut että joskohan estrogeenikin olisi vähenemään päin, olenhan nyt jo 48 v. Mutta nyt tuli kyllä kaikkien aikojen mössöläjä kuukautisten mukana. Käytän kuukuppia suojana, ja 4 t sisällä tuli kahteen kertaan sellainen kasa kuin "raa'an maksan palasia" että hyvä kun edes vessaan ehti etteivät tulvineet kupista ulos. Näiden menssujen aikana olen myös tuntenut kuvotusta. Saattaa tosin johtua tasapainoaistin häiriöstäni, joka netistä lukemani mukaan naisilla tapaa pahentua menssujen edellä (ja aikana?)

Onko olemassa mitään muuta hormonivalmistetta kuin Terolut joka saattaisi korjata tilannetta? En halua paiseita. Niitäkin oli ihan tolkuttomasti silloinkin kun vulvodynia puhkesi, pahasti kroonistuneen hiivatulehduksen yhteydessä.

Lääkäri puhui tuolloin aikoinaan myös kaavinnasta. Olen naisilta kuullut juttua että siitä tulee ihan helvetin kipeäksi. Eikä siitä ilmeisesti ole oikein mitään hyötyäkään. Poistaako se myomat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu