moro! Olen 14 vuotias tyttö. Olen huomannut eþä vanhempani riitelevät nykyään aika usein todella pienistä asioista. ( isäni aloittaa aina riidat) Vihaan ja jopa pelkään kuunnella kuinka isäni jatkuvasti raivoaa äidillenni. Riitely meni lapasesta paripäivää sitten kun isäni taas suuttui. Ensiksi hän paiskasi tietokoneemme näytön lattialle. Ja sen jälkeen heitellä talomme toisesta kerroksesta astioita alakertaan. En uskaltanut poistua huoneestani ja en enää tuon jälkeen tuntenut oloani turvalliseksi kotona. Yritän viettää vähemmän aikaa kotona,sillä en halua kuulka riitelyä. En uskalla kertoa koulu kavereilleni vaikka haluaisin puhua asiasta jollekulle. Mitä pitäisi tehdä? Auttakaa!! D:
vanhemmat riitelee :(
2
236
Vastaukset
- DiagnoosiaKerrakseen
Sinun isäsi saattaa olla sairas. Suomalaista miestä on vaikea saada lääkäriin, vaikka syy esim isäsi pahaan oloonsa voisi olla niinkin yksinkertainen kuin kilpirauhasen toimintahäiriöt.
Jos isäsi on työelämässä, tällainen sairaus voidaan todeta jossakin työterveyshuollon vuositarkastuksessa. Hei send.help
On hyvä, että kirjoitit tähän tuntemuksistasi. Sinun eikä kenenkään ei kuulu kärsiä aikuisten jatkuvasta riitelystä. Tilanteeseen täytyy tulla muutos aikuisten toimesta.
Jotta se mahdollistuisi, sinun täytyisi uskaltaa puhua jollekin aikuiselle, kuten koulukuraattorille, terkkarille tai nuorisoneuvolassa (jos paikkakunnallasi on sellainen). He kuuntelevat sinua ja etsivät tarvittaessa perheellenne ammattimaista apua. Sinä et voi olla vastuussa vanhempiesi riitelystä, vaan heidän itsensä on kannettava vastuu ja muutettava tilanne paremmaksi, että kaikki voivat perheessänne kokea olonsa turvalliseksi.
Puhu kuraattorille tai jollekin ulkopuoliselle ammattimaiselle aikuiselle jo vaikka heti tänään! Perheesi voi saada apua, mutta tärkeintä, että itse pääset huojentautumaan turvallisesti.
Merja, diakoni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4561146- 1701053
- 58831
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132827Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681