Vai tuomitsetko vain muiden tekemät rikokset?
Kantikset tekevät kuitenkin valtavan enemmistön rikoksista, muut tekevät vain pienen prosenttiosuuden.
Kantikset tekevät kuitenkin valtavan enemmistön rikoksista, muut tekevät vain pienen prosenttiosuuden.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Toivottavasti sinä vähä-älyinen paviaani rapaudut ja jäät kitumaan vuosikymmeniksi terrori-iskussa. Islamistit raiskaavat yli 40 kertaa enemmän kuin suomalaiset, ja tekevät terrori-iskuja kautta Euroopan yli 40 kertaa enemmän kuin alkuperäisväestö. Siinä sinulle mielisairaalle vähän faktaa.
Rauhoituhan tollo vähän
Kaikki kantisten rikokset tietenkin tuomittavia, erityisesti väkivaltarikokset mm. seksuaalirikokset. Ongelma on se että Suomeen turvapaikanhakijoiksi tulevat matut tekevät suhteessa paljon enemmän rikoksia ja erityisesti seksuaalirikoksia, joista hyvin suuri prosentti on jo ulkomaalaisten tekemiä. Haet maasta turvapaikkaa, suomalaiset antavat ruokaa, asunnon ja turvaa hyvää hyvyyttääm, mutta silti tehdään rikoksia monin kertaisesti enemmän suhtteessa kantasuomalaisiin. Palkkio avusta? Menisitkö sinä toiseen maahan turvaan vainoa, saisit sieltä apua ja siitä palkkioksi tekisit rikoksia mm. ahdistelisit seksuaalisesti paikallisia naisia?
Alkuvuoden+tilastot:+joka+viidennestä+seksuaalirikoksesta+epäillään+ulkomaalaista
Seksuaalirikoksia+on+ilmoitettu+tänä+vuonna+noin+viidenneksen+enemmän+kuin+vuosi+sitten.
26.10.2016
http://yle.fi/uutiset/3-9251395
Nousua+jopa+521+%+–+ulkomaalaisten+tekemät+seksirikokset+kovassa+kasvussa
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-nousua-jopa-521-ulkomaalaisten-tekemat-seksirikokset-kovassa-kasvussa
Onko täälläkin joku sananvapaus rajoitus niinkuin feisbuukissa. Siellä ei saa kirjoittaa juuri mitään saamatta bannia.
Tota+kyse+ei+ole+pelkästään+siitä+kuka+tekee+tässä+hetkessä+ja+mitä,+vaan+mikä+on+isompi+kuva.
Esim.+Irlannissa+ollaan+tilanteessa,+jossa+saarella+asuu+noin+4,5+miljoonaa+irkkua,+joista+450+000+työntöntä.+
Maahan+tulvii+siirtolaisia+ja+siirtolaiset+tekevät+työt+halvemmalla.++Irkut+jonottaa+leipäjonoissa.+Vielä+2000-+luvun+vaihteessa+siellä+oli+työttömyys+noin+0-4%+luokkaa.
Niiden+palkat+saattoivat+olla+pienet,+mutta+niillä+eli+-+piti+itsensä+leivässä.
EU+toi+sinne+työttömyyden+ja+siirtolaiset.+Teollisuus+karkasi+kehitysmaihin+ja+avoimet+rajat+
veivät+loput+maaperästä.
https://www.youtube.com/watch?v=3IfJSslXM-4
Etäisyyden+päästä+on+helpompi+nähdä+mikä+on+Suomen+tulevaisuus+ja+tämän+siirtolaistulvan+vaikutukset.
Siirtolaiset+tässä+mittakaavassa+tuovat+sisäisen+devalvaation.
EIKÄ+ONGELMAA+RATKAISTA+SILLÄ+että+ihmisiä/+työttömiä++rahdataan+
maasta+toiseen.
Eikä+tällaiset+ihmismassojen+liikunnat+ole+mitään+satunnaista+eikä+pelkästään+sodan+aiheuttamia.
EU+ON+SYYLLINEN,+sitä+on+turha+kiistää.
He+sallivat+tämän+hetken+kärsimyksen+ja+muutoksen+joka+ruokkii+jo+itseään.
Se on suunniteltu juttu. Suomen hallitus ja eliitti on jutussa mukana.
Ei ne yritäkään parantaa köyhien oloja, päinvastoin huonontaa ne. Tätä samaahan on muuallakin Euroopassa.
En tiedä miksi halutaan särkeä rauha maan päältä, tuhota kauniit valtiot ja luoda vielä erilainen kulttuuri niihin.
Jostakin luin, että Suomeen mahtuisi 65 miljoonaa asukasta. En ymmärrä sitä miten Suomi elättäisi niin paljon pakolaisia.
Anna Kontulahan sanoi , että Suomen pitää varautua valtavaan pakolaistulvaan.
Kyllä se niin vaan on , että valkoinen rotu taitaa hävitä maapallolta tai jää vähemmistöksi.
Lapsillamme on mukava tulevaisuus. Onkohan suvaitsevaiset ajatelleet niin pitkälle. Sotaa ja vainoa yms.
valkoinen rotu on ollut vähemmistönä jo pitkään.
Kyllä Suomessa on vielä valkoinen rotu mutta näitten matujen takia ainakin äö laskee huimasti Suomessa. Ja ne eivät ole mitään siirtolaisia vaan loisia.
No aloitus osui just asian ytimeen. No PISTE. No että sillä tavalla.
Kuolemantuomio rikollisille, niin vain kantikset jäisivät suomeen. Väki vähenisi hieman, mutta vaalenisi ja olisi rehdimpää.
Suomessa+vuonna+2016+kaikkia+rikoksia+yht.+.807+433kpl
näistä+ulkomaalisten+tekemiä+yht.+39+458+kpl+=+6%
SUOMALAISET+TEKEVÄT+SIIS+94%+KAIKISTA+RIKOKSISTA+
tämä+tieto+on+poliisilta
Sinunko mielestä on oikein, että henkilö, joka on saanut henkensä uhan vuoksi turvapaikan,, raiskaa ja surmaa turvamaan ihmisiä. Jos ajattelet, että kyllä, oikeustajusi on kieroutunut pahasti.
Mielestäni on väärin puolustella rikoksentekijöitä, olivat ne ulkomaalaisia tai suomalaisia. Jotka aiheuttavat vaaraa ihmisille, pitäisi karkottaa maasta tai laittaa vankilaan. Rikoksentekijöillä kun on taipumus uusia rikos,. Pitäisi suojella kunnon kansalaisia eikä rikollisia.
Jos+'ulkomaalisia'+on+vain+puolisen+prosenttia+täällä+asuvista,+ja+kuitenkin+tekevät+6%+julkitulleista+rikoksista,+se+on+aika+valtava+osuus.+Eli+laskepa+uudelleen.+Minun+matikkapääni+on+hatara,+mutta+tuon+verran+ymmärrän.
No+sinun+matikkapää+on+tosiaan+erittäin+hatara.
Ihan+viimeistä+tietoa+minulla+ei+tässä+ole+mutta+Suomessa+oli+vuonna+2014+ulkomaalaisia+(ulkomaan+kansalaisia)+noin+219+700,+mikä+on+4+prosenttia+koko+Suomen+väestöstä
Nyt+niitä+on+varmaan+enemmän+joten+6%+on+aika+lähellä
Nythän viranomaiset TODISTELEVAT olevansa paavillisempia, kuin paavi itse-rankaisemalla niitä SUOMALAISIA, jotka ovat itse puolustautuneet ROSVOJA ja RAISKAAJIA vastaan, kun nmuuta keinoa ei yksinkertaisesti ole ollut tarjolla !!!
Poliisitkin tulevat AINA LIIAN MYÖHÄÄN, ja sitten hekin kyselevät vain, että oliko silmin näkijöitä jarosvot ovat jo laivanneet saaliinsa rajojen yli.
Ja auta armias, jos rosvouksen kohteeksi JOUTUNU saa rosvot kiinni, niin taatusti joutuu tuomiolle oman käden voiman käytöstä, VAIKKA KERTAKAIKKIAAN EI MUUTA KENOA OLE OLLUT KÄYTETTÄVISSÄ ROSVOJEN PYSÄYTTÄMISEKSI !
ON TOTISESTI JOTAIN PAHASTI KIEROSSA !!!
OLISKOHAN AIKA KOKO KANSAN HAASTAA OIKEUSLAITOSTEN MEININKI KÄRÄJILLE IHAN TOSISSAAN !!!
Minutkin tuomitsi aikoinaan toisen tekemien rötösten kautta tuomari, joka oli PÄISSÄÄN oikeus salissa saanut jo kaksi varoitusta aiemmin.
Silloisen käräjöinnin jälkeen yksi lautamies sanoi mulle kirjaimellisesti, että "kyllä me nyt tiedetään, etten minä niitä rötöksiä tehnyt"- mutta minä sain siitä tuomiosta kärsiä 25 vuotta-ENKÄ OSANNU PUOLUSTAUTUA MITENKÄ'ÄN, KUN LUOTIN SUOMEN ns oikeuslaitokseen !
Harmittaa sanoa, että EN ENÄÄ LUOTA-EN KOSKAAN, sillä SE laitos ajoi rehellisen ihmisen itsemurhan partaalle !
Selvisin vain sen tietoisuuden avulla, että en ole rikoksia tehnyt.
JA YhÄ EDELLEENKIN SAAMME LUKEA JATKUVASTI TÄYSIN JÄRJETTÖMISTÄ ns oikeuslaitosten antamista tuomioista, joissa lakia ja kuria noudattavat tuomitaan , ja rosvot ja pahantekijät saavat armoa ja pullaa kitusiinsa, kun ovat saaneet rosvouksensa kohteelta niin kaltoin turpaansa !!!
PAINUKOON TUOMMONENMIELISAIRAS OIKEUSLAITOS HORNAN TUUTTIIN TÄSTÄ MAASTA, JA REHELLISEN OIKEUSTAJUISEN KANSAMME KESKUUDESTA !!!
"Kantikset tekevät kuitenkin valtavan enemmistön rikoksista, muut tekevät vain pienen prosenttiosuuden."
Oletko aivan älykääpiö, kun rinnastat väestöryhmiä, joiden lukumääräero on todella suuri?
Lue edes vähän faktoja, niin saatat hiukanviisastua.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-ulkomaalaisten-epaillyt-raiskaukset-lisaantyneet-rajusti-perati-20-prosentin-nousu-viime-vuodesta/5712368
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-nousua-jopa-521-ulkomaalaisten-tekemat-seksirikokset-kovassa-kasvussa
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272679-il-raiskaustilastot-karuja-ulkomaalaistaustaiset-yliedustettuina-tekijoina-ja
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/273987-tutkijat-valttelevat-yle-ulkomaalaisten-tekemista-raiskauksista-ei-haluta-puhua
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031319350781_uu.shtml
FAKTAA+on+se+että+Suomalaiset+tekevät+94%+kaikista+rikoksista.
Ihan+turhaan+yrität+sitä+muuksi+vääntää.
Suhteellinen+osuus+ei+merkitse,+vaan+kokonaislukumäärät
se että Suomen kansalaisuuden saaneiden ulkomaalaisten tekemät rikokset rekisteröidään suomalaisten tekemiksi.
Älä valehtele.
Mitä ne "kantikset" ovat?
Ne on kantasolujen luovuttajia.
Tuo on jokin uusiokäyttöön otettu karjankasvatustermi. Kantakarja. Kantalehmä. Tarkoittanee suomalaisia. Sana 'suomalainen' kun on julistettu jo arveluttavaksi kansallismielisyydeksi, jopa isänmaallisuudeksi, huh huh, ja pian kielletään tyystin.
Ennen puhuttiin katakirjasta lehmistä puheenollen. Ne olivat "rotulehmiä".
Näemmä tavanomaista kiukkua ja katkeruutta ja selittelyä. Mikähän siinä rikollisista puhumisessa joitakin niin raivostuttaa . No, minulle tämä on helppo kysymys. Luonnollisesti tuomitsen rikokset tekijän alkuperästä riippumatta.
Äläs ihmeessä, sinähän sangen outo narsisti olet...
Joko seinälläsi on julisteena:
http://media-cache-ec0.pinimg.com/1200x/93/15/5e/93155e4ee3ea5d6ce09be01bb08898ae.jpg
Paperittomien piilottamisen ja rasistisista rikoksista valehtelemisen.Jälkimmäinen on vakavaa kiihttomaista ja siitä pitäisi tuomita ankarasti vankeuteen.
Rikollisuus+tulee+tietysti+aina+tuomita,+myös+silloin+kun+tekijä+on+isänmaallisten+ihannoima+kantasuomalainen.+Kohtaan+vapaaehtoistyössäni+rikostilanteita+joihin+tietysti+puututaan+soittamalla+poliisi+paikalle+ja+tekijä+on+useimmiten+ihan+kantasuomalainen.+Päihteet+liittyvät+usein+rikoksen+tapahtumisolosuhteisiin,+siitä+ei+pääse+yli+eikä+ympäri+millään.
Poliisin+rikostilastosta+lainattuna:
Suomessa+vuonna+2016+kaikkia+rikoksia+yht.+.807+433kpl
näistä+ulkomaalisten+tekemiä+yht.+39+458+kpl+=+6%
Kantaväestö+tekee+edelleen+94%:a+kaikista+Suomessa+tehdyistä+rikoksista.+Keskimäärin+henkirikos+on+aina+100%:sti+kantasuomalaisen+tekemä+ja+alkoholipäissä+tehty+rikos.
Se+on+juuri+näin!
Suomalaiset+tekivät+2016+yhteen+769.975+kpl+rikosta!
Kumma+juttu+kun+nämä+tietyt+rajakki-kiihkoilivat+eivät+ole+niistä+yhtään
huolissaan,+vaan+huutavat+pää+märkänä+niiden+6%+perään.
Eikö+kannattaisi+keskittyä+isoon+massaan,+millä+rikoksien+määrää+saataisin
tippumaan?!?!+
Kuvitellaan+vaikkapa+Suomalaisten+rikokset+vähenesivät+-10%+vuodessa,
vähennys+olisi+ENEMMÄN+kuin+ulkomaalaisten+rikokset+YHTEENSÄ!
Eikö+se+olisi+jotain+se?!?
Sillä ne kantaväestön tekemät rikosmäärät saadaan laskuun, että "kunnianarvoisan" kantasuomalaisen tekemä rikos ilmoitetaan havaittaessa aina poliisille tai tehdään kansalaispidätys jo rikospaikalla ja soitetaan poliisille. Itse olen pysäyttänyt kantasuomalaisen narkkari pyörävarkaan ja toimitin poliisin hoteisiin kyseisen rikollisen. Suomalaisen rikollisen ainoa oikea osoite on vankilassa. Kantäväestön rikollisuuteen tulee olla käytössä ehdoton nollatoleranssi.
No enpä ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään ihmiseen, joka pitäisi vain maahanmuuttajien rikollisuutta ongelmana. Kyse on vain siitä, että ehkä tänne ei kannattaisi ehdoin tahdoin ottaa lisää rikollisia ulkomailta, kun meillä on niitä täällä jo omasta takaa ihan tarpeeksi.
Sen sijaan olen kyllä törmännyt tälläkin palstalla varsin moneen suvakki-kiihkoilijaan, jotka eivät näe maahanmuuttajien rikollisuudessa mitään ongelmaa, vaan heidän mielestään ongelma on siinä, että asiasta käydään vapaata keskustelua.
Suomalaisiksi luetaan tialstoissa myös Irakiliaiset, somalit, afgaanit jotka saaneet maan kansalaisuuden ja noudattvat omaaislamin kultturiaan, raiskaavat ja alistavat.
Mitenkähän kävivi oikealle suomalaisille jot tämä menisi somaliaan tai Irakiin raiskaamaan ja tappamaan kuten nä'mä Niin sanotut ja suvakkiämmien ja äijien suojelemat "turvapaikan hakijay" jotka matkustaneet läpi 10 turvallisen maan Suomeen ja heti raiskaamaan.
Irakilainen surmasi 86 vuotiaan suomalaisen Puotilan kirkon edessä kaksi Irakilaista surmasi Arto Mikkosen kainuussa, Somalit terrorisoivat ja pahoipitelevät suomalaisilapsia Espoossa koulussa ja suvakkirehtori ja vararehtori suojelevat väkivallan tekijöitä, moniluttuuri ihanuttaa jota täällä nim Urban legendkin namuttaa ja kostuttaa.
Marjaana+Toiviaisen+pahuus+näkyy+rikoksina+ja+kuuluu+kauas.
Ilmeisesti+onkin+nyt+potkut+saamassa+toukokuun+kokouksessa.
Sitä+me+toivomme.
Huomio!+78+%+SUOMALAISISTA+HALUAA+laittomat+asyylinvonkaajat+ulos.+Heti!
huumeitako vedät?
tässäkin ketjussa huomaa että tietty tämän kansa osa ei tajua/ei halua tajuta
ihan kylmiä faktoja todellisuudeesta!
Suu vaahdossa huudetaan vaan omaa vääristitynyttä mantraa eikä nähdä totuutta
tai miten asiat oikeasti on.
Suomalaisten itse tekemät rikokset ovat suurin ongelma
Toki myös maahanmuuttajien ja pakolaisten rikokset pitää kitkeä myös,
mutta ei vain ainoastaan
Mites on sinun kanssa faktojen tajuamisen kanssa? Onko tosiaan ihan jees-juttu mielestäsi, että Suomeen tulee valtavan suuri vähemmistö kehitysmaamuslimeja, lähinnä nuoria kouluja käymättömiä miehiä? Ja jos tämä on hyvä asia mielestäsi, niin voisitko avata hiukan sitä, että miksi?
Nämä kun eivät sopeudu sivsitykseen ja demokratiaan, vaan ovat alttiita kaiken maailman rikollisuudelle. Eikö kotimainen rikollisuus riitä sinulle? Ulkomaisia rikollisia on tosi paljon vankiloissamme, irakilaiset ykkösinä tilastoissa. Trendi nouseva.
jos+nyt+ihan+tarkkoja+ollaan+niin+rikosseuraamuslaitoksen+vuoden+2016+tilastollisesta+vuosikirjasta+selviää,+että+ulkomaalaisten+vankien+osuutensa+kaikista+vangeista+on+17%
Vankirakennekartoituksen+1.5.2016+mukaan+noin+25%+ulkomaalaisista+vangeista+oli+virolaisia+
ollen+suurin+yksittäinen+kansakunta
Tänä vuonna lähi-idän miehet ulkolaisista, johtavat jo tilastoja.
suvakkien kultapojun tekoja. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=177
Jos suomessa olisi 10 Trabanttia ja 10 000 Wartburgia.
Trabanteista hajoaisi 4 ja Wartbugeista 25 niin kumpi olisi helpommin hajoava?
Tiedän. Liian vaikea laskupähkinä.
Wartburg tietenkin.
Onhan 25 suurempi luku kuin 4 !!!
Tuohan oli helppo laskupähkinä
tv: VesiPääHyysäri
Mitkä kantisten tekemä rikokset sinä tuomitset?
Vai tuomitsetko vain muiden tekemät rikokset?
Alkuperäinen kysymys edelleen jäänyt auki
Kyllä minä tuomitsen kantisten tekemistä rikosista esim. seuraavat: Mamuille rahan kerääminen.Mamun työllistäminen. Mamun ystävänä oleminen. Mamuista hyvää puhuminen. Mamun auttaminen yleisesti.
Lakikirja ei ehkä tunnista rikokseksi, mutta minä tuomitsen kovimman mukaan.
Minä tuomitsen rikollisena toimintana Suomea ja suomalaisia kohtaan syksyllä 2015 rajojen avaamisen Irakin armeijan sotilaskarkureille. Maahamme annettiin vapaasti RUOTSIN kautta tulla yli 30000 miespuolista muslimia. Suurella osalla ei mitään henkilöpapereita. Jos tämä ei ole rikollista, niin johan on kumma!
oletko kuullut YK pakolaissopimuksesta, tai EU pakolaislaista?
Entä muista kansainvälisistä sopimuksista liittyen pakolaisiin
Ilmeisesti et.
Ja vastaus on: EI, ei se ole rikollista
Oletko kuullut järjenkäytöstä? Sokea Reettakin näki ettei nuo muotikuteisiin pukeutuneet ipad-muslimimiehet todellakaan olleet mitään pakolaisia! Eli edelleen, rikollista oli ja on ottaa tuollaista väkeä tänne!
"järjenkäyttö" on eri asia kuin LAKI ja SOPIMUKSET.
Miten niin eivät ole pakolaisia?
Jos sinä lähdet nyt pakolaiseksi jonnekin, jättäisitkö kännykän ja "ipad" kotiin vai ottaisitko mukaan? "muotikuteisiin" miltä SINUN mielestä pakolaisen kuuluisi näyttää,
edelleen , jos nyt joutuisit lähtemään sotaa pakoon, vaihtaisitko vaatteet erikseen halpamerkkiin tai kävisit Halosen kautta ostamassa rytkyt?
No nythän juttu on niin, että suuri osa näistä kehitysmaamuslimimiehistä on joka tapauksessa saanut lemput perusteettomasta turvapaikanhausta. Joitain on tutkittavina päiden irrottamisesta ja joukkoteurastuksista Irakissa. Vankiloissa irakilaiset ovat ottaneet ykkössijan ulkomaalaisista, Maan alle on kadonnut useampi tuhat. Paperittomia maasta poistumiskäskyn saaneita pyörii rautatieasemalla telttamiekkarissa.
Vain täysi pösilö voi olla tuota mieltä kuin tuo LAKIA ja SOPIMUKSIA höpöttävä vajakki. Jos "lakeja ja sopimuksia" tulkittaisiin noin idioottimaisesti, niin Suomen tulisi tarjota turvapaikka jokaikiselle paperittomalle, joka vaan saa väännettyä itsensä tänne. Tulijoita olisi varmasti miljoonia!
PS: eräänkin televisiosta tunnetun 17-vuotiaaksi itsensä kusettaneen arabin paidassa oli teksti facebook-kuvassa "eat, fuck, sleep and repeat!" Taisi olla ihan pääministerin kanssa samassa uutislähetyksessä valehtelemassa ikäänsä? Vieläköhän on maassa elämässä tekstin mukaan?
Aloittaja voisit lopettaa nuo jatkuvat typerät kyselyt. Et sinä niillä saa mitään oikeutusta kenenkään tekemisille. Keksi jouten oloon muuta puuhaa. Hae vaikka sellasia kun töitä.
Tuomio natseille!
Minun mielestäni natseja ja fasisteja ovat juuri suvaitsevaiset. Hehän haluavat , että Suomi muuttuu islamilaiseksi valtioksi.
Eli kohta täällä tapetaan vääräuskoisia. Naisia sorretaan. Tehdään kunniamurhia. Ei suvaita ketään muita kuin muslimit.
Suvaitsevaiset vihaavat toisinajattelijoit. He eivät suostu edes kommunikoimaan toisinajattelijan kanssa.
Suomesta on myös tulossa poliisivaltio joka antaa sakot kantasuomalaiIlle , mutta jättää tuomitsematta muhamettilaiset samanlaisesta rikoksesta.
Myös ilmiantamisellakin on suvakkien tapa, niinkuin natseillakin.He ilmiantajat vaikkapa äitinsäkin väärinajatteluvihapuheesta.
Kyllä natsisivakit saa tuomita ihan vapaasti. He ovat vaarallisia maanpettureita , jotka tulevat tuhoamaan maan.
Ei+ole+kovinkaan+"pieni+prosenttiosuus",+jos+maahanmuuttajastaustaiset+tekivät+lähes+puolet+kaikista+raiskauksista+jo+vuonna+2010.+Jos+3,1%+västöstä+tekee+puolet+kaikista+raiskauksista,+ei+se+ole+mikään+pieni+osuus.+Nykyään+tekevät+selvästi+suurimman+osan+raiskauksista.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Tilastokeskuksen+rikostilastojen+mukaan+raiskausrikoksiin+syyllisiksi+epäillyistä+peräti+45+prosenttia+on+ulkomaalaisia+tai+ulkomailla+syntyneitä.+Koko+maan+kattava+tilastotieto+on+vuodelta+2010.
Vastaavasti+ulkomaalaisten+osuus+koko+väestöstä+oli+3,1+prosenttia+vuonna+2010.+Luku+vaihtelee+sen+mukaan,+arvioidaanko+maahanmuuttajien+määrää+kansalaisuuden,+syntymämaan+vai+äidinkielen+perusteella.
Tilastoraportti+paljastaa,+että+2006–2008+laskusuunnassa+ollut+ulkomaalaisten+raiskausepäilyjen+osuus+on+lähtenyt+vuonna+2009+rajuun+nousuun.+Vuonna+2008+epäillyistä+ulkomaalaisia+tai+ulkomaalaistaustaisia+oli+16+prosenttia.+Vuonna+2009+osuus+nousi+28+prosenttiin."
Voiko aloittaja kommentoida tätä?
Poliisin+rikostilastosta+lainattuna:
Suomessa+vuonna+2016+kaikkia+rikoksia+yht.+.807+433kpl
näistä+ulkomaalisten+tekemiä+yht.+39+458+kpl+=+6%
Kantaväestö+tekee+edelleen+94%:a+kaikista+Suomessa+tehdyistä+rikoksista
Kirjastolainan myöhästymisen, keltaisilla ajon liikennevaloissa, ilman kypärää pyöräilemisen.
Vuonna 2016
seksuaalirikoksia yhteensä 3 369kpl
joista raiskausrikoksi yht. 1 171kpl
Niissä seksuaalirikoksissa, joissa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä 273 rikosta
Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjä seksuaalisia ahdisteluita oli 147.
Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä oli 93 rikosta
Päätelmä:
Suomalaiset tekevät ylivoimaisesti eniten myös näitä
"Tilastokeskuksen rikostilastojen mukaan raiskausrikoksiin syyllisiksi epäillyistä peräti 45 prosenttia on ulkomaalaisia tai ulkomailla syntyneitä. Koko maan kattava tilastotieto on vuodelta 2010.
Vastaavasti ulkomaalaisten osuus koko väestöstä oli 3,1 prosenttia vuonna 2010. Luku vaihtelee sen mukaan, arvioidaanko maahanmuuttajien määrää kansalaisuuden, syntymämaan vai äidinkielen perusteella.
Tilastoraportti paljastaa, että 2006–2008 laskusuunnassa ollut ulkomaalaisten raiskausepäilyjen osuus on lähtenyt vuonna 2009 rajuun nousuun. Vuonna 2008 epäillyistä ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia oli 16 prosenttia. Vuonna 2009 osuus nousi 28 prosenttiin."
Todelliset luvut ovat selvästi suurempia.
Kaikki rikolliset pitää tuomita ja ja ulkomaalaiset rikolliset tientekin karkottaa suomen vankeinhoito on jo niin kallista.
kaikki rikolliset pitää tuomita ja niiden määrää pitäisi vähentää
mutta osa täälläkin keskittyy vain pieneen osaan rikoksista
Pitää nähdä iso kuva
Pahimpia rikoksia ovat pseudotiede "psykiatrian" avulla vammaisia ja muita puolustuskyvyttömiä vastaan tehdyt rikokset, joita valehdellaan hoidoksi. Etenkin neuroleptien käyttö on rikos ihmisyyttä vastaan.
Seuraavana tulee huumerikokset, etenkin kovat huumeet. Aarnion tapaus osoitti kuinka viranomaiset ovat mukana ja yhteistyössä liivijengien huumebisneksissä. Häpeällistä.
Eli pahimpia ovat kemiallisen väkivallan rikokset.