Entinen -Anjalakoti

Anjalakotiddd

Tyhjillään olevaan Anjalakotiin tulee lastensuojelun yksikkö — kouvolalaisyritys kaksinkertaistaa liiketoimintansa

15.5.2017 5:30
Kuva: Lukas Pearsall
Saviston koti oy:n hallintojohtaja Teemu Koskinen (vasemmalla), yksikköjohtaja Tiina Lotti, palvelujohtaja Samuli Juutilainen ja toiminnanjohtaja Mikko Rantalainen kävivät perjantaina katsomassa Anjalakodin tiloja.
Saviston koti oy:n hallintojohtaja Teemu Koskinen (vasemmalla), yksikköjohtaja Tiina Lotti, palvelujohtaja Samuli Juutilainen ja toiminnanjohtaja Mikko Rantalainen kävivät perjantaina katsomassa Anjalakodin tiloja.
Päihdeongelmaisten nuorten kuntouttavaan hoitoon keskittyvä kouvolalaisyritys Saviston koti oy kaksinkertaistaa toimintansa tämän vuoden aikana. Syksyllä yritys avaa toimintayksikön entisen Anjalakodin ja läheisen Tuulenpesän tiloihin. Ennestään yrityksellä on toimintayksiköt Valkealassa ja Elimäellä.

Anjalaan tulee paikat 28 asiakkaalle. Uusia työntekijöitä palkataan 40, jolloin koko henkilöstömäärä kasvaa noin 80:een. Rekrytointi on jo käynnissä.

Toiminta alkaa Anjalassa osasto kerrallaan kunhan tiloihin tarvittavat remontit valmistuvat.

Saviston koti oy on vuonna 2001 perustettu yksityinen lastensuojelulaitos. Se keskittyy päihdeongelmaisten huostaanotettujen nuorten kuntouttavaan hoitoon. Asiakkaat ovat 13—18-vuotiaita ja kotoisin eri puolilta Suomea.

Suurin osa tulee pääkaupunkiseudulta. Kaikilla on jonkinlainen päihdetausta.

— Yrityksen päihdehoitopalvelulle on aika iso tarve. Meille tulee päihteitä käyttävistä nuorista jäävuoren huippu. Täällä näkyy nuorten päihteiden käytön karuin puoli, sanoo hallintojohtaja Teemu Koskinen.

Nykyisin yrityksellä on toimintayksiköt Valkealan Savistossa ja Elimäen Raussilassa, jossa se osti itselleen viime syksynä Kuntoutumiskoti Raussilan Risteys Oy:n liiketoiminnan.

— Silloin kaksinkertaistimme hoitopaikat ja liiketoiminnan, mutta se ei riittänyt. Meillä oli nyt liikentoiminnan laajentamista varten vaihtoehtona ostaa kiinteistö Kouvolan alueelta tai rakentaa uusi. Yksi vaihtoehto oli myös vuokratilojen hankkiminen.

Anjalassa yritys on kaupungin vuokralaisena.

Anjalaan rekrytoitavista noin 40 työntekijästä mahdollisimman suuri osa pyritään palkkaamaan Kouvolan seudulta, mutta haku on päällä koko maassa.

— Hoitoala Kouvolassa on hyvin työllistetty ala, Koskinen perustelee.

Henkilöstöstä puolelta vaaditaan alempi tai ylempi soveltuva korkeakoulututkinto ja puolelta toisen asteen koulutus. Haussa on monenlaisia työntekijöitä nuoriso-ohjaajista lähtien. Haku painottuu kuitenkin päihdehoitotyön, terveydenhoidon, sosiaalialan ja mielenterveystyön ammattilaisiin.

Neliaskelinen ohjelma

Saviston koti oy:ssä noudatetaan yrityksen itse kehittämää neliaskelista hoito-ohjelmaa.

Ensimmäinen askel on vieroitus ja arviointi, toinen on akuuttivaiheen jälkeisen päihdeongelman hoito, kolmantena kuntoutuminen ja päihteetön arki ja viimeisenä kotiutuminen ja itsenäistyminen. Tarvittaessa jälkihuolto jatkuu 21-vuotiaaksi saakka.

Askelilla luodaan välitavoitteita hoidolle. Etenkin nuorten päihdehoidossa lyhyen aikavälin tavoitteet ovat tärkeitä, sanoo hallintojohtaja Teemu Koskinen.

Lähtökontainen tavoite on, että nuori voisi palata hoidon jälkeen mahdollisimman nopeasti perheensä luokse, joten perheen ja muun lähiverkoston kanssa tehtävä työ on tärkeässä osassa hoidon aikana. Samoin mielenterveystyö.

Sijoitukset kestävät keskimäärin noin vuoden. Tavoitteena on lyhentää hoitoaikaa, jotta nuoret pääsisivät mahdollisimman nopeasti laitoksesta pois.

1

2218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samastaaiheesta

      Anjalakodin kohtalosta väännettiin kättä monta vuotta — vanhainkodin miljoonaremontti vaihtui 200 000 euron ilmastointi- ja pintaremonttiin

      15.5.2017 6:00
      Kuva: Lukas Pearsall
      Saviston koti oy:n Teemu Koskinen (vasemmalla), Mikko Rantalainen, Samuli Juutilainen ja Tiina Lotti tarkastelemassa Anjalankodin suunnitelmia.
      Saviston koti oy:n Teemu Koskinen (vasemmalla), Mikko Rantalainen, Samuli Juutilainen ja Tiina Lotti tarkastelemassa Anjalankodin suunnitelmia.
      Saviston koti oy:n toiminnan laajentuminen Anjalaan varmistui, kun Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuun lopulla ylimääräisen 200 000 euron remonttimäärärahan tilojen kunnostamiseen. 2010-luvun alkupuolella Anjalakodin kohtalo oli Anjalassa kestopuheenaihe.

      Se roikkui säästösyistä kaupungin lakkautuslistalla useamman vuoden ennen kuin toiminta keväällä 2015 viimein loppui.

      Anjalakodissa oli 24 hoitopaikkaa, joista 14 pysyviä ja 10 tilapäishoidon paikkoja.

      Toiminnan jatkuminen olisi vaatinut tiloihin arviolta 1,3 miljoonan remontin. Sisätilat olisi pitänyt rakentaa käytännössä uusiksi nykyvaatimuksia vastaaviksi. Huoneissa on kahden neliömetrin wc-tiloja, joihin ei pääse apuvälineiden kanssa, ja muutenkaan tilat eivät olleet vanhainkotikäyttöön tarkoituksenmukaiset.

      Toisaalta Anjalakodin aikaisessa kuntokartoituksessa todettiin, että myös sähköt, viemäröinti, ikkunat ja ovet kaipaisivat uusimista.

      Nyt tehtävässä remontissa uusitaan ilmanvaihto ja tiloissa tehdään pintaremonttia. Tilat vuokraava Saviston koti oy maksaa remonttikulut takaisin vuokranmaksun yhteydessä.

      Yrityksen käyttöön on tulossa noin 1 200 neliömetrin tilat Anjalakodin vanhan osan ykköskerroksesta.

      Ylläpitokulut vanhainkodin puolen ollessa tyhjillään ovat olleet noin 65 000 euroa vuodessa. Viime vuonna lämmitykseen kului 46 000 euroa, sähköön 12 500 ja veteen ja jäteveteen 6 300 euroa. Kulutukseen vaikuttaa tosin se, että rakennuksen toisessa päässä toimiva Anjalan päiväkoti käyttää Anjalakodin keittiötä.

      Anjalakodin vielä toimiessa vuonna 2014 kulut olivat reilut 90 000 euroa.

      Saviston koti oy on vuokraamassa myös läheisen Tuulenpesänä tunnetun rakennuksen.

      Tapani Olkku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe