Pitkästä aikaa tapasin ystäväni, iäkkäämmän naisen. Olen tiennyt, että hän käyttää alkoholia runsaasti, päivittäin, mutta en ollut tajunnut, missä pisteessä hän oikeasti on.
Kävin vain ohimennen kääntymässä hänen kotonaan (yleensä kun tapaamme, tapaamme kahvilassa tms). Koti oli täysin siivoamaton; ihmisellä joka aina on ollut erittäin tarkka siisteydestä. Tyhjiä viinapulloja näkyi silmäyksellä lukuisia, lattialla lojui täysiä jätesäkillisiä roskia, joita ei ollut jaksanut viedä pois. Jääkaapissa ei ollut ruokaa, vain muutama mädäntynyt hedelmä. Haju oli tunkkainen, mutta ei vielä sietämätön.
Kovasti siinä piipahtaessamme selitteli, että ensi viikolla on suunnitellut suursiivousta. Mutta kunto huomioiden, epäilenpä.
Onko mitään, mitä voisin tehdä hänen avukseen? Mennä siivoamaan? Ostin hänelle ison annoksen ruokaa, mutta ei pystynyt kuin hiukan närkkimään tätä, eli ilmeisesti ruokahalu hävinnyt kokonaan.
Onko jotain tahoa, mihin voisi ilmoittaa, että tämä ihminen ei pysty enää huolehtimaan itsestään? Valitettavasti itse asun kaukana, enkä pysty ihan mahdottomasti auttamaan. Mutta jotain pitäisi varmasti tehdä.
Voiko jotain tehdä
15
797
Vastaukset
- YstäviäOnHarvassa
Voisin kuvitella, että jo pelkästään tuosta siivousavusta saattaisi olla paljon hyötyä kuntoutumisen suuntaan, jos vaan pystyisit järjestämään aikaa. Saattaisi saada kipinän näyttää sinulle, että pystyy jatkossa paremmin huolehtimaan asioistaan.
Ja, jos ei ole rahasta kiinni, niin siivoamiseen voi palkata ammattilaistakin mukaan. Luulisin halukkaita riittävän eikä maksa paljon.
Johonkin ilmoittamalla voi olla, että onkin sitten entinen ystävä.
Tuo ruokahaluttomuus ei ole hyvä juttu, vie voimat.- siivotkoonsotkunsa
Höpöhöpö, ei mitään siivousapua, eikä muutakaan.
Kyllä sille iskee siivousvimma päälle viimeistään sitten, kun saa ryyppyputken poikki ja kankkusesta selviää.
Jos nyt lähdet "leikkiin" mukaan niin siitä tulee helposti tapa josta ei kovin helposti irti pääsekään. - ex-juoppo
Just,just, alkoholistia kun ei pysty auttamaan muuten kuin juomaan lisää!
Alkoholisti kääntää kaiken saamansa avun palvelemaan juomistaan.
Eli kyllä kestää kantaa vettä kaivoon, jos sitä haluaa tehdä.
Suomessa alkoholismin hoito on vuosikymmenien ajan ollut harrastelijoiden puuhastelua, ja tämä nimimerkki "ystäviä on harvassa" toimii just näin. Jakaa ohjeita MuTu-pohjalta.
Alkoholismi ei ole mikään flunssa tai lihasvamma joka estäisi ihmistä siivoamasta omaa kämppäänsä. Alkoholismi on kokonaisvaltainen sairaus, jossa juopon kaikki energia kuluu viinan hankintaan ja sen juomiseen.
Siksi alkoholisti ottaa mielellään vastaan siivousapua, sillä se helpottaa taas juomista kun ei sotkuista johtuva huono omatunto enää soimaa.
Eli jos haluat että ystäväsi saa juoda enemmän ja hyvällä omalla tunnolla, niin auta ihmeessä häntä juomaan! - Ystävä_32
Mut eikö sitten ole kertakaikkiaan mitään keinoa puuttua tähän sairauteen? Enkö pysty mitään tekemään, että estäisin ystävääni tappamasta itseään viinalla? Tämä ihminen on ollut minulle todella tärkeä, ja haluaisin niin kovin saada takaisin sen entisen iloisen ja rakkaan ihmisen.
Tiedän, että hänen tyttärensä huomauttaa alkon käytöstä jatkuvasti, mutta vastaus on vain, ettei juominen ole hänelle ongelma. Hän on jo menettänyt yhteyden lapsenlapsiinsa, joista niin kovin välitti. Myös kaikki ystävät ovat kaikonneet, myös minä kohta, koska en kestä katsoa/kuunnella niitä valheita. Eli loppuelämä (joka ei varmaan kyllä enää pitkään kestä) on vain yksin kotona jaloviinapullon kanssa seurustelua :( - YstäviäOnHarvassa
Ystävä_32 kirjoitti:
Mut eikö sitten ole kertakaikkiaan mitään keinoa puuttua tähän sairauteen? Enkö pysty mitään tekemään, että estäisin ystävääni tappamasta itseään viinalla? Tämä ihminen on ollut minulle todella tärkeä, ja haluaisin niin kovin saada takaisin sen entisen iloisen ja rakkaan ihmisen.
Tiedän, että hänen tyttärensä huomauttaa alkon käytöstä jatkuvasti, mutta vastaus on vain, ettei juominen ole hänelle ongelma. Hän on jo menettänyt yhteyden lapsenlapsiinsa, joista niin kovin välitti. Myös kaikki ystävät ovat kaikonneet, myös minä kohta, koska en kestä katsoa/kuunnella niitä valheita. Eli loppuelämä (joka ei varmaan kyllä enää pitkään kestä) on vain yksin kotona jaloviinapullon kanssa seurustelua :(Annoin aikaa näille kahdelle vastaajalle, alan miehille, mutta ei sieltä näköjään mitään ratkaisukeskeistä tullut. Kitinää kylläkin.
Ehdotan, että aloitat tuosta siivoamisesta. Ehkä huomaisi, että joku vielä välittää.
Tiukkaa seurantaa se vaatii heti perään.
Onko hänellä mitään harrastuksia tai kiinnostusta?
Tässä on nyt muutama päivä mennyt. Oletko ollut yhteydessä? Miten syöminen?
En tunne yhteiskunnan tarjoamasta avusta tällaisessa tilanteessa. - Ystävä_32
Soittelin hänelle eilen aamulla. Oli humalassa. Ja kuulemma juuri aloittamassa siivoamista...
Harrastuksia hänellä on ollut paljon. Ollut aktiivinen seurakunnassaan, kerhoissa, matkustellut jne. Mutta kaikki ovat nyt jääneet, vain viina kiinnostaa. Lapsi tapaa satunnaisesti, samoin muutama ystävä, mutta vähenevissä määrin kaikki koska kukaan ei oikein taida jaksaa hänen tarinoitaan .
Ruoka, en tiedä nyt, mutta tavatessamme vaikutti todella huonolta. Tarjoamastani annoksesta söi noin yhden suullisen. Ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Ei edes maitopurkkia, vain ne pari märäntynyttä hedelmää (jotka selkeästi olleet kaapissa pitkään).
Niin surullista... - kiitos.kun.autat
Ystävä_32 kirjoitti:
Soittelin hänelle eilen aamulla. Oli humalassa. Ja kuulemma juuri aloittamassa siivoamista...
Harrastuksia hänellä on ollut paljon. Ollut aktiivinen seurakunnassaan, kerhoissa, matkustellut jne. Mutta kaikki ovat nyt jääneet, vain viina kiinnostaa. Lapsi tapaa satunnaisesti, samoin muutama ystävä, mutta vähenevissä määrin kaikki koska kukaan ei oikein taida jaksaa hänen tarinoitaan .
Ruoka, en tiedä nyt, mutta tavatessamme vaikutti todella huonolta. Tarjoamastani annoksesta söi noin yhden suullisen. Ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Ei edes maitopurkkia, vain ne pari märäntynyttä hedelmää (jotka selkeästi olleet kaapissa pitkään).
Niin surullista...Soita sen kunnan seurakuntatyöntekijälle, diakonissalle ja kerro huolesi hänelle. Sydämesi on suuri ja kohdallaan, kun kannat huolta lähimmäisestä. Voit myös sosiaalityöntekijälle soittaa.
- ex-juoppo
Olen tosiaan "alan mies" ja olen käynyt alkoholismin korkeakoulun. Kuulun onnekseni nykyään siihen pieneen vähemmistöön alkoholisteista, jotka ovat onnistuneet raitistumaan.
Alkoholistia ei voi auttaa muuten kuin juomaan lisää, sillä hän kääntää kaiken saamansa avun palvelemaan juomista!
Tuossa on vastaus kysymykseesi, eikä se ole mitään "kitinää" kuten joku epäili.
Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus, ja alkoholisti itse on yleensä viimeinen ihminen joka joutuu myöntämään oman alkoholisminsa - kaikki muut läheiset ovat sen todenneet jo paljon aikaisemmin.
Jokainen alkoholisti tarvitsee itselleen mahdollistajia. Nämä mahdollistajat nimensä mukaisesti mahdollistavat alkoholistille juomisen. Mahdollistajat kokkaavat, siivoavat, pyykkäävät, kuskaavat, kantavat juotavaa ja jopa rahoittavat ja terapioivat juoppoa. Lisäksi he valehtelevat juopon puolesta työnantajille ja vähättelevät tämän juomista sukulaisille tai naapureille. Mahdollistajat siis mahdollistavat juopolle elämän, jossa tämän on mukava juoda.
Mahdollistajat toimivat näin koska he eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, ja yleensä he ovat joko sairastuneet läheisriippuvuuteen tai sitten vaan haluavat "ostaa" itselleen hyvää omatuontoa.
Mahdollistamalla saadaan juoppo juomaan lisää vielä useita vuosia, ja samalla saadaan myös perheenjäsenien maanpäällinen helvetti jatkumaan toistaiseksi.
Siksi läheistä alkoholisti-ihmistä olisikin kaikkein viisainta "rakastaa julmasti". Tämä tarkoittaa sitä, että juoppo jätetään hoitamaan itse oman juomisensa seuraukset, eli annetaan juopon mehustua omissa liemissään ja ulosteissaan, paskaisissa vaatteissaan ja sotkuisessa kämpässään. Antaa juopon syödä vanhentunutta makkaraa silloin kun on nälkä, ja juoda viinojaan kaiket päivät.
Tällöin on edes toivoa siitä, että alkoholisti saa oman pohjakosketuksensa kun ei vielä ole juonut itseään hengiltä.
Pohjakosketus on alan termi, ja se tarkoittaa sitä elämäntilannetta, jossa juoppo on vajonnut niin alas ettei hän itsekään halua sen alemmas vajota. Lähes kaikki tuntemani raitistuneet alkoholistit kertovat, että juuri tuo pohjakosketus herätti heidät, ja sai heidät hakemaan apua itselleen. Ja ilman tuota omaa tahtoa alkoholistia on todella vaikea saada lopettamaan juomistaan.
Tottakai on surullista katsoa vierestä kun ennen niin mukava ihminen juo itseään hengiltä. Mutta yhtä surullista on katsoa vierestä kun itselle rakas ihminen menehtyy hiljalleen syöpään, ja mitään ei ole tehtävissä. Nämä ovat vain niitä elämän realiteetteja, ja juuri alkoholismi tappaa nykyään eniten työikäistä väestöä.
Minulla on omassa tuttavapiirissäni vastaavanlainen tapaus. Ennen niin mukava ja fiksu kaverini juo nykyään aina vaan enemmän, kun sairaseläke antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Minäkään en tiedä mitä hänelle pitäisi tehdä; viedäkö lisää viinaa juotavaksi jolloin mahdollinen pohjakosketus nopeutuisi, vaiko pitää luja puhuttelu ja katkaista sitten välit. Mutta jos lattialla lojuu viikon vanha oksennus niin sitä en mene siivoamaan, en halua tehdä hänen juomisestaan yhtään hauskempaa.
Kun itse olin aikoinaan vastaavassa tilanteessa, oma tyttäreni kirjoitti minulle kirjeen, jossa kertoi olevansa huolissaan minun juomisestani ja varsinkin äidistään. Kirje ei auttanut koska ymmärsin sen sisällön vasta raitistuttuani myöhemmin.
Samoin epäonnistui parin tuttavan tekemä interventio, jossa he (ilmeisesti puolisoni tilauksesta) yrittivät puhua minulle vakavasti minun juomisestani.
Nämäkään keinot eivät siis suoranaisesti minua auttaneet, mutta ovathan ne ainakin jääneet mieleeni ja ehkä auttaneet alitajuisesti sitten kun ensin raitistuin. Niitä voi siis yrittää.
Mutta kaikki erilaisten sosiaalitätien ja puuhaterapeuttien ohjeet hauskoista harrastuksista saavat minut nauramaan. Eihän juoppo siksi juo että hänellä olisi tylsää... - Ystävä_32
Niin, ystäväni kieltää kaikin tavoin ongelmansa. Jopa sen jälkeen kun oli jossain välissä sairaalassa kuoleman porteilla haimatulehduksessa, ei myöntänyt sen johtuneen alkoholista, vaan "lääkkeistä". Vaikka kaikki sanoivat suoraan, että lääkkeet eivät tilannetta aiheuttaneet. Kun tulehduksesta toipui, jatkoi heti juomistaan ja aina muistaa mainita siitä, miten loukkaantunut oli kun häntä kohdeltiin sairaalassa kuin mitäkin juoppoa...
Olen itse ollut ihan liian kiltti. En sano juomisesta kuin harvoin, koska siitä ei saa muuta kuin jättimäisen kiukkukohtauksen aikaiseksi. Mutta ehkä pitäisi yrittää juuri tätä mitä sanoit "rakastaa julmemmin", eli kieltäytyä tapaamasta, kun hän on humalassa ja ottaa voimakkaammin kantaa tilanteeseen, kiukusta huolimatta.
Sosiaaliviranomaisille soitto voisi myös olla paikallaan, mutta onko siitä mitään hyötyä. Onko kukaan näin toiminut? Onko auttanut? Mitä nämä voivat tehdä?
Seurakunnassa taidetaan tilanne tietää (pieni kirkon ulkopuolinen seurakunta), mutta kukaan ei ole ainakaan tähän mennessä mitään tehnyt.- 6000-päivää
"Seurakunnassa taidetaan tilanne tietää (pieni kirkon ulkopuolinen seurakunta), mutta kukaan ei ole ainakaan tähän mennessä mitään tehnyt."
- Täysi-ikäinen täysivaltainen ihminen nyt vain on vastuussa itse itsestään; hänen ratkaisuihinsa on hyvin vaikea puuttua, vaikka ne olisivat ulkopuolisen mielestä kuinka vääriä. Perille mennen ystäväsi on itse valinnut tiensä ja vain hän vastaa seurauksista.
- En-ole-Robo
Itseni saa kuiville vaan uudestisyntyminen uskoon ja joku pakkolaitos sitten.
Aloin käyttää alkoholia 2-vuotta sitten vieroitus oireisiin lääkkeestä kun sitä annosta ei saa ylittää. Paniikkihäiriöön ja ahdistukseen jolloin ei yölläkään nukuttu millään konstilla ja kipu oli sydämessä kun otin snapsin kipu hellitti heti kummaa.
En koskaan olisi kuvitellut että minä retkahtaisin muuhun kun siideriin. Aina olen linjoistani ollut tarkka ja mitä syön. Alkoholia ahdistus kipuun.! Mitä enemmän ikää ihmiselle tulee hän käy epäsiistiksi oli sitten kyseessä mies tai nainen. Jos olisi varaa mennä katkolle 30 euroa vuorokausi menisin oitis. 7-vuorokautta kai ne vaikeammat. - ja_lisää_tulee
Pahin kitisijä täällä on ketjun aloittaja!
Aikuinen on vastuussa itsestään ja käytöksestään ja vastaavia tapauksia mistä aloittaja kirjoitti on maassamme varmaan tuhansittain...- Ystävä_32
Niin, sehän on pelkkää kitinää, kun toisesta on huolissaan.
Mutta ehkä se on juuri näin; en voi muuta tehdä kuin antaa juoda itsensä hautaan. Paska aine tuo alkoholi!
- AlkoholistinLapsi
Mitä kuuluu alkoholistin ystävälle ja alkoholistille?
Alkoholistin lapsena olen samaa mieltä ex-juopon kanssa. Paapovat lähimmäiset mahdollistavat päihdeongelmaisen päihteiden käytön. Viisainta on rakastaa julmasti. Ensin kannattaa kertoa mielipiteensä juomisesta alkoholistin ollessa selvin päin; hellästi, mutta jämäkästi ja rehellisesti. Sitten pitää kertoa omat rajat, millaista käytöstä ja yhteydenpitoa sietää alkoholistilta. Sitten on hyvä jatkaa omaa elämää ja keskittyä siihen.
Älä siivoa tai osta ruokaa ym. Ota mieluummin yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen ja pyydä heitä käymään tarkistamassa tarvitseeko ystäväsi jotain apua.
Ole ystävänä ja tukena alkoholistin lapsille, jos se heille käy ja itse jaksat. Voitte tukea toisianne. Lapset ja lapsenlapset ovat varmasti surullisia ja ehkä katkeriakin kohtalostaan, mutta siihen kaikkeen auttaa vertaistuki ja ystävät. - kuningasalkoholipahausei
Jos on hengestä kysymys eli pelkää että ihminen on vakavasti sairaana tai vakavasti huonossa kunnossa tai on vaarallisesti vahingoittamassa itseään tai muita niin voi soittaa sen alueen terveyskeskuslääkärille joka on tavallaan sen alueensa ihmisistä vastuussa.(no joo eipä ne nyt juuri kauheasti ota vastuuta siis lääkäri jos menee varsinkin jotakin pieleen mutta noin periaatteessa alueen lääkärin pitäisi olla vastuussa ja on). Voi sitten lähettää jonkun tilannetta katsomaan eli joko ambulanssin tai sitten pyytää esim A-kilinikalta jonkun köymään tai jos kunnassa on jonkunlainen päivystysjärjestelmä/tuki/ensihoitopiste päihdekäyttäjille niin lähettää sieltä jonkun käymään. Niin ehkäpä se että joku tulee katsomaan häntä alkaisi mietityttämään alkoholin käyttäjää. Mutta niin en ole varma mihin pisteeseen se pakkohoitolaki nyt on edennytkin sitten laki ehdotuksien käsittely kierroksella että voi olla että on mennyt osittain läpikin? (En vaan tiedä onko vai onko taas siirretty ei toteutettavien listalle? )mutta silloin joskus ei ollut tullut voimaan aianakaan pakkohoitolaki että ihmisen pitäisi sitten ollut olla itse kiinnostunut menemään esim A-klinikka tapaamisille päihdeöäälärille tai esim mahd kunnan maksamaan päihdehoitoon jonnekin mutta sekin kai yleensä edellyttää että käy A -klinikalla päihdelääkärillä joka määrittää hoitopaikan( ja sen kuka pystyy sen esim maksamaan kun siellä on muillakin työntekijöillä A-klinikalla yleensä omat käynnit) . Että soittoa vaan terveyskeskukseen tai A -klinikalle (jollei alkoholisti satu tässä välissä vaikka uskovaiseksi ryhtymään ja silloin myös raittiiksi alkamaan. Ja yleensä kun ei niin käy kuin vasta liian myöhään ja ei edes silloin monenkaan kohdalla. ). (Pitkä voi olla tie hitaaseen marinoitumiseen etanolissa ja läheisille joista monet jo hävinneet niin tuskaisaa katsomista. ). Mutta tsemppiä auttamiseen. Joskus joku selviää kun kaidalle ja alkoholittomalle polulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3157329Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151347- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91221Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009