Hylkään oikeudenmukaisuuden

Yhteiskunnallisten prosessien lopputulemana. Sen sijaan oikeudenmukaisuus toteutuu näissä prosesseissa jotka mm. luovat eroja ihmisten varallisuudessa itsessään. Näen yhteiskunnan kilpailuna jossa kyvykkäimmät täysin ansaitusti menestyvät.

20

330

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo pitää periaatteessa paikkaansa, mutta kilpailuun näillä säännöillä, ei osallitu kuin moraaliltaa kohtalaisen löyhät yksilöt. He eivät kuitenkaan loppupeleissä ole niitä vahvimpia, vain härskeimpiä.

      • Meillä ei tällä hetkellä ole sellaista puoluetta, jossa ajettaisiin Suomen ja suomalaisten etuja. Nyt kaikki juoksevat keinotekoisessa talouden juoksupyörässä, eivätkä ymmärrä ettei se vie heitä eteenpäin. Eikä ole raukat edes ymmärtäneet tehdä siitä juoksupyörästä sähköä tuottavaa, olisi tuosta puuhasta edes jotain hyötyä.
        Nyt vaan ne "härskimmät" tönivät selästä muita pois siitä juoksupyörästä, ja väittävät, kokevat olevansa kukkulan kunkkuja.


    • jotainonhaussa

      Tuntuisi että maassamme on vallinnut jo pidemmän aikaa jonkinasteinen yhteisten arvojen etsintä.
      Toki samainen ilmiö esiintyy myös useimmissa muissa länsimaisissa kansoissa.

      Viheliäisintä on että taloudelliseen, poliittiseen ja osin jopa uskonnollisten sekä tiede-eliittiin kuuluvien henkilöiden löyhtyneet moraalikoodit ovat levinneet kulovalkean tavoin meidän tavallisten kansalaisten keskuuteen.

      • Liian isosta osasta kansaa, on tullut pelkkiä perässäkulkijoita. He ovat saaneet niin usein pettyä, siihen paljon mainostettuun "länsimaiseen demokratiaan", joka lyö heitä joka käänteessä korville ja tekee heistä maksumiehen ja syyllisen "eliitin" aiheuttamiin ongelmiin.
        Helposti alkaa kaikkien moraali löystymään, kun vaikuttaa että suurimmat roistot ja valehtelijat pärjäävät parhaiten. Valitettavasti toistaseksi ainakin se kyllä näyttää pitävän paikkaansakin. Sellainen käsitys tartuttaa löyhää moraalia nopeammin kuin mikään muu.


      • MustaPetteri kirjoitti:

        Liian isosta osasta kansaa, on tullut pelkkiä perässäkulkijoita. He ovat saaneet niin usein pettyä, siihen paljon mainostettuun "länsimaiseen demokratiaan", joka lyö heitä joka käänteessä korville ja tekee heistä maksumiehen ja syyllisen "eliitin" aiheuttamiin ongelmiin.
        Helposti alkaa kaikkien moraali löystymään, kun vaikuttaa että suurimmat roistot ja valehtelijat pärjäävät parhaiten. Valitettavasti toistaseksi ainakin se kyllä näyttää pitävän paikkaansakin. Sellainen käsitys tartuttaa löyhää moraalia nopeammin kuin mikään muu.

        Mitä moraaliin tulee niin yhteiskuntamoraalia heikentävät liian hyvät sosiaalietuudet. Tässä suhteessa keskiluokan verokapina on täysin oikeutettua.


      • megalomaanisetilmiöt
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mitä moraaliin tulee niin yhteiskuntamoraalia heikentävät liian hyvät sosiaalietuudet. Tässä suhteessa keskiluokan verokapina on täysin oikeutettua.

        on mennyt täysin ohi tuo, mutta kerro miten ajassamme näkyy tuo "keskiluokan oikeuttettu verokapina" ?


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mitä moraaliin tulee niin yhteiskuntamoraalia heikentävät liian hyvät sosiaalietuudet. Tässä suhteessa keskiluokan verokapina on täysin oikeutettua.

        Sosiaalietuudet eivät ole suomessa "liian hyviä", ja moraali rapautuu aivan muulla porukalla kuin sosiaalietuisuuksien läyttäjillä. Minuakin kiinnostaisi, miten näkyy tuo keskiluokan oikeutettu verokapina.


    • gygio

      Hylkäisit ensin noiden mömmöjen käytön niin ei tulisi ihan ufo juttuja

      • Avaus viittasi Robert Notzickin markkinoiden oikeutusteoriaan. Kannattaisi ottaa vähän asioista selvää.


      • gygio
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Avaus viittasi Robert Notzickin markkinoiden oikeutusteoriaan. Kannattaisi ottaa vähän asioista selvää.

        Ufo silti. En kuvitellutkaan sinun keksivän muuta kuin viruaali matkasi Brasiliaan ja uuden puolueen perustamisen.


    • MajsRumpaAuJombesChef

      Jompella on syntymämömmöt! HO HOO, HO HOO!

      • Olet jäänyt kehityksessäsi jonnekkin murrosikäisen tasolle huuteluinesi.


    • perspektiiviharha

      eli alunperinkin tarkoituksesi oli vain provoilla... tuomalla esille jyrkähkö ideologinen väite ilman sen ajatusmallin esittäjää

      oletko ihan varma että operoit oikealla forumilla tämänkaltaisten avaustesi kanssa?

      • Totta kai tarkoitus osaltaan oli provoilla. Sitäpaitsi palstan kepulaisia on hauska ärsyttää.


      • Ummammaaumamauu
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Totta kai tarkoitus osaltaan oli provoilla. Sitäpaitsi palstan kepulaisia on hauska ärsyttää.

        Taitaa mennä kyllä harakoille. Palstan aktiivikeskustalaiset hokevat vain demareista, ihan riippumatta siitä mitä muut kirjoittavat palstalla. Kaikki syy on kepulaisten mielessä sosialisteissa ja heidän kepuvastaisissa salaliitoissaan.


      • Ummammaaumamauu kirjoitti:

        Taitaa mennä kyllä harakoille. Palstan aktiivikeskustalaiset hokevat vain demareista, ihan riippumatta siitä mitä muut kirjoittavat palstalla. Kaikki syy on kepulaisten mielessä sosialisteissa ja heidän kepuvastaisissa salaliitoissaan.

        Tuossa demarihokemisessa kysymys taitaa olla jonkinlaisesta kepulaisten alemmuuskompleksista.


      • kumpivaikampi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tuossa demarihokemisessa kysymys taitaa olla jonkinlaisesta kepulaisten alemmuuskompleksista.

        monet provoilijat kärsivät itse alemmuuskompleksista
        ja osa heistä "paikkaa" todellisuuttaan suuruusharhoilla


    • hilikkuja

      Katsoin tv:stä ohjelman Trumplandia. Siinä maassa tuo mallisi jyllää ja kun nämä eläkeiässä olevat vanhat ihmiset pitivät perheistään, lähimmäisistään huolta ja totesivat, että täällä on vain äärimmänen kurjuus ja äärimmäinen rikkaus eikä mitään siinä välillä niin hiljaiseksi vetää.
      Jos tuon tyylistä eämää kaipaa niin aina voi muuttaa Trumplandian ihmemaahan kun ensin on täällä Suomessa saanut kolutuksen ja edellytykset selvitä Trupmlandissa.
      Ei muuta kuin lentoa buukkaamaan!

      • Saarnaajapappismies

        Ei tämä meidän Sipilandkään kovinkaan paljoa Trumplandiasta poikkea. Samanlaista typeryksen törmäilyä.


    • jsipilä

      Tärkeintä on, että ryssä, kepuli ja hurri pärjä.. . Eiköhn listä maataloustukia, lähialueyhteistyötä ja apurahaa åbo akademiille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1426
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      37
      1115
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      21
      891
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      735
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      710
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      196
      664
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe