Marketin tuulikaapissa oli joku hädissään ottanut juoksukaljat sontien tuulikaapin lattian liukkaaksi? Mikä teitä sontaseppoja vaivaa? Onko pakko juoda kaikki kaljat eikö voisi joku tölkki pysyä säilössä ?
Äkkilähtö Maikkulassa
7
179
Vastaukset
- päivä_kerrallaan_
Loispummikuivahuikkalainen oli sen verran humalassa, että oli sanonut kuljettajalle väärän osoitteen, eikä siinä vielä kaikki, sillä humalainen pummi oli paskonut ja kussut taksin verhoilut täysin piloille. Päätimme sitten kavereiden kanssa antaa loispummiAA-laiselle kunnon opetuksen, joten hakkasimme hänet kunnolla, sekä virtsasimme hänen päälleen, sitten vielä työnsimme isoa löylykauhaa sen persereikään. Eipä hänestä ollut vastusta, vaikka kyllä hän yrittikin puolustaa itseään heikoilla alkoholistin/pummin voimillaan.
Lopetettuamme ilonpidon heitimme loispummialkoholistin taksin takakonttiin ja sanoimme kuljettajalle, että vie pummin mahdollisimman kauaksi täältä. Parin tunnin päästä sitten soitin "taksisuharille" ja hän sanoi, että työtön loispummi oli muutaman kerran "vahingossa" tippunut sadan kilometrin tuntinopeudesta maantielle. Viimeisellä kerralla hän vielä peruutti paskakasan yli ja jätti loisen tielle kuolemaan. No, näinkin hauskasti voi käydä. Sain tosi hyvät naurut yhdessä ystävieni kanssa. - Puohitien_äkkilähtöloma
Saako Ouluun äkkilähtöjä finnairilta? Voisin joskus ottaa viikon äkkilähtöloman puohitielle.
Mitä täytyy varata mukaan onnistuneelle Oulun lomalle? Paljon viinaa, uikkarit, aurinkorasvaa, pesäpallomaila, sekä tonkka kiljua ja paketti pameja joilla lahjotaan paikallisia?- puohitien.keihäsmatkat
Aurinkorasvan ja uimahousut voit korvata vaseliinilla ja likaisilla pierukalsareilla.
- MatkaiIuneuvonta
Puohitien alkuperäisheimojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Diapam ja kilju saattavat hetkeksi rauhoittaa puohitien aboriginaalin, mutta pinnan alla kytee aina ovihyökkäyksen sekä erilaisten oviansojen kuten kylkimiinan ja sähköansan vaara.
- kesälomapuohitiellä
MatkaiIuneuvonta kirjoitti:
Puohitien alkuperäisheimojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Diapam ja kilju saattavat hetkeksi rauhoittaa puohitien aboriginaalin, mutta pinnan alla kytee aina ovihyökkäyksen sekä erilaisten oviansojen kuten kylkimiinan ja sähköansan vaara.
Ulkoasianministeriön sivuilla ei ollut ainakaan annettu matkustustiedoitetta puohitielle, joten kai sinne on turvallista matkustaa. Aion mennä puohitielle viettämään kesälomaa.
- maatamatkaava
MatkaiIuneuvonta kirjoitti:
Puohitien alkuperäisheimojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Diapam ja kilju saattavat hetkeksi rauhoittaa puohitien aboriginaalin, mutta pinnan alla kytee aina ovihyökkäyksen sekä erilaisten oviansojen kuten kylkimiinan ja sähköansan vaara.
Mua kiinnostaa nuo oviansat, kylkimiinat ja sähköansat. Kesäloma puohitiellä odottaa. Voiko olla mielenkiintoisempaa hetkeä istahtaa tuon kaksikon seuraan ja ottaa Oulun ohraisia
- kjjfjfjfj
Kakarat ne jaksaa lässyttää ja lepertää....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322878Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062174En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754