Haatainen

Työntää itseään jatkuvasti uutisiin ja julkisuuteen.
Puheenjohtajapeliä?
4306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuka ties olet haaska oikeassa.

Mutta asia, jonka ministeri Haatainen esittää on todella aiheellinen. Siis kannatettava.

Äänestä
  • menot maksaa. Paljonko tuli yhteiskunnalle maksamaan tämä esikoululeikki, jossa 5v lapsia kärrätään opin esikartanoihin. Suomen kansalla ei ole varaa noin kalliiseen ministeriin, jonka ajatukset hyppelehtii asiasta toiseen vailla minkäälaista järjestelmällisyyttä. Ensin esikoulu sitten IP ja nyt koulunkäynnin jatkoa. Kentis jatko-opinnot suoritaan jäähalleissa saadaan yhdellä opettajalla hoidettua monta oppilasta yhdellä kertaa.

    Äänestä

Haskainen noukkii rusinat pullasta, kun esiintyy Suomen ulkomailla kehutun koulujarjestelman kaitsijana, vaikka hanella ei ole osuutta eika arpaa jarjestelman kehittamisessa.
Haaskainen kavi amerikassa kalliilla matkalla tutustumassa sikalaiseen koulujarjestelmaan. Mitakohan veronmaksajat hyotyvat tasta delegaation matkasta, johon kuului pari kouluvierailua ja VIINITILOILLA MAISTIASMATKAILU KALIFORNIASSA??

Äänestä
  • Aivan samoin vastustettiin peruskoulua aikoinaan. Vanhat muistaa. Esim kepun.. anteeksi silloin vielä Maalaisliiton isännät, jopa kunnanvaltuustoissa pitivät jykeviä puheita, kuinka Suomi siirtyy sosialismiin, kun työläistenkin lapsille ruvetaan opettamaan vieraita kieliä ja joukko-oppia ynnä- ja poislaskun tilalle! "ei ne kuitenkaan opi!"

    Leevi Melametsä (sd) sen lakitekstin virkamiehenä suurelta osin kirjoitti ja olisikos ollet demariministeri, ken periaatepäätöksen junaili Suomen koulujärjestelmän uusimiseksi?
    Tietysti kaikki lopulta mennyt yhteistyössä, mutta onkos se paha?
    Kunnia sille kelle se kuuluu. Eli suurelle joukolle ihania suomalaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haaska-1 kirjoitti:

Työntää itseään jatkuvasti uutisiin ja julkisuuteen.
Puheenjohtajapeliä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu