Kilpirauhanen yhteydessä mielenterveyslääkkeisiin?

Jenttu90

Olen syönyt thyroxinia syksystä 2012 lähtien. En valitettavasti muista lähtöarvoja, mutta alla arvoja parin vuoden ajalta.

18.6.2015
Tsh 2,7
T4-v 16,7

24.2.2016
Tsh 1,2
T4-v 14,5

17.10.2016
Tsh 0,96
T4-v 15,7

5.12.2016
Tsh 1,8
T4-v 16,6

10.4.2017
Tsh 1,1
T4-v 17,7

Eli arvot ovat pysyneet melko samoina pieniä heittoja lukuunottamatta. Minulta ei koskaan aiemmin ole otettu muita kilpirauhasarvoja eikä vasta-aineita. Nyt kuitenkin ne otettiin, kun minulle on puolen vuoden aikana alkanut tulla monia liikatoiminnan oireita kuten heikentynyt lämmönsietokyky, lisälyönnit, ylivireys, unen tarpeen väheneminen yms. Thyroxin annosta laskettiin lokakuussa 2016 ensimmäisen kerran ja nyt huhtikuussa 2017 toisen kerran. Silti arvoissa ei suurta heittoa ole tapahtunut (nyt annos on joka toinen pv 1mg ja joka toinen päivä 0,5mg. Ennen annoksen pudottamisia söin 1mg joka päivä). Viikko sitten minulta otettiin myös t3-v joka oli 5,5 ja tpoab, joka oli 6,0 ja tshrab alle 1,0. Aloin tutkimaan arvoja, ja löysin tietoa, että autoimmuunitulehduksen aiheuttama kilpirauhasen vajaatoiminta nostaa vasta-ainearvoa, ja minulla se on reilusti alle viiterajojen. Oudointa tässä on se, että kun näitä liikatoiminnan oireita alkoi olla puoli vuotta sitten, olin juuri lopettanut neuroleptit sekä masennuslääkkeet. Ja olen niitä syönyt yli 5 vuotta. Eli vajaatoiminta todettiin syödessäni mielenterveyslääkkeitä. Suomen kielellä en ole juurikaan löytänyt yhteyttä kilpparin ja neuroleptien välillä, mutta englanniksi niitä löytyi aika paljon. Ja niissä on todettu, että neuroleptit aiheuttavat kilpparin toimintahäiriöitä. Mietinkin, että voisiko vajaatoiminta johtua lääkkeistä, ja nyt kun en enää syö niitä, niin kilpparitaso alkaa tasaantua. Löytyisikö täältä ketään jolla olisi kokemusta asiasta? Sen vielä lisään, että joka kerta kun kilppariannosta vähennetään, oireet menevät pois hetkeksi. Sitten ne taas palaavat. En tiedä, uskooko lääkärit minua tässä asiassa, sillä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että mielialalääkkeistä ei ole mitään haittaa.. turhauttavaa..

4

2660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuta.tutkittavaa

      > ... otettiin myös t3-v joka oli 5,5 ja tpoab, joka oli 6,0 ...

      B12? ferritiini? D-vitamiini? folaatti? kortisoli?

      T3v kuvaa hormonitasapainoa parhaiten ja välillä 5...6 on paras alue.
      Joskus vain TyglAb näyttää Hashimoton vaikka TPOab olisi kunnossa.

    • itse.otettava.selvää

      Kilpirauhaslääkkeillä hoidetaan psyykkisiä sairauksia eli jokin yhteys täytyy olla. Asiaa toisaalta tunnetaan huonosti ja totuuksia toisaalta pyritään endojen toimesta hämärtämään.

      Kaikissakin kipirauhasasioissa potilaan on itse selvitettävä suuri määrä asioita sekä tieteellisistä tutkimuksista että suurten potilasjoukojen kokemuksista. Aivosumuiselle väärin diagnosoidulle ja väärin lääkitylle potilaalle joskus ylivoimainen haaste.

      Vähän säälittääkin joillakin palstoilla kirjoittava sairaanhoidon opettaja, joka toistuvasti hiiltyy endokrinologien tietämättömyydestä ja valheiden levittämisestä.

    • Neuroni

      Joo-o, sun kilpirauhasen vajaatoiminta on johtunut lääkkeistä. Minulle kävi myös niin, että kun söin maksimiannosta ketiapiinia, minulle puhkesi kilpirauhasen vajaatoiminta. Ajallinen yhteys oli aivan selvä, kun muistelen oireiden alkamisaikaa. Löysin tietoa siitä, että tämä lääke saattaa joillekin, ilmeisesti aika harvoille aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoiminnan. Eläinkokeissa on todettu, että ketiapiini aiheuttaa kilpirauhasen pigmentaatiota. Eli ilmeisesti se jotenkin häiritsee kilpirauhasen toimintaa. Niinpä sullakin tulee sitten liikatoiminnan oireita, kun sun oma kilpirauhanen alkaa heräillä vielä lääkityksen päällä ollessa. Näissä jutuissa kannattaa olla aika tarkkana, ja käydä tarkistuttamassa arvot riittävän usein. Hyvä juttu, että olet päässyt eroon psyykenlääkkeistä. Toivottavasti ei tarvitse enää palata niihin. Itse en uskalla vähentää neuroleptejä, koska pelkään psykoosin uusiutumista. Nyt kun olet ilman psyykenlääkkeitä, niin kannattaa ottaa aika rennosti, siis ei liiallista stressiä eikä voimakkaita tunne-elämyksiä. Vaan mahdollisimman tasaista normielämää. Eikä päihteitä tai valvomista. Aivot on saattaneet myös kompensoida neuroleptejä ja kehittää lisää dopamiinireseptoreita, joten kannattaa olla aika varovainen. Ehkä olis hyvä olla varmuuden vuoksi pieni annos neuroleptiä varalla, jonka voi ottaa jos alkaa tuntumaan pahalta. Miten vieroitus, menikö hitaasti vai nopeasti? Entä miten olet päässyt niin hyvään kuntoon, että sait lopetettua neuroleptit? Onnea lääkkeettömään elämään! Ja nostan hattua sulle!

      • Jenttu90vastaa

        Joo no mulla oli myös tuohon aikaan kun kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin, käytössä Seroquel maximi annoksella.. muutenkin oli kyllä sellainen lääke, että ei mulle sopinut lainkaan. Ja ymmärrän, että psykoosi ja skitsofrenia tapauksissa tämä lääke on oikeasti tarpeellinen ja hyödyllinen, mutta omassa tapauksessani en ymmärrä lainkaan tuota lääkettä. Alkuun siis söin masennuslääkkeitä ja myöhemmin todettiin että on psykoottistasoinen masennus ja koitettiin kovempia lääkkeitä. Olen melkein kaikkia masennuslääkkeitä kokeillut ja neuroleptejäkin on ainakin kolmea syöty. Seroquel aiheutti levottomat jalat ja olin aivan zombi. Lopulta en enää jaksanut ja lopetin lääkkeen. Sen jälkeen abilify peliin. Jonka jälkeen alkoi tulla kaksisuuntaisen oireita, verenpaineet nousi taivaisiin, syke hakkasi levossa yli 100, maksa-arvot nousi yli rajojen jne. Tähän mennessä painoakin oli kertynyt 40kg. Ja se, että mitään noista asioista ei seurattu. Väitettiin vaan että olen ylipainoinen ja siitä johtuu nuo muut oireet. Lopulta löysin tekstin, jonka mukaan abilify voi aiheuttaa samanlaisia oireita kuin bipolaarissa. Kerroin tästä psykiatrille ja vihdoinkin sain luvan lopettaa. Voimat siihen meni kun jouduin taistelemaan puoli vuotta, mutta lopputulos oli hyvä. Nyt puoli vuotta ilman lääkkeitä, ja voin kertoa että helppoa ei ole ollut, mutta olen niin vastaan noita lääkkeitä, että se auttoi jaksamaan. Henkisesti voin hyvin, muttta fyysinen kunto romahti lopettamisen jälkeen. 6 antibioottikuuria muutaman kuukauden aikana jne.. siinä alettiin jo testata kunnolla mielenterveyttä, mutta jaksoin kuitenkin. Helppoa ei siis ole ollut. Muutokset mielialassa ja käytöksessä olivat todella suuria, ja välillä tuntui etten tunne itseäni lainkaan. Edelleen huomaan silloin tällöin muutoksia itsessäni. Pystyn itkemään ja nauramaan ensi kertaa moneen vuoteen. En pelkää enää asioita ja pystyn ajattelemaan myös itseäni. Masennuksestakaan ei ole kuulunut mitään vaikka ennen kevät on ollut todella vaikeaa aikaa. Nautin elämästäni tällä hetkellä. En kannusta ketään lopettamaan, mutta omalla kohdallani tuntui että syön lääkkeitä turhaan. Lopulta söin jopa 4-5 lääkettä päivittäin, kun joka haittavaikutukseen annettiin uusi lääke. Ei elimistö kestä sellaista. Haluaisin jakaa tarinani mahdollisimman monelle, koska kyllähän suomessa syödään turhaan mielialalääkkeitä.. ja kun psykiatrit tuputtavat niitä koko ajan niin vaatii suurta rohkeutta sanoa ei.. joka tapauksessa, toivon sinulle hyvää jatkoa ja kiitos asiallisesti vastauksesta!:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe