tätähän maailmassa on yllin kyllin, siis seurapiireissä..
Joka ei naimalla saa rahaa, se ottaa Halosen lailla verotta
yhteiskunnan kassasta, se aina sitten joiltain pois, kun
rahakasoja ei ole kuin yksi vain valtakunnassa.
Monet kuvittelee että halosellekkin raha tulee taivaasta, isä Stalin sitä jakaisi.
Kyllä se on veroauroista aina hänenkin raha pois.
Määritelmää sanalle aatelisnainen ei löytynyt.
Riimisanakirja: mikä rimmaa 'aatelisnainen' sanan kanssa?
aatelisnainen rimmaa näiden kanssa:
-ikkunainen, -munainen, -persoonainen, -reunainen, ainainen, aniliininpunainen, ankarasanainen, ansiosidonnainen, arvosidonnainen, aukinainen...
Julkkisnainen nai rahaa! Pippa nyt naimisiin
Aateliset.ei.maksa.veroa
5
306
Vastaukset
Aateli
Hakusana ”aatelinen” ohjaa tänne. Aatelinen käsittelee Lord Estin albumia.
Aatelistoon kuuluva Brandenburgin rajakreivi Joakim II ritarin haarniskassa. Lucas Cranach vanhemman maalaus vuodelta 1520.
Aateli (aatelisto) on eurooppalaiseen sääty-yhteiskuntaan kuuluva käsite. Se tarkoittaa syntyperänsä, maaomistuksensa ja osin myös ansioidensa perusteella etuoikeutettua yhteiskunnan kerrosta. Aateliuden kaltaisia ilmiöitä, aristokratiaa, on esiintynyt monissa muissakin kulttuureissa. Euroopan aateli oli keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla ennen kaikkea maanomistaja- ja sotilassääty, ja sittemmin myös ylempi virkamiessääty (virka-aateli). Aatelisto jakautuu yleensä useisiin luokkiin ylimystöstä alhaisaateliin.
Aatelisto nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useimmissa maissa aateli on menettänyt valistusajan aatteiden vaikutuksesta erioikeutensa yhteiskunnan siirtyessä monarkiasta demokratiaan. Saksassa muutos tapahtui Weimarin tasavallan myötä 1919, Itävallassa aatelisto menetti etuoikeutensa 1920, Italiassa 1946, Puolassa 1918 (ja uudestaan 1945) ja Venäjällä 1917. Norjassa aatelisto lakkautettiin 1815, ja Tanskan aatelisto menetti erioikeutensa 1849. Tämän jälkeen aateluus on ollut luonteeltaan lähinnä symbolista.
Suomen aatelistoa ei tasavaltaisesta hallitusmuodosta huolimatta ole varsinaisesti lakkautettu, joskin se on menettänyt erityisasemansa ja kaikki erioikeutensa.[1][2] Itsenäisessä Suomessa ei ole virallisia aatelisia tai aatelistoja, eikä Suomessa siis anneta aatelisarvoja, vaan aatelisuuden ideologiaa ylläpitävät ja harrastavat yksityiset henkilöt ja suvut, jotka ylläpitävät mm. aateliskalenteria. Suomen aatelistoon kuuluvat suvut ja henkilöt on lueteltu aateliskalenterissa. Lisäksi Suomessa asuu eurooppalaisten aatelissukujen jäseniä, joiden sukuja ei ole rekisteröity Suomen Ritarihuoneeseen. Ruotsissa ja Suomessa aateliston esimiestä ja puheenjohtajaa on nimitetty maamarsalkaksi.
Aatelin synty ja oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aateli nautti aiemmin lain tai perinnäisoikeuden määräämiä, tavallisesti perinnöllisiä erioikeuksia. Uudenaikainen aateli sai alkunsa keskiajalla läänityslaitoksen yhteydessä. Aateli syntyi hallitsijalle uskollisista alamaisista, jotka saivat palkkiokseen verovapauksia ja läänityksiä. Aluksi aateluus oli henkilökohtainen arvo ja verovapaus, mutta sittemmin siitä kehittyi perinnöllinen, ja näin syntyi aatelissääty.
Maa-aatelilla tarkoitetaan sitä osaa aatelistosta, jonka taloudellinen ja poliittinen asema perustuu laajoihin maaomistuksiin.[3]
Euroopan aatelisto omaksui monia asioita klaaniperinteestä. Tosin useimmissa maissa hylättiin klaaniperinteen keskeinen käytäntö, että päätöksenteossa on kuultava kaikkia klaanin jäseniä. Sen sijaan kehittyi senioraattiperiaate, jonka mukaan sukua edustaa sen vanhin miespuolinen jäsen. Tiukasti tulkittuna tämä kehittyi myös primogenituuriksi, jonka mukaan aatelisarvon perii vain perheen vanhin poika. Mikäli primogenituuria ei sovellettu, saattoi aatelistoon kuuluvien määrä vähitellen lisääntyä suureksi. Niinpä Puolan asukkaista oli aatelisia enimmillään lähes 10 prosenttia.[4] Myös Espanjassa aatelisia oli suhteellisesti enemmän kuin muissa maissa. Aatelin suuri määrä johti usein siihen, että alempi aateli oli melko köyhä ja eli tavallisen kansan tavoin.
Aatelin vaiheita maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset varsinaiset aatelissuvut eli vanha aateli (ransk. ancienne noblesse) syntyivät Kaarle Suuren ajalla ritaristosta ja korkeista sotilasvirkamiehistä, jotka olivat perinteisesti vanhojen feodaaliperheiden jäseniä. Kuningas pyrki aateliston perustamisella alkujaan kuningasvallan vahvistamiseen sekä maa-ja aluehallinnon järjestämiseen. Niinpä markiisin (ransk. marquis, latin. marchis) arvo on peräisin Kaarle Suuren hallinnon ajoilta. Varhaiskeskiajan feodaaliylimysten ja myöhemmin aateliston johtamat ristiretket saivat alkunsa Ranskasta ja vahvistivat osaltaan varhaisaateliston asemaa läänitysten ja korkeiden virkanimitysten johdosta. Ranskan hovin etiketti on käytössä Euroopan muissa hoveissa. Aateliston kieli on ollut Euroopan hoveissa ranskan kieli.
Ranskassa aatelisto samoin kuin papisto menetti kaikki erioikeutensa kansalliskokouksen 4. elokuuta 1789 tekemällä päätöksellä.Aatelisto Englannissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Britannian aateliset
Englannissa on ylhäisaateliin (nobility, peers) kuuluvilla eli herttuoilla, markiiseilla, jaarleilla (kreiveillä), varakreiveillä (viscount) ja paroneilla päärinarvo. Tämän mukana heillä oli vuoden 1999 reformiin saakka oikeus istua ylähuoneen, House of Lords jäseninä. Tämä arvo ja siihen kuuluva maaomaisuus menee perintönä ainoastaan vanhimmalle pojalle. Alhaisaateli (gentry) käsittää baronetit ja ritarit (knights), jotka käyttävät arvonimeä Sir ristimänimen edellä.
Brittiläinen aatelisto ei Manner-Euroopan tapaan muodosta erillistä tarkasti rajattua säätyä, vaan aatelisarvo on vain suvun päämiehellä.
Suomen aateli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiallinen aateli Ruotsissa ja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsissa aatelissääty alkoi muodostua kuningas Maunu Ladonlukon antamasta Alsnön säännöstä (1279/80), joka myönsi henkilökohtaisen rälssin eli verovapauden niille, jotka suorittivat ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi eli rälssimiehiksi (frälsemän). Tätä Ruotsin ja Suomen vanhinta aatelia on myöhempinä vuosisatoina kutsuttu nimellä uradeln tai självadeln – sen edustajilla ei välttämättä ollut nimityskirjettä, vaan asema perustui ratsupalveluun ja ratsumiehen varusteiden kustantamiseen. Haarniskat ja aseet olivat keskiajalla arvokkaita, joten vain harvalla oli varaa tällaiseen. Keskiaikainen rälssiasema oli lähtökohtaisesti henkilökohtainen eikä periytyvä, joskin käytännössä monet suvut kuuluivat rälssiin sukupolvesta toiseen. Jo 1300-luvulla tunnustettiin Ruotsissa/Suomessa rälssiaseman periytyminen[5].
Käytäntö jatkui Ruotsissa tällaisena aina 1400-luvulle, jolloin Sten Sture vanhempi ja hänen seuraajansa alkoivat jakaa ”nimitys- eli rälssikirjeitä”, yleensä jonkin palveluksen johdosta. Saksankielestä lainattu aateli-käsite tuli Ruotsissa käyttöön vasta 1500-luvulla.[5]
Rälssiaseman sai 1500-luvulta lähtien pitää perintönä sekin, joka ei kyennyt suorittamaan ratsupalvelusta. Kuningas Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran aatelisarvot 1561. Aatelisto sai suuria etuoikeuksia varsinkin maanomistukseen ja virkoihin nähden, ja siitä tuli vaikutusvaltaisin sääty valtiopäivillä[5].
Kustaa II Aadolf perusti vuonna 1625 Ruotsin ritarihuoneen, joka yhdisti aatelissäädyn järjestäytyneeksi yhteisöksi, ja antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Tarkoitus oli, että vanhimmat suvut saisivat ensimmäiset järjestysnumerot Ritarihuoneessa, näin tehtiinkin kreivien, vapaaherrojen ja ritareiden osalta, mutta todistusongelmien johdosta kaikkien 92 aatelissuvun numerot arvottiin. Kuningatar Kristiinan aikana Ruotsiin myönnettiin suuri määrä uusia aatelisarvoja. Myös kuningas Kaarle XI aateloi vilkkaasti, sillä hän halusi lujittaa kuninkaan valtaa uusien sukujen avulla, ”vanhojen” sukujen kustannuksella.
Aateliset olivat 1600-luvulla varsin velkaantunut väestöryhmä. He saivat helposti velkaa suuria tilojansa vastaan. Myöhemmin 1700-luvulla sallittiin rälssimaan omistus myös talonpojille ja aatelin omaisuutta saattoi siirtyä kauppiaille ja varakkailla talonpojille.Hienoa.Idiootti kirjoitti:
Aatelisto Englannissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Britannian aateliset
Englannissa on ylhäisaateliin (nobility, peers) kuuluvilla eli herttuoilla, markiiseilla, jaarleilla (kreiveillä), varakreiveillä (viscount) ja paroneilla päärinarvo. Tämän mukana heillä oli vuoden 1999 reformiin saakka oikeus istua ylähuoneen, House of Lords jäseninä. Tämä arvo ja siihen kuuluva maaomaisuus menee perintönä ainoastaan vanhimmalle pojalle. Alhaisaateli (gentry) käsittää baronetit ja ritarit (knights), jotka käyttävät arvonimeä Sir ristimänimen edellä.
Brittiläinen aatelisto ei Manner-Euroopan tapaan muodosta erillistä tarkasti rajattua säätyä, vaan aatelisarvo on vain suvun päämiehellä.
Suomen aateli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiallinen aateli Ruotsissa ja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsissa aatelissääty alkoi muodostua kuningas Maunu Ladonlukon antamasta Alsnön säännöstä (1279/80), joka myönsi henkilökohtaisen rälssin eli verovapauden niille, jotka suorittivat ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi eli rälssimiehiksi (frälsemän). Tätä Ruotsin ja Suomen vanhinta aatelia on myöhempinä vuosisatoina kutsuttu nimellä uradeln tai självadeln – sen edustajilla ei välttämättä ollut nimityskirjettä, vaan asema perustui ratsupalveluun ja ratsumiehen varusteiden kustantamiseen. Haarniskat ja aseet olivat keskiajalla arvokkaita, joten vain harvalla oli varaa tällaiseen. Keskiaikainen rälssiasema oli lähtökohtaisesti henkilökohtainen eikä periytyvä, joskin käytännössä monet suvut kuuluivat rälssiin sukupolvesta toiseen. Jo 1300-luvulla tunnustettiin Ruotsissa/Suomessa rälssiaseman periytyminen[5].
Käytäntö jatkui Ruotsissa tällaisena aina 1400-luvulle, jolloin Sten Sture vanhempi ja hänen seuraajansa alkoivat jakaa ”nimitys- eli rälssikirjeitä”, yleensä jonkin palveluksen johdosta. Saksankielestä lainattu aateli-käsite tuli Ruotsissa käyttöön vasta 1500-luvulla.[5]
Rälssiaseman sai 1500-luvulta lähtien pitää perintönä sekin, joka ei kyennyt suorittamaan ratsupalvelusta. Kuningas Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran aatelisarvot 1561. Aatelisto sai suuria etuoikeuksia varsinkin maanomistukseen ja virkoihin nähden, ja siitä tuli vaikutusvaltaisin sääty valtiopäivillä[5].
Kustaa II Aadolf perusti vuonna 1625 Ruotsin ritarihuoneen, joka yhdisti aatelissäädyn järjestäytyneeksi yhteisöksi, ja antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Tarkoitus oli, että vanhimmat suvut saisivat ensimmäiset järjestysnumerot Ritarihuoneessa, näin tehtiinkin kreivien, vapaaherrojen ja ritareiden osalta, mutta todistusongelmien johdosta kaikkien 92 aatelissuvun numerot arvottiin. Kuningatar Kristiinan aikana Ruotsiin myönnettiin suuri määrä uusia aatelisarvoja. Myös kuningas Kaarle XI aateloi vilkkaasti, sillä hän halusi lujittaa kuninkaan valtaa uusien sukujen avulla, ”vanhojen” sukujen kustannuksella.
Aateliset olivat 1600-luvulla varsin velkaantunut väestöryhmä. He saivat helposti velkaa suuria tilojansa vastaan. Myöhemmin 1700-luvulla sallittiin rälssimaan omistus myös talonpojille ja aatelin omaisuutta saattoi siirtyä kauppiaille ja varakkailla talonpojille.Aateli Suomessa 1800-luvulta lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen aateli
Ruotsista Suomeen tulleet aatelisarvot periytyvät pääsääntöisesti miespuolisen aatelisen jokaiselle lapselle, mutta naispuolisten aatelisten arvot eivät periydy heidän jälkeläisilleen.
Venäjän ottaessa Suomen valtaansa 1809 säilyivät Ruotsin aikaiset lait muuttumattomina. Vuoden 1723 säätyerioikeudet jäivät voimaan. Jo 1800-luvun lopulla niiden monet tärkeimmät kohdat kumottiin, ja vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa lakkautettiin säätyvaltiopäivät. Merkittäviä poliitikkoja, yliopistomiehiä ja liikemiehiä aateltoitiin kuitenkin 1900-luvulle asti, viimeiset suomenkielisellä nimellä. Vuoden 1919 hallitusmuoto kielsi myöntämästä aatelisarvoja tai muita perinnöllisiä arvoja. Kuitenkin vasta vuonna 1995, kun hallitusmuodon perusoikeussäännökset uudistettiin, kumottiin samalla viimeisetkin vielä muodollisesti voimassa olleet, joskin jo kauan sitä ennen lähes merkityksettömiksi jääneet säätyerioikeudet.[1] Ritarihuonejärjestys (156/1918, muutoksineen 1919) on yhä voimassa oleva laki. Ritarihuonejärjestyksessä on mainittu seuraavat luokat:
Ruhtinas: arvo on myönnetty vain yhden kerran, kenraalikuvernööri Menschikoffille vuonna 1833, mutta tämä suku on sammunut.
Kreivi: yhdestätoista suvusta on elossa enää neljä, Creutz, Armfelt, Aminoff ja Berg
Vapaaherra: arvon on saanut 63 sukua, joista elossa 25
Ritari (ritariluokka, aatelissuvut numerot 1–73, sulautettiin asemiesluokkaan vuonna 1863)
Herra (niin sanottu asemiesluokka, ruots. svenneklassen)
Yhteisöä kutsutaan ritarihuonejärjestyksessä ritaristoksi ja aateliksi. Aateliskokouksessa luokkia puhutellaan seuraavasti: Korkeastijalosukuiset Herrat Kreivit ja Vapaaherrat; Jalosukuiset Herrat Ritarit ja Aatelismiehet. Aateliskokous kokoontuu joka kolmas vuosi.
Aateli Ruotsissa 1800-luvulta lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin valtiopäivillä aatelisto oli omana säätynään vuoteen 1866, jolloin Ruotsissa siirryttiin kaksikamarijärjestelmään.[6] Tämän jälkeen Ruotsin ritarihuone ei ole enää toiminut valtiosäätynä, mutta sillä on edelleen julkisoikeudellisen yhteisön asema, josta on säädetty erityisellä Ritarihuonejärjestyksellä.[7] Vuonna 1723 vahvistettu laki aateliston erioikeuksista kumottiin lopullisesti vasta vuonna 2003, mutta jo kauan sitä ennen se oli käytännössä menettänyt kaiken merkityksensä. Samalla säädettiin myös, etteivät muutokset ritarihuonejärjestykseen enää edellytä Ruotsin hallituksen päätöstä, vaan Ritarihuone voi päättää niistä itse.[7]
Kun Ruotsin uusi hallitusmuoto tuli voimaan vuonna 1975, kuningas menetti oikeutensa myöntää uusia aatelisarvoja. Sitä ennenkään tätä oikeutta ei ollut enää vuosikymmeniin käytetty, vaan viimeinen Ruotsissa aateloitu henkilö oli tutkimusmatkailija Sven Hedin vuonna 1902.[6] Ruotsin ritarihuoneeseen on kuitenkin introdusoitu joitain sukuja aina 1900-luvun loppuun saakka muinoin myönnetyn aatelisarvon perusteella.
Aatelisarvoiksi vakiintuivat Ruotsissa:
Herttua (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vain hallitsijan lähisukulaisia)
Kreivi
Vapaaherra eli paroni
Ritari, käytössä keskiajasta lähtien, sen merkitys on vaihdellut, sulautettiin 1800-luvun puolivälissä herrainluokkaan.
Herra, tittelitön aatelismies, jota kutsuttiin "herraksi"Hienoa.Idiootti kirjoitti:
Aateli Suomessa 1800-luvulta lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen aateli
Ruotsista Suomeen tulleet aatelisarvot periytyvät pääsääntöisesti miespuolisen aatelisen jokaiselle lapselle, mutta naispuolisten aatelisten arvot eivät periydy heidän jälkeläisilleen.
Venäjän ottaessa Suomen valtaansa 1809 säilyivät Ruotsin aikaiset lait muuttumattomina. Vuoden 1723 säätyerioikeudet jäivät voimaan. Jo 1800-luvun lopulla niiden monet tärkeimmät kohdat kumottiin, ja vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa lakkautettiin säätyvaltiopäivät. Merkittäviä poliitikkoja, yliopistomiehiä ja liikemiehiä aateltoitiin kuitenkin 1900-luvulle asti, viimeiset suomenkielisellä nimellä. Vuoden 1919 hallitusmuoto kielsi myöntämästä aatelisarvoja tai muita perinnöllisiä arvoja. Kuitenkin vasta vuonna 1995, kun hallitusmuodon perusoikeussäännökset uudistettiin, kumottiin samalla viimeisetkin vielä muodollisesti voimassa olleet, joskin jo kauan sitä ennen lähes merkityksettömiksi jääneet säätyerioikeudet.[1] Ritarihuonejärjestys (156/1918, muutoksineen 1919) on yhä voimassa oleva laki. Ritarihuonejärjestyksessä on mainittu seuraavat luokat:
Ruhtinas: arvo on myönnetty vain yhden kerran, kenraalikuvernööri Menschikoffille vuonna 1833, mutta tämä suku on sammunut.
Kreivi: yhdestätoista suvusta on elossa enää neljä, Creutz, Armfelt, Aminoff ja Berg
Vapaaherra: arvon on saanut 63 sukua, joista elossa 25
Ritari (ritariluokka, aatelissuvut numerot 1–73, sulautettiin asemiesluokkaan vuonna 1863)
Herra (niin sanottu asemiesluokka, ruots. svenneklassen)
Yhteisöä kutsutaan ritarihuonejärjestyksessä ritaristoksi ja aateliksi. Aateliskokouksessa luokkia puhutellaan seuraavasti: Korkeastijalosukuiset Herrat Kreivit ja Vapaaherrat; Jalosukuiset Herrat Ritarit ja Aatelismiehet. Aateliskokous kokoontuu joka kolmas vuosi.
Aateli Ruotsissa 1800-luvulta lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin valtiopäivillä aatelisto oli omana säätynään vuoteen 1866, jolloin Ruotsissa siirryttiin kaksikamarijärjestelmään.[6] Tämän jälkeen Ruotsin ritarihuone ei ole enää toiminut valtiosäätynä, mutta sillä on edelleen julkisoikeudellisen yhteisön asema, josta on säädetty erityisellä Ritarihuonejärjestyksellä.[7] Vuonna 1723 vahvistettu laki aateliston erioikeuksista kumottiin lopullisesti vasta vuonna 2003, mutta jo kauan sitä ennen se oli käytännössä menettänyt kaiken merkityksensä. Samalla säädettiin myös, etteivät muutokset ritarihuonejärjestykseen enää edellytä Ruotsin hallituksen päätöstä, vaan Ritarihuone voi päättää niistä itse.[7]
Kun Ruotsin uusi hallitusmuoto tuli voimaan vuonna 1975, kuningas menetti oikeutensa myöntää uusia aatelisarvoja. Sitä ennenkään tätä oikeutta ei ollut enää vuosikymmeniin käytetty, vaan viimeinen Ruotsissa aateloitu henkilö oli tutkimusmatkailija Sven Hedin vuonna 1902.[6] Ruotsin ritarihuoneeseen on kuitenkin introdusoitu joitain sukuja aina 1900-luvun loppuun saakka muinoin myönnetyn aatelisarvon perusteella.
Aatelisarvoiksi vakiintuivat Ruotsissa:
Herttua (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vain hallitsijan lähisukulaisia)
Kreivi
Vapaaherra eli paroni
Ritari, käytössä keskiajasta lähtien, sen merkitys on vaihdellut, sulautettiin 1800-luvun puolivälissä herrainluokkaan.
Herra, tittelitön aatelismies, jota kutsuttiin "herraksi"Aateli Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjällä oli käytössä seuraavat arvot:
Ruhtinas
Kreivi
Paroni
Vanha aateli, pajarit
Herra, tittelitön periytyvä aateli
Herra, tittelitön henkilökohtainen, ei periytyvä aateli
Kreivin ja paronin arvonimi otettiin käyttöön Pietari Suuren aikana. Paronin arvonimi jaettiin myös menestyville liikemiehille. Vanha aateli piti paroneita hieman alempiarvoisina. Tsaariperheen jäsenillä oli suuriruhtinaan arvonimi. Venäjällä oli tapana, että isän arvonimi periytyi kaikille lapsille, toisin kuin Ranskassa ja Englannissa. Useisiin Venäjän ritarikuntiin liittyi aatelisarvo, joka oli henkilökohtainen tai perinnöllinen.
- Lordi.Pentti
"Venäjän ottaessa Suomen valtaansa 1809 säilyivät Ruotsin aikaiset lait muuttumattomina. Vuoden 1723 säätyerioikeudet jäivät voimaan"
Ja edelleen voimassa sosialisteillä, mm Halonen on tämänpäivän aatelinen.
Milloinhan eduskunta äänestää, että lopetaan tämä aatelismalli ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241566- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761179Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865