W123-lumoissa!

tyytyväinen

Olen jäänyt koukkuun wanhaan kunnon W123een, mallia 300 D vm-79. Ostin veljeltäni (automekaanikko), joka kunnosti sen täydellisesti. Kori on paikattu, massattu ja maalattu (perus-sininen), kone remontoitu täydellisesti, varustelu askeettinen alkuperäinen. Jopa radio/kasettisoitin on vuodelta -79 (!), Blaukkari.

Moni nauraisi; jäädä nyt jonkun 23-vuotiaan romun lumoihin. Noh, näin on vaan päässyt käymään. Ja vertailupohjaa on nykymallinkin Mersusta, C-sarjalaisesta vm-95. Jouduin luopumaan tuosta C:stä v-97 yritykseni tehtyä konkurssin. eloista selvisin onneksi, mutta tulotkin olivat tippuneet roimasti. Kuitenkin auto oli saatava alle, ja kun kerran on Mersuun tottunut, ei siitä halua koskaan vapaaehtoisesti luopua.

Onneksi veljeni tarjosi sopivasti mahdollisuuden; ostaa häneltä tuo myynnissä olut kunnostettu 300 D. Enkä voi sanoa autoilun tason ainakaan C:stä laskeneen. Leppoisaa, mahdottoman mukavaa kyytiä. Riittävä teho maamme teille, kulutus naftaa pyöreä kymppi sadalle. Kun oikein kiire sattuu tuppaamaan, saa neulan venymään odottelun jälkeen yli 170 kmt. Ja se uskomaton käyttövarmuus ja ikiliikkujuus tämänkin ikäisenä. Peruskunnostettu kone vongahtaa käyntiin ongelmitta näillä pakkasilla (kokeiltu alkutalvesta -15 asteessa), ja lämpöä riittää. Melutaso on matala, ja auto on olemukseltaan iätön. Täytyy sanoa, että vaikka rahatilanteeni joskus paranisikin, en luultavimmin enää vaihda autoa, tämä W123 riittää minulle.

Toive muille W123 -autoilijoille: pitäkää rakkaimpanne kunnossa, hellässä hoidossa, ja vaalikaa sitä. Tuosta ei auto maailmassa voi parantua!

12

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nih

      Hienoa kuultavaa.
      Ja ainahan sinulla on mahdollisuus päästä kuittailemaan elektroniikkavikojen hyydyttämille nykyautoilijoille, 300D kun ei juuri sähköä tarvitse, jos nyt valoja ei halua polttaa.

      Paljonkos muuten on ajettuna?

    • jarski

      Itellä on kans 300D. Auto on vuodelta 82 ja moottori vuodelta 79. Autossa on 4-vaihteinen manuaalilaatikko ja 240D:n perä. Melutaso ei ole kyllä mikään pienin, joten onko autoosi asennettu lisä-äänieristyksiä? Vai onko 5-vaihdetta? W123:nen on kyllä hieno ja kestävä auto. Äänieristyksiä kun hieman parantelisi, niin meno olisi jo suorastaan ylellistä...

      • nih

        Vai olisiko syy "huutoon" se 240D:n perä? En tunne asiaa, mutta otaksuisin että pienemmässä koneessa oli tiuhempi perä jotta 2,4-litrainenkin jaksaa vetää...

        Saako muuten MB:n välityssuhteista kattavaa ja oikeaa tietoa jostain netistä?!

      • Timo L.
        nih kirjoitti:

        ..mallikohtaisilla sivuilla ainakin on tietoa, en vaan muista millä kaikilla. Ei auta muu kuin käy selaamaan mbspy:n linkkilistaa iltapuhteena...:-D

      • jarski
        nih kirjoitti:

        Vai olisiko syy "huutoon" se 240D:n perä? En tunne asiaa, mutta otaksuisin että pienemmässä koneessa oli tiuhempi perä jotta 2,4-litrainenkin jaksaa vetää...

        Saako muuten MB:n välityssuhteista kattavaa ja oikeaa tietoa jostain netistä?!

        Kyllä se 240D:n perä on varmaan ainakin osasyynä "huutoon". Muistaaksen 200D:n ja 220D:n perän välitys on 3.92; 240D:n 3.69 ja 300D:n 3.46. Täytyy odotella kesää, että voi laittaa alle 215/55*16 renkaat (nyt on alla 195/60*15, jotka on kyllä liian pienet 123:seen) jos sitten hiljenisi vähän. Se vaan ihmetyttää, kun w115 240D tuntuu hiljaisemmalta sisälle, kuin minun w123:nen 40:nen vauhdissakin....

      • ilpo
        jarski kirjoitti:

        115:n etuakselisto perustuu poikittaispalkkiin jossa moottorin kumityynyt ovat kiinni, 123:n tukivarret ovat suoraan korissa, olisiko siinä syy meluisuuden eroon ?

      • Silver
        ilpo kirjoitti:

        115:n etuakselisto perustuu poikittaispalkkiin jossa moottorin kumityynyt ovat kiinni, 123:n tukivarret ovat suoraan korissa, olisiko siinä syy meluisuuden eroon ?

        123-malleista hiljaisimpia on 200/230E M102,
        jossa on pakoputkisto 3:lla vaimentimella.
        Tämä hiljentää moottoriääni-tyyppistä ajomelua selvästi. Tämä malli on hiljaisempi kuin w115.

        Vanhemmat moottoriversiot ja 2-osaisella putkistolla on melutasoltaan suunnilleen kuin
        w115.

        123-malleissa on tärkeä myös oven tiivisteiden kunto. Samoin helmassa olevan paksun kumilistan
        kunto ? Jos oven alareuna falskaa, niin ajoäänet
        tulee kyllä helposti sisälle.

      • nih
        Silver kirjoitti:

        Aina pitäisikin mielestäni selvittää, minkätyyppisestä melusta on kyse, ja onko kyseessä yksilövika. Parhaiten päästään meluntorjunnassa tietysti liikkeelle niin että käydään koeajamassa toinen samanlainen auto ja kuulostellaan...

        Tuli vain mieleen, tässä on parin päivän aikana tullut w201:n mittariin yli 400 km maantiellä ja moottoritiellä ja äkkipäin väitän että W123 on roimasti hiljaisempi. Syynä on se selittämätön "hurina" perästä maantienopeuksissa tässä uudemmassa autossa.

        Avot, kun ajettaisiinkin hurinattomalla w201:lla ja vaikka W123-diesel-mallilla. JOkohan voimasuhteet kääntyisivät...

        Tuo W115 on muuten ikäisekseen hiljainen auto. Kaverin 240D -74 (oikeammin 220D 2,4-litraisella koneella) on esim. edelliseen Passatiin verraten jopa hiljainen.
        W111 onkin jo asia erikseen, läpi kuuluvat koneen ääni, vanhanmallisen korin tuulensuhinat selvästi ja tasainen kumina, joka ei tule selvästi oikein mistään.
        Jotain sitä on opittu vuosien aikana, ei tuollaisiin kuminoihin oikein usein nykyautoissa törmää.

        Moottorin äänihän se sisälle kuuluu. Auttaisikohan konepellin äänieriste yhtään?

      • nih
        jarski kirjoitti:

        Moottorin äänihän se sisälle kuuluu. Auttaisikohan konepellin äänieriste yhtään?

        Voihan se olla, että konepellin eristäminenkin vähän helpottaa. Äkkiä tulee mieleen, että ovatko kaikki tiivisteet kunnossa konehuoneen puolella, vai onko esim. konehuoneen ja lämppärin "kaukalon" välillä suora yhteys syystä tai toisesta? Tällaiset "ilmakanavat" ovat nimittäin tehokkaita melunlevittäjiä. Ilmiöstä on kokemusta mm. BMW E28:ssa, missä em. kaukalon reunan tiiviste oli kadonnut -- koneen ääni kuului sisään todella selvästi. Kun sen 30 sentin tiivistenauhan uusi, helpotti tilanne selvästi.

        Yleisesti ottaen kevyen tiivisteen lisääminen auttaa korkeampiin ääniin. Matalat äänet ovat pidempiä ääniaaltoja ja niiden vaimentaminen vaatii raskaampaa materiaalia, joskus jopa aika kummalta tuntuviin paikkoihin.

        Ei kai se melu lämppärin kautta tule, kun ei lämppäristä ole minkäänlaista yhteyttä moottoritilaan. Ilmanottoaukothan ovat konepellin ja tuulilasin "välissä". Täytyy kokeilla tässä joskus konepellin äänieristettä...

    • Mikko

      Ymmärrän sinua täysin, itse jäin kiinni vuosmallia -78 olevaan 116 koriseen mersuun, tosin bensakoneella 280S Twincam, elämäni parasta kyytiä, ja periaate josta en kait koskaan luovu! Enää en halua uutta hienoa ruosteetonta autoa, tällä autolla saa elämänsä parasta kyytiä!
      Kaiketi tätä sanotaan rakkaudeksi=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3644
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1981
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1196
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1063
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1045
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe