Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alien Covenant -Mitä pielessä? (Spoilereita)

BogBoomers

Prometheuksen kauan odotettu jatko-osa jättää hieman toivomisen varaa. Tähän voisi aluksi pistää tiivistelmän juonesta ilman spoilereita, mutta se olisi oikeastaan sama kuin jo kuukausia sitten esitetty virallinen tiivistelmä.

Jos pitäisi kuitenkin sanoa aluksi, että pitäisikö sinun elokuvien ystävänä uhrata yli 10 euroa tämän leffan näkemiseen, niin sanoisin, että ei. Se ei ole niin hyvä. Koin että se jäi jälkeen edeltäjästään Prometheuksesta. Se ei tarkoita, etteikö leffa ole parempi kuin moni muu, mutta aikana jolloin nykyleffat kärsivät monista pulmista kuten massatuotannolta vaikuttavasta juonesta, SJW-agendasta ym tämä ei vielä paljoa sanoa.

Hyvä piirre tässä leffassa olikin muuten se, että SJW-agenda oli jäänyt melko vähiin. Spoileriosuudessa on selitetty tarkemmin tästä agendasta.

Siten tästä eteenpäin juonipaljastuksia on luvassa.

1. Täysin tarpeeton Peter Weyland -kohtaus alussa.
2. Waylandilla ei ole varaa ostaa huonekaluja huoneeseensa?
3. Miksi Weyland haluaa huoneistaan niin sairaalamaiset (valkoinen väri)?
4. Näin Davidista tuli muusikko...
5. Weylandin ja Davidin keskinäinen arvuutushippa
6. Miksi Weyland haluaa sisustaa muutenkin valkoisen huoneen valkoisella, jättimäisellä Daavidin (engl. David) alastonpatsaalla.
7. Weyland tekee Davidistä teetarjoilijan
8. Tietenkin Covenantin päivystävä androidi Walter on ulkonainen kopio Davidista.
9. Miksi Walter siirtää (sopivasti lopun kannalta) yhden alkioista biovaara-astiaan.
10. Alkiot näyttävät sopivasti kaikki toisiltaan ks linkki

https://www.youtube.com/watch?v=41fmdhv1LRA

11. "Äiti" alkuperäisestä Alien Kahdeksas Matkustaja -elokuvasta on otettu takaisin tähän uusimpaan. Mitä lisäarvoa se tuo muuten kuin muistuttaa sen ajan mittapuin suhteutettuna paremmasta leffasta jää kunkin arvuuteltavaksi.
12. Sopivin tähtiräjähdys ikinä
13. Vaaratilanne herättää vain miehistön mutta ei uudisasukkaita (2000 kpl).
14. Kapteeni palaa omaan kryopodiinsa. Tulevaisuuden versio savustusrasiasta? Tähän liittyen, James Franco alennettu toissijaiseen rooliin Danielsin näyttöpäätteellä.
15. Rosenthalin koru esittää -Daavidin tähteä
16. Tietenkin tärkeä siirtolaisprojekti pitää keskeyttää heti kun lähettimistä kuuluu antiikkista musaa.
17. Kapteeni Oram haluaa mennä tarkistamaan antiikkimusan alkulähdettä siksi, että miehistön jäsenet eivät halua takaisin nukkumaan.
18. Salamointi planeetan pinnalla tarkoittaa, että jotain pahaa tapahtuu klisee
19. Lentäjä ei keksi muuta laskeutumispaikkaa maastosta kuin -veden. Onnistuu silti vahingoittamaan alusta laskeuduttaessa.
20. Jos planeetan ainoat eliöt ovat viirusmutantit ja alien-ötökät, niin miten kasvit pysyvät hengissä.
21. Ledward haluaa tarpeilleen, mutta jättää nämä ilmeisesti tekemättä.
22. Ledward onnistuu kuitenkin tallustamaan maaston ainoaan virussienten kasvualustaan.
23. Myös toinen miehistön jäsen ei tajua varoa vieraita organismeja.
24. Insinööri-alus ilman alien-ötökkämunia
25. Miksi Shaw'n tuntolevy on insinöörialuksessa?
26. Covenant itse on sopivasti huonojen yhteyksien takana.
27. Sopivasti myrsky lähestymässä planeetan pinnalla.
28. Neomorfi-ötökkä kasvaa ilmiömäisen nopeasti.
29. Neomorfi ei tuhoa laskeutumisalusta, vaan miehistön oma jäsen.
30. Neomorfi jump scare
31. Ruudinkeksijä miehistöstä kysyy, mikä heidän kimppuunsa hyökännyt ksenomorfi on. Se tietenkin joka juuri tappoi yhden teistä Einstein.
32. David Skywalker?
33. Edistykselliset ksenomorfi-ötökät, joilla ei näytä olevan silmiä, pelkäävät merkkiraketteja?
34. Walter tuntee Davidin historian, mutta ei näe tarpeelliseksi jakaa tietoaan miehistön kanssa.
35. Miehistö menee Davidin mukana nekropolikseen ja ottaa todesta tämän sanan siitä, että paikka olisi turvallinen.
36. Tarpeeton huilupelleily Davidin ja Walterin välillä
37. Insinöörit eivät välittäneet pitää lennonjohtoa kaupunkinsa yllä tarkastamassa vaarallisia bioloisia sisältäviä aluksia?
38. Edmund Hillary varmaan olisi vaikuttunut ksenomorfi-ötökän vuorikiipeilytaidoista.
39. Ksenomorfi-tirkistelijä
40. Rosenthal lupasi Oramille pysyä lähettyvillä siistiytymässä. Kuitenkaan kukaan ei kuule hänen kirkunaansa.
41. Miehistön hälytyskellot eivät soi, vaikka David a) on ilmiselvä ulkoinen kaksoiskappale Walterista ja b) omaparturoinnillaan tekee itsestään ulkoisesti täysin samannäköisen kuin Walter.
42. David on löytänyt ilmeisesti arvoistaan puheseuraa murhanhimoisista alien-ötököistä.
43. Oram olisi voinut säästää luoteja ja ampua Davidin ja neomorfin samalla kertaa.
44. Älä Oram haaskaa aikaa Davidille puhumiseen. Ammu se vaan.
45. Oram antaa Davidin johtaa itsensä ansaan, vaikka tämän kaveri ötökkä juuri tappoi yhden miehistön jäsenen ja David itse valehteli tukikohdan turvallisuudesta.
46. Oram katsoo lähemmin avautuvaa alien-munaa, vaikka a) se on tuntematon bio-organismi ja b) David sanoo että sitä on täysin turvallista katsoa
47. Edelliseen liittyen: Jymäytä minua kerran, häpeä sinulle, jymäytä minua kahdesti, häpeä minulle.
48. Alien-ötökän kuristaja-esiaste.

11

1149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BogBoomers

      49. Tiettyä juonellista... heittoa. Davidin käyttämä ötökkälaji syntyy täydellisempänä kuin myöhemmät ötökkälajit alkuperäisessä alienissa.
      50. Kuka oikeasti yllättyi siitä, että David murhasi Elisabeth Shaw'n?
      51. Oliko Shaw'n oikeasti pakko Promeheuksessa pelastaa David tämän manipulointien jälkeen? Ehkä hän tarvitsi Davidia navigoidakseen insinöörien luo, mutta oliko pakko koota tämä uudelleen.
      52. Mitäköhän tarkoitusta varten David säästi Shaw'n ruumiin ja miten se on säilynyt kuluneet 10 vuotta.
      53. David osaa siteerata pitkiä runopätkiä, mutta ei muista niiden lähdettä.
      54. David/Walter -tappelu tuo mieleen heittelytappelut uusimmista Terminator-elokuvista.
      55. Kuten myös Walterin herääminen uudelleen henkiin Schwarzeneggerin uudelleenkäynnistymiset noissa leffoissa.
      56. Kenelle oikeastaan tulee yllätyksenä, että alukseen uudelleen päätynyt androidi on David eikä Walter?
      57. Tietenkään kylmyys ym ei estä Danielsia menemästä ulos aluksesta ötökkäammuntaan -ilman suojapukua.
      58. Pakollinen ötökkäjahti itse Covenantilla
      59. Alien ksenomorfi-ötökkä keskeyttää rakastavaisten coituksen. Myös... vesisuihkun vaihtuminen verisuihkuksi.
      60. Ksenomorfi-ötökkä kärsii ilmeisesti liiasta CGI:stä nykyisin
      61. Daniels tietenkin sopivasti jättää kiperimmät kysymykset Davidille siihen saakka, kunnes on avuttomana kryopodissa.
      62. Davidin viimeiset tyhjät lupaukset.
      63. Miksi aluksessa muka pitää olla omat tunnistuskoodit Davidia varten, vaikka tämä ilmeisesti oletetaan kuolleeksi ja liian epävakaaksi?

      Yleensä tämä elokuva ja Prometheus herättävät kysymyksen, että olivatko näiden kahden aluksen miehistöt täynnä aivokuolleita, kun he eivät tajunneet päästää kusettaja-Davidista ilmoja pihalle leffan aikana. Covenantin lopulla David antaa lukuisia merkkejä, että hän ei ole Walter vaan Walteriksi naamioitunut David, mutta miehistön jäsenet eivät huomaa niitä.

      Saa nähdä minkälainen jatko-osa tähän kehitetään. Itse näkisin siinä mielelläni Davidin päätyvän varaosiksi.

      • BogBoomers

        Jotain lisää

        64. Miksi alussa kohtauksessa Weylandin kanssa David käyttää asua joka muistuttaa miekkailijan harjoituspukua?
        65. Supersuuret vehnänjyvät ovat supersuuria
        66. Neomorfi kirjaimellisesti puree Rosenthalin pään irti (Engl. Bite ones head off)
        67. Miksi David tarvitsi niin massiiviset määrät virusta tuhotakseen insinöörit, kun hän tappoi Prometheuksessa Hollowayn pienellä pisaralla.
        68. Neomorfi on kai kuullut BSE:stä joten Rosenthalin pää ei maistu sille.
        69. Vesialtaan vesi ei ole punertunut vaikka Rosenthalin pää lilluukin siellä -tuoreeltaan irrotettuna.
        70. Kun seurue poistuu planeetalta, laskeutumisalus katkaisee patsaan pään. Muinaisesineiden tärvelyä.
        71. Insinöörin pään kuva vuoren kyljessä. Insinöörien Rushmore-vuori.


      • BogBoomers

        Jotain lisää

        64. Miksi alussa kohtauksessa Weylandin kanssa David käyttää asua joka muistuttaa miekkailijan harjoituspukua?
        65. Supersuuret vehnänjyvät ovat supersuuria
        66. Neomorfi kirjaimellisesti puree Rosenthalin pään irti (Engl. Bite ones head off)
        67. Miksi David tarvitsi niin massiiviset määrät virusta tuhotakseen insinöörit, kun hän tappoi Prometheuksessa Hollowayn pienellä pisaralla.
        68. Neomorfi on kai kuullut BSE:stä joten Rosenthalin pää ei maistu sille.
        69. Vesialtaan vesi ei ole punertunut vaikka Rosenthalin pää lilluukin siellä -tuoreeltaan irrotettuna.
        70. Kun seurue poistuu planeetalta, laskeutumisalus katkaisee patsaan pään. Muinaisesineiden tärvelyä.
        71. Insinöörin pään kuva vuoren kyljessä. Insinöörien Rushmore-vuori.


      • BogBoomers
        BogBoomers kirjoitti:

        Jotain lisää

        64. Miksi alussa kohtauksessa Weylandin kanssa David käyttää asua joka muistuttaa miekkailijan harjoituspukua?
        65. Supersuuret vehnänjyvät ovat supersuuria
        66. Neomorfi kirjaimellisesti puree Rosenthalin pään irti (Engl. Bite ones head off)
        67. Miksi David tarvitsi niin massiiviset määrät virusta tuhotakseen insinöörit, kun hän tappoi Prometheuksessa Hollowayn pienellä pisaralla.
        68. Neomorfi on kai kuullut BSE:stä joten Rosenthalin pää ei maistu sille.
        69. Vesialtaan vesi ei ole punertunut vaikka Rosenthalin pää lilluukin siellä -tuoreeltaan irrotettuna.
        70. Kun seurue poistuu planeetalta, laskeutumisalus katkaisee patsaan pään. Muinaisesineiden tärvelyä.
        71. Insinöörin pään kuva vuoren kyljessä. Insinöörien Rushmore-vuori.

        Joitain mielenkiintoisia kysymyksiä tästä Alien Covenant leffasta heräsi. Katsotaan niitä, mutta ensin jälleen spoilerivaroitus. Vaikka useimmat varmaan älyävät jo aloituksesta mutta eipä vara venettä...

        1. Mikä oli tuo rotu humanoideja jonka David tuhosi? Ne eivät näyttäisi olevan Prometheuksessa esiintyviä "insinöörejä". Ne ovat hyvin samannäköisiä mutta erojakin on.

        2. Liittyen kohtaan 1, mikä on tuo isohko (skorpionin häntää muistuttava) alus joka leijailee Davidia vastaan hänen lähestyessään kaupunkia avaruusaluksella. Se näyttäisi olevan ainoa todella teknologinen esine jota täällä kaupungissa löytyy. Jatkokysymys: Mihin tuo alus on kadonnut Covenantin miehistön tullessa paikalle? Tuhoutuiko se kuten Davidin alus? Onko se poistunut planeetalta? Muuta, mitä?

        3. Miten David on saanut Shaw'n niin omituisen näköiseksi kuin tämä kuollessaan oli? Geenimuuntelulla?


    • Veteranfan

      Mielenkiintoista analyysia liitty uuden Alien - Covenant elokuvaan,sillä Aliens(1986) elokuvan ohjaaja James Cameron on tokaissut viime vuonna ettei elokuvamaailma tarvitse uutta Alien elokuvaa,
      miksi näin???

      Alkuperäisen Alien elokuvan ohjaaja Ridley Scott taas vastaa Cameronin vähättelyyn että hän tekee 5. Alien leffaa lisää Covenantin jälkeenkin,
      jos rahkeet riittää lippuluukuilla ja Scott pysyy terveenä,
      ikää Ridley Scottilla jo kohta 80.vuotta veteraaniohjaajalla.

      Alien Covenant elokuvan nähtyäni ymmärrän miksi Cameron ei pidä Scottiin uusista Alien leffoista koska ne ovat remake leffoja,eli Scott aloitti Alien saagan tavallaan uudestaan alusta,ja näin Scott tavallaan tyrmää vanhat jatko-osat lyttyyn ja Scott on kertonut että ohjaaja Neil Blompkampin kaavailema Alien 5. leffa hanke on nyt sitten kuopattu unholaan.

      Alien 5. leffa olisi perustunut Cameronin Aliens elokuvan jatkoksi ja tavallaan olisi taas tyrmännyt David Fincherin synkän Alien kolmosen.

      Cameron loi hienon jatko-osan Alieniin jossa nähtiin Alien-kuningatar munineen mutta Alien luoja H.R.Giger ei koskaan luonut kuningatar munija alienia vaan se on Cameronin idea.
      Spoilaamalla nyt Covenant elokuvaa siinä ei nähdä munija alienia vieläkään.

      Ridley Scott tavallaan tyrmää Cameronin Aliens elokuvan mutta se ei tarkoita ettei kuningatar alienia olisi mahdollista nähdä muissa elokuvissa,sillä Alien Xenomorphi tuntuu olevan muuntaumiskykyinen tappajamonsteri,kuten nähdään Scottin uudessa elokuvassakin.

      Ridley Scott on kova ohjaaja ikäisekseen ja herättää kysymyksiä miten hän jaksaa tehdä näitä Alien leffoja vieläkin 79.vuotiaana???

      Tony Scott oli Ridleyn ohjaaja veli joka kuoli itsemurhaan,ehkä tämä sukutragedia sai Scottin tekemään Alien elokuvia joissa on viitteyksiä mm. David ja Walter robotit ovat veljeksiä Covenant elokuvassa.

      Alien Covenant on ainakin filosofisin Alien elokuva jota on tehty,sillä elokuvassa käsitellään jumaluutta ja sen alkuperää jo heti alkukohtauksessa.

      • BogBoomers

        "Tony Scott oli Ridleyn ohjaaja veli joka kuoli itsemurhaan,ehkä tämä sukutragedia sai Scottin tekemään Alien elokuvia joissa on viitteyksiä mm. David ja Walter robotit ovat veljeksiä Covenant elokuvassa."

        Mielenkiintoinen selostus elokuvamaailman kulissien takaa. Tuo Cameronin ohjaama Aliens jakaa edelleen Alien Kahdeksas Matkustaja -leffan kanssa mielestäni parhaan sarjan leffan paikan. En sano, että toinen on toista parempi (Aliens on enemmän omaan makuuni tosin) koska ne ovat erilaisia. Aliens on enemmän toimintaleffa ja toinen kauhuleffa.

        Tästä kohdasta

        "Ridley Scott on kova ohjaaja ikäisekseen ja herättää kysymyksiä miten hän jaksaa tehdä näitä Alien leffoja vieläkin 79.vuotiaana???"

        R. Scottilla taitaa olla jonkin verran seksuaalisia pakkomielteitä. Esimerkiksi alien-ötököiden pää tuo mieleen miehen sukuelimen. Androidien "veri" on valkoista ja tuo mieleen en nyt sano mitä ja ötökän kuristaja-esiaste tuo mieleen vaginan. Itse asiassa Cinemasins "Everything wrong with Prometheus" videossa mainitsee, että Scott halusi luoda olennon jossa yhdistyi penis ja vagina.

        "Tony Scott oli Ridleyn ohjaaja veli joka kuoli itsemurhaan,ehkä tämä sukutragedia sai Scottin tekemään Alien elokuvia joissa on viitteyksiä mm. David ja Walter robotit ovat veljeksiä Covenant elokuvassa."

        Tämä saattaa tosiaan hyvin olla. David nimenomaan tervehtii Walteria leffassa veljeksi kutsuen. Mielenkiintoista että veljekset päätyvät tappelemaan ja David tuhoaa Walterin. Siis ellei Walteria jossain jatko-osassa herätetä henkiin.

        Cameronin idea kuningattaresta oli nerokas. Se miten David oli saanut luotua nämä leffan ötökkämunat onkin mysteeri.


      • BogBoomers

        "5. Alien leffaa lisää Covenantin jälkeenkin,
        jos rahkeet riittää lippuluukuilla ja Scott pysyy terveenä"

        Tuskin viittä sentään. Jos väliaika leffoilla on kuten Prometheuksella ja AC:lla, niin hän olisi yli satavuotias viimeisen valmistuessa.

        "Alien 5. leffa olisi perustunut Cameronin Aliens elokuvan jatkoksi ja tavallaan olisi taas tyrmännyt David Fincherin synkän Alien kolmosen."

        Itse asiassa Terminator-elokuvien sarja näyttää joutuneen tällaisen juonen pilaamisen kohteeksi Genisysin myötä. TG oli mahdottoman sekava leffa omasta mielestäni. Suoraan dvd:lle kamaa.


    • ValtavaPettymys

      Ei ollut lähellekkään niin kuin prometheus, kaukana siitä, tämä oli paikoin niin pitkästyttävä että kattoessa jo toivoi että sais kelattua eteenpäin, ei ollut lipun väärti ja suosittelen odottamaan dvd/blue raytä. Näyttelijätkin oli todella puuduttavia pökkelöitä ja varmaan jotain b luokan leffatähtiä poislukien fasse.

      • BogBoomers

        " Näyttelijätkin oli todella puuduttavia pökkelöitä ja varmaan jotain b luokan leffatähtiä poislukien fasse. "

        Hyvä pointti. :) Näyttelijöistä Fassbender näytti tosiaan olevan ainoa, joka on jo saanut nimeä. Muut tosiaan jättivät toivomisen varaa.

        Erityinen pettymys oli sankarittarena oleva Daniels. Hän oli vain heikko versio Ripleysta ja Elisabeth Shaw'sta.

        Muuten en tuomitsisi leffaa ihan noin jyrkästi, vaikka se mielestäni olikin huonompi kuin Prometheus. Siinä oli puuduttavia kohtia kuten tuo huilunsoittelu ja alien-ötökkä cgi-muodossaan oli pettymys. Silti juoni lopulta oli suht onnistunut. Scottilla tosin paljon parannettavaa jatko-osissa.


    • ari_zwag

      Joo ei voi suositella kenellekkään. Aivan pöljää kohellusta ja huutoa pimeissä kuvissa. Miten interstellaariselle matkalle valitaan edelleen, siis prometheuksesta lähtien, munatonta ja heikkohermoista sakkia? Alkuperäisessä alienissa sentään porukka käyttäyty kuin olisivat tulevaisuudesta ja kaikkee nähneet?

      Asteikolla ihan paska, annan viisi tähteä, ei jatkoon. Onneksi varetin.

    • BogBoomers

      Jotain lisää

      64. Miksi alussa kohtauksessa Weylandin kanssa David käyttää asua joka muistuttaa miekkailijan harjoituspukua?
      65. Supersuuret vehnänjyvät ovat supersuuria
      66. Neomorfi kirjaimellisesti puree Rosenthalin pään irti (Engl. Bite ones head off)
      67. Miksi David tarvitsi niin massiiviset määrät virusta tuhotakseen insinöörit, kun hän tappoi Prometheuksessa Hollowayn pienellä pisaralla.
      68. Neomorfi on kai kuullut BSE:stä joten Rosenthalin pää ei maistu sille.
      69. Vesialtaan vesi ei ole punertunut vaikka Rosenthalin pää lilluukin siellä -tuoreeltaan irrotettuna.
      70. Kun seurue poistuu planeetalta, laskeutumisalus katkaisee patsaan pään. Muinaisesineiden tärvelyä.
      71. Insinöörin pään kuva vuoren kyljessä. Insinöörien Rushmore-vuori.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1975
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      50
      1253
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe