Helvetillinen unettomuus- en jaksa enää!!!!

tätäkötääon

Olen "vasta" kahden viikon kuluttua 47v enkä todellakaan tiedä onko minulla vaihtarit alkamassa vai eivät, koska kuukautisvuotoa ei ole ollut sen jälkeen kun Mirena-kierukka laitettiin kaksi vuotta sitten. Muita oireita on kyllä kasapäin: nivelsäryt, hikoilupuuskat (kuin olisin saunassa), ahdistus, raivo ja tämä UNETTOMUUS!

Vain viisi vuotta sitten nukuin kuin vauva. Pää tyynyyn vaan ja nukahdin kolmessa sekunnissa siihen asti että kello soi 8-9 tunnin päästä. Nytpä ei aivot enää unta omasta mielestään tarvikkaan. Joskus nukahtamienn kestää melkein koko yön, josku taas heräilen 10 kertaa yössä ja useimmiten herään 4-5 tunnin kuluttua nukahtamisesta enkä saa enää unta millään konstilla. Joka paikkaa särkee, on vuoroin kylmä, vuoroin kuuma, sydän paukuttaa hirveetä vauhtia ja ahdistaa.

Jos vain jostain hormonikorvausta saisin tähän, niin kiljuen sen ottaisin. Mutta onko Mirena este hormoneille? Onko ikäni este? Pitääkö olla yli 50 v? Pitääkö teettää ensin hormonitasapainokokeet? Ja mistä ne saa- ei ainakaan työterveydestä. Pitääkö asian kanssa mennä yksityiselle gynekologille? Mitä hormonitasapainoverikokeet maksaa?

20

2534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hentunliisavaan

      Asiantuntijavastauksia ei täältä saa, mutta yksi ehdotus on teettää kaikki mahdolliset hintaviksi tulevat laboratoriokokeet työterveyden tai terveyskeskuslääkärin kautta, jos asia ei sittenkään selviä, voi mennä yksityiselle gynekologille tulosten kanssa. Yksityiselle pääsee heti.
      Kunnallisesti ainakin omalla paikkakunnallani saa odottaa/jonottaa kuukausia.
      Soittele yksityisiin ja kysy, mitä erilaiset kokeet maksaa.
      Hinnat voivat vaihdella aika paljon eri lääkärikeskuksissa.
      Erikoislääkärien (esim.) gynekologin palkkiot myös. Keskimäärin gynekologin palkkio voi olla 150€, riippuu myös kauanko olet vastaanotolla, 20 min. vai 45 min. vai tunnin.
      Täällä ei kukaan varmuudella voi antaa minkään firman hintatietoja.
      Hae mahdollismman nopeasti apua oloihisi ja tule terveeksi taas !

    • 67Amsku

      Itse olen kärsinyt yöheräilystä ja vaihdevuosioireista jo jonkun aikaa.. Löysin luontaistuotekaupasta hikoiluun R10 tipat joista hikoilupuuskiin löytyi jonkunmoinen apu. Öiseen kukkumiseen löysin tuttavani kautta Arginiini-Ornitiini valmisteen, joka auttaa yhtenäiseen yöuneen... Valmiste ei tiettävästi ole suoraan vaihdevuosivaivoihin, mutta yksi tabletti iltaisin ennen nukkumaan menoa auttaa meitä!
      Voisit kokeilla myöskin VHH ruokavaliota ja rasvan lisäämistä päivittäiseen ruokavalioon... Heitä kevyttuotteet ja sokeripommit pois, itselläni muutos tähä on huomattavasti vähentänyt oireita!! Samoin kilot ovat lähteneet putoamaan ja ns. Aivosumu on loppunut... Aamuisin herään energisenä ja hyväntuulisena!

    • lekuriin

      Mene vaihdevuosiin erikoistuneelle gynelle. Jos et saa apua, niin mene toiselle. Jotain labroja voit joutua käymään, koska et tiedä että ovatko kuukautiset loppuneet vai eivät.

      • lekuriin

        Ja siis hormonikorvausta voit saada, vaikka kuukautiset eivät olisikaan loppuneet, mutta voi olla että silloin tutkitaan tarkemmin tilanne.


    • samatprobleemat

      Varaa aika gynekologille.
      Ihmettelin samoja oireita, saman ikäisenä. Kuukautisista ei ollut aavistustakaan, koska olen ollut tyytyväinen Mirenan käyttäjä vuosikausia, enkä siitä luovu vieläkään. Vaihtarioireet iskivät siis ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta tajuntaan, en ollut osannut niitä edes ajatella.
      Unettomuus, ärtyneisyys, termostaatti oli rikki (välillä hikoilin, välillä palelin), mikään ei tuntunut miltään eikä huvittanut, nivelkivut, rytmihäiriöt ja kaikki muut oireet mitä en muista mainita tulivat osaksi elämää. Samaan aikaan oli tietysti hoidettavana työt ja normaali arjen pyöritys kotona.
      Kärvistelin vajaan vuoden ja sitten varasin ajan gynekologille. Kerroin kaikki oireet ja sain Estrena-geelireseptin. Geeli on auttanut, mutta annnostuksen kohdilleen säätäminen vie aikansa, en ole vieläkään ihan kartalla mikä on se sopivin määrä. 3-5 painallusta auttaa, pienemmällä määrällä en tule toimeen.
      Voimia ja kärsivällisyyttä toivon sinullekin, tämä vaihdevuosiaika on kamalampaa kuin kuvittelin. Ylipaino lisää oireita ja yritän muokata ruokavaliotani kevyemmäksi koko ajan, tosin vaikeata sekin on.

    • tätäkötääon

      Kiitos vastaajille!
      En ole ylipainoinen, harrastan fitness-urheilua ja rasvaprosenttini on kohtuullinen. Ruokavalio sen mukainen, joten ei ole sitä syytä muutella.
      Saako hormonikorvauksen tosiaan pelkästää juttelemalla ja kertomalla oireet? Eikö tarvita sisätutkimusta ja verikokeita? Kokemukseni on, että menet minkä takia tahansa gynelle niin sisätutkimus on se ensimmäinen asia mistä aloitetaan.

      • Hormonihirviö

        Kyllä sisätutkimus tulee tehdä. Muutoinhan gynekologi olisi ihan puoskari. Verikokeilla ei voi todeta vaihdevuosia, koska FSH-, estrogeeni- ja progesteronitasot vaihtelevat päivittäin. Oireet ratkaisevat.


    • Kiukuton

      Kärsin vastaavista oireista ja lisäksi monista muista. Itse en ole ikinä pystynyt käyttämään hormonaalista ehkäisyä ja siksi ajatus ilmaan, että voisiko yksi syy olla se kierukka? Hormonit ainakin aiheuttavat raivoa.
      Teetin itselleni arvokkaan ravitsemuskartoituksen eli yksityisellä vitamiini- ja hivenainekartoituksen. Hurja puutos b12-vitamiinista ja varastoraudoista eli ferritiinistä olivat pahimmat.
      Nyt syötyäni kolmatta kuukatta lääkärin määräyksestä ison määrän erilaisia ravintolisiä, on palannut energia ja ilo. Raivo ja kiukku, pms-oireet ja alakulo sekä uniongelmat ( aamuyön valvominen) ovat kaikki häviämässä. Tästä innostuneena olen alkanut itse opiskella funktionaalista terveystietoa niin ravinnon kuin f. lääketieteen näkökulmista.

      • Poppanainen

        Plasebo- eli lumevaikutus on vahva ja kyllä siitä kannattaa yksityiselle klinikalle maksaa. Poppamiehiä on joka kylässä.


    • Lääkkeeteisovikakille

      Psykoosia pukkaa.

      Pelasta ittes vielä kun voit.

    • yksilläonnikaikill

      Ihan vaikuttaisi siltä kyllä. Pari muutakin vaihtoehtoa on, joista toinen voi hiottaa. Kilpparikokeet? Otettu? Ja sokerijutut?
      Jos ei o kumpaakaan, on vaihtarit. Itsellä yhtä... Töissä, jo aamulla, aamuyöllä, iltamyöhällä, joka välissä on kuumia aaltoja. Kun juot kahvia, mitä tapahtuu puolen tunnin sisällä? Jos hiottaa kunnolla, on vaihtarit.

      Se on vaihe elämässä. Lakanvaihtoa öisin, suihku aamuvarhain, huonosti nukutut yöt, ja mielialaa viskoo. Loppuisi jo, toivon. ei loppunut kuin säännölliset vuodot. Joitain vuosia vuodot olikin... Oudot. alkoivat tiuhaan, kestivät pitkään, eli vuotovapaa aika kutistui päiviksi tai lähes viikoksi. Joskus on vielä jotain ihme limavuotoa missä hiukan punertavaa.
      Miksiköhän tästä ei saa hellelisää kuumilla keleillä. Noin huumorina kertoen ois tarpeen, on se niin keljua.
      Kaipaan- talvea, avantoja, kellareita- mitä tahansa viileää.

    • MinäNainen

      Minulla oli masennusta, alakuloa, kiukkuisuutta, lyhytpinnaisuutta, haluttomuutta, marttyyrikohtauksia, kuumia aaltoja, uniongelmia, öisin heräsin miettimään tuskaisena kaikkea mitä olen tehnyt ja kaikkea mitä en ole tehnyt, hiustenlähtöä, kuivaa ihoa, alapää oli niin kuiva että valkovuoto loppui, väsymystä, vetämättömyyttä, ja vaikka mitä.

      Luulin että minulla on toinenkin kilpirauhanen lopettanut toimintansa ja menin lääkäriin. Kilpparikokeiden tulos oli normaali ja onneksi lääkäri ehdotti vaihdevuosia ja kehotti seuraavaksi menemään gynekologille.

      Gynekologi haastatteli ja teki sisätutkimuksen. Sain estrogeeni-geeliä. Hain geelin heti ja laitoin ensimmäisen annoksen työpaikan vessassa. 1-2 viikon kuluttua havaitsin positiivisia muutoksia ja kuukauden kuluttua oireet olivat pelkkä muisto.

      Tällä hetkellä olen käyttänyt estrogeenigeeliä 9 kk ja minulla ei ole mitään vaihdevuosioireita. Nukun hyvin heräämättä aamuun asti, enkä murehdi turhia. Painonhallintakin on paljon helpompaa kun olen hyväntuulinen sekä haluan ja jaksan olla hereillä, puuhata ja urheilla. Eikä tarvitse syödä herkkuja edes mielialan vaihteluihin.

    • vertaistuki

      Minulla ihan samat oireet, kuin aloittajalla ja tajuan kyllä tuon kamalan unettomuuden. Se hajoittaa ihmisen totaalisesti. Tuolla toisessa ketjussa kirjoitin, että sehän on vanha kidutuskeino, ettei ihmisen anneta nukkua........ymmärrän aloittajaa, täysin. Itse menen maananataina gynelle hakemaan estrogeeniä vanhasta veritulpasta huolimatta. Aivan sama kuolenko veritulppaan vai sekoanko unettomuuteeen ja masennukseen. Parempi se jos saa muutaman vuoden elää normaalia elämää, vaikka sitten veritulppa tappaisikin. Aivan sama minulle, että tästä voitte päätellä, miten hirveä tilanteeni on.

    • päähajookohta

      nimimerkki MinäNainen: mitä estrogeenigeeliä käytät? Onko ollut sivuvaikutuksia? käytätkö joka päivä vai kerran pari viikossa?

    • trtrr23

      Oma elämäni muuttui mukavaksi jälleen seuraavien "toimenpiteiden" jälkeen:

      - hemoglobiini oli 140, mutta varastoraudat alakantissa -> Obsidan 2x 100mg/pvä
      - D-vitamiini alle viitteiden -> 100 mcg/pvä
      - B-vitamiinitankkaus (ei mitattu, mutta lähes kaikilla suomalaisilla on puutetta ainakin B12 vitamiinista, B-vitamiinit vaikuttavat muutenkin mielialaan)
      - Estrena estrogeenigeeli (estrogeenit oli ihan minimissä)

      Elämä hymyilee jälleen, jaksan käydä lenkillä, työpäivä sujuu ja voimia on vielä senkin jälkeen. Olo on positiivinen ja rauhallinen, ihan kuin olisi oma itsensä :)

      Uni jää vieläkin hiukan liian lyhyeksi vaikka käytän melatoniinia. Tästä pitää vielä jutella lääkärin kanssa.

      Kokeita voi otattaa itsekin ilman lähetettä Cityterveydessä edullisesti.

      Kaiken väsymyksen, uupuneisuuden, kipujen, yöhikoilun ja heräämisten jälkeen nyt voin sanoa, että kannatti jaksaa yrittää selvittää, missä vika. Kaikki ylläoleva ei todellakaan selvinnyt yhdellä kertaa tai nopeasti, siksi kirjoita tänne jos tästä olisi jollekin toisellekin hyötyä.

    • järkeä

      Ei näihin vähän alta 50 vuotiaiden oireisiin tarvi mitään kalliita tutkimuksia. Miksi me ei uskota, että ollaan vaihdevuosi-iässä. Se vaan on niin. Ne tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse olen 47 v ja käyttänyt nyt alta vuoden Novofem-tabletteja. Kaikki oireet hävisivät. Unettomuudesta ei kannata kärsiä. Siihen sain Mirtazapin-lääkityksen ja erittäin pieni annos riittää. Ei tarvita mitään kartoituksia ruokavaliosta tai hormonipitoisuuksia. Gynekologi määräsi nämä lääkkeet minulle, toki tutkittiin ja tehtiin uä. Monet puhuu että kuukautiset reistailee, tottakai ne reistailee tämän ikäisenä, niiden kuulunkin, kunnes loppuu.

      • ggggggggggggggg

        Viisikymppisellä voi hyvinkin olla puutteita raudasta ja vitamiineista. Jos haluaa huolehtia kokonaisvaltaisesti terveydestään niin hyvähän nuokin on selvittää. Ei estrogeenilla ja mielialalääkkeillä kaikkea hoideta kuntoon.


    • sfdfdff

      Selvästikin sinulla on vaihdevuodet. Itse sain työterveylääkärin kautta mitattua FSH-arvon, mikä osoitti, että vaihdevuodet olivat jo ohi. Arvoni oli yli 90, vaikka ikää vasta 45 v. Oireina oli ollut hikoilukohtauksia, unettomuutta ja olin helvetin pahantuulinen koko ajan.

      Gyne halusi ultrata ja tein sen omaan piikkiini. Maksoi satasen. Siinä näkyi, että limakalvot olivat ohentuneet, muuten kaikki ok. Sain heti reseptin estrogeenigeeliin. Ensin kokeilu geelillä hetken aikaa ja sen jälkeen olisi voinut miettiä muitakin vaihtoehtoja, kun olisi ensin nähnyt, auttaako oireisiin. Oireiluni lakkasi, joten en tarvinnut estrogeenia. Selvisin vaihdevuosista ihmeen helpolla. Toki minulla oli ollut jo muutaman vuoden ajan kuukautisvuoto ihan sekaisin, mutta Mirenalla sain nekin häiriöt kuriin.

      Käytössä oli ja on yhä Mirena. Se ei ole este hormonikorvaushoidolle. Hormonikierukkaa kannattaa pitää ehdottomasti, koska se usein helpottaa vaihtarien oireita.

    • hormonia

      Minullakohtu jouduttiin postamaan kun oli 42v. Siitä menei 3 vuotta kun alkoi järkyt yöhikoilut...ja unettomuus. Sain gynegologilta Progynova1mg ja ne alkoivat auttaa. Nyt olen 50 ja käytän 2mg...ja pärjään ok.Iho voi hyvin ja hiukset .

      • progyrokki

        Olin melkein 50v, kun kohtu poistettiin. Vaihtarit rysähti niskaan samoihin aikoihin, kun sairasloma loppui. Progynova 1mg helpotti oloa ja olen sitä nyt yli 5v syönyt. On jo paineita lopettamisestakin.
        Tuo yksi sanoo, että tämänikäisiltä ei tarvi mitään tutkia vaan tietää muutenkin vaihtareiksi. Multa tarkistettiin silloin kilpirauhasarvot. Verikokeissa multa tutkitaa kole sokeriarvot pari kertaa vuodessa. Lekuri kirjoittais mieluusti statiineja, mutten huoli niitä vielä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      38
      771
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe