Eläkkeellä terveet työkykyiset ja kansanedustajat

Sipilän hallitus on kompuroinut niin paljon, että nyt kannattaa ottaa koppi ja lopettaa ne naurettavat nuorten kansanedustajien sopeutumiseläkkeet. Eihän kansa ja työttömät jaksa yksinkertaisesti katsella tuollaista menoa, jopa alle nelikymppiset nostaa vuositolkulla eläkkeet. Kansanedustajat tai ex-sellaiset saavat osallitua kansallistalkoisiin muiden mukana. Leikataanhan kokoajan kaikilta muiltakin tahoilta.
Lisälksi jonkun sopisi puuttua siihen, että lukuisat aikanaan (esim. jo 10 vuotta sitten) työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet ihmiset nyt juoksevat maratonia tai triathlon kilpailevat jne. Tiedän useammankin tälläisen ja eläke juoksee, ihmiset n. 40-vuotiaita. Eivät he enää tarvitse työkyvyttömyyseläkettä. Jonkun pitäisi tarkistaa näitäkin edes joskus.
4184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aivan niin.

Äänestä

Jos maailma olisi oikeudenmukainen niin fyysisesti raskaista teollisuustöistä pitäisi päästä eläkkeelle jo alle nelikymppisenä eikä jostain läppärillä puuhasteluhommasta.
Tämä maailma ei vaan ole oikeudenmukainen ja suunta on koko ajan yhä kauemmas sellaisesta näköjään. Kun päättäjät tekevät vääryyttä niin miksi meidän tavallisten kansalaistenkaan pitäisi toimia väärintekijöiden säätämien "lakien" mukaan? Kun kerran herrat näyttää esimerkkiä että oma etu on kaikkein tärkein niin ei muuta kuin pyyhkäistään persettä tuollaisilla lain irvikuvilla koska se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan!

Äänestä

Juurikin näin.

Äänestä

Sehän pitäisi olla lähtökohta joka alalla että eläkkeelle päästäisiin terveenä ja työkykyisenä.
Olen sitä mieltä että eläkeiän nostaminen vetoamalla siihen että elinikä muka nousee niin paljon jo meillä 70-luvulla syntyneillä on suuri valhe ja ihmisoikeusrikos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sipilähuom1 kirjoitti:

Sipilän hallitus on kompuroinut niin paljon, että nyt kannattaa ottaa koppi ja lopettaa ne naurettavat nuorten kansanedustajien sopeutumiseläkkeet. Eihän kansa ja työttömät jaksa yksinkertaisesti katsella tuollaista menoa, jopa alle nelikymppiset nostaa vuositolkulla eläkkeet. Kansanedustajat tai ex-sellaiset saavat osallitua kansallistalkoisiin muiden mukana. Leikataanhan kokoajan kaikilta muiltakin tahoilta.
Lisälksi jonkun sopisi puuttua siihen, että lukuisat aikanaan (esim. jo 10 vuotta sitten) työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet ihmiset nyt juoksevat maratonia tai triathlon kilpailevat jne. Tiedän useammankin tälläisen ja eläke juoksee, ihmiset n. 40-vuotiaita. Eivät he enää tarvitse työkyvyttömyyseläkettä. Jonkun pitäisi tarkistaa näitäkin edes joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu