Sosiaalipsykologian valmennuskurssi

Onko kukaan käynyt sosiaalipsykologian valmennuskurssilla Helsingin Yliopistoon pyrkiessä?

Rahoitus ei ole ongelma, nyt pitäisi vain valita mahdollisimman ammattitaitoinen ja luotettava vaihtoehto.

Näemmä ainakin huippuvalmennuksella ja valmennustiimi eximialla on sos. psykologian valmennuskurssit, mutta toisesta aiheesta päätellen huippuvalmennukseen tuskin kannattaa luottaa?

Olisin kiitollinen jos kursseja käyneet ja/tai sisään päässeet voisivat auttaa minua hahmottamaan valintaperusteita!

Kiitos jo etukäteen!
31387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä hain lukemaan sospsykaa ja silloin luettiin kokeeseen kaksi ainetta ja luin sosiologiaa, ja olin siitä valmennuksessa. Kurssi oli Kannustimen järjestämä, ja oli hyvä. Olen kuullut muualtakin että Kannustin valmentaa hyvin valtsikkaan.

Äänestä

Ainakin Valmennuskeskuksen kurssit sosiologiaan ja sos.psykaan olivat 1990-luvun lopussa hyviä, kun niillä kävin. Pääsin yliopistoon. Tietysti ahkeralla omalla pänttäämisellä sisään pääsee, lähinnä noilla kursseilla kasvatetaan vaan motivaatiota ja hiotaan vastaustyyliä erilaisilla tehtävillä. Nykyisinhän ainakin Helsingin valtsikaan taitaa osa pääsykokeesta muodostua aineistokokeesta, johon ei ole kovin helppo valmistautua etukäteen. Tosin siihen kai noilla aineistokokeilla yliopiston taholta pyritäänkin, että hakijat eivät olisi eriarvoisessa asemassa riippuen siitä onko valmennuskurssi käyty vai ei. Mielestäni nuo pääsykokeet mittaavat ennenkaikkea motivaatiota. He jotka ovat jaksaneet todella paneutua pääsykoekirjoihin (lukea, lukea ja vielä kerran lukea) ja opetella asioita ulkoa ja soveltaa tietoa käytäntöön erottuvat niistä, jotka ovat noita kirjoja vaan harrastuksenaan lukeneet ja pääsevät kyllä sisään. Mielestäni tuo pääsykokeeseen pänttäys onkin ollut koko yliopistourani rankin ja vaativin haaste, sitten kun sisään on päästy, voi ottaa hieman rennommin, sillä tentit eivät ole läheskään yhtä vaikeita kuin pääsykoe!

Äänestä
  • Minä pyrin ja pääsin muutama vuosi sitten valtsikaan, pääsykokeessa vastasin sosiaalipsykologian ja sosiaalipolitiikan kysymyksiin. Kävin valmennuskeskuksen kurssin sosiaalipsykologiasta, ja se kurssi oli todella huono, pelkkää ajan ja rahan tuhlausta. Tunnit kuluivat kirjoitellessa lapulle "mikä eläin haluaisit olla" ja vastaavassa hyödyttömässä toiminnassa. Sosiaalipolitiikasta taas kävin kannustimen kurssin, joka oli todella hyödyllinen. Pienessä ryhmässä kävimme pääsykoekirjaa läpi ja harjoittelimme esseitä. Suosittelen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shmn kirjoitti:

Onko kukaan käynyt sosiaalipsykologian valmennuskurssilla Helsingin Yliopistoon pyrkiessä?

Rahoitus ei ole ongelma, nyt pitäisi vain valita mahdollisimman ammattitaitoinen ja luotettava vaihtoehto.

Näemmä ainakin huippuvalmennuksella ja valmennustiimi eximialla on sos. psykologian valmennuskurssit, mutta toisesta aiheesta päätellen huippuvalmennukseen tuskin kannattaa luottaa?

Olisin kiitollinen jos kursseja käyneet ja/tai sisään päässeet voisivat auttaa minua hahmottamaan valintaperusteita!

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu