Onkohan Mauno saanut arviot jo aikaan?

eksytystäpahim

Tuosta eilisestätapahtumasta ja se Noroslampi? tai Mikä Tynjälä tai Leo Meller?
Kiinnostaa kovasti.

9

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mattila opettaa väärin, kun käsittelee mellerin toimintaa. Oikein hän siinä otta esille väärinkäytökset yms asiat, mutta sitten hän sanoo että raamattu ei missään kehoita antamaan kymmenyksiä ja hän sanoin että ennen hän oli karismaattisessa toihussa sidottu siihen ja nyt hän on vapaa ja käsittää että se ei kuulu uskovaisen elämään.
      Jeesus itse sanoo toisin. Luukkaan evankeliumi: 11:42 Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä.
      Eli ei saisi kymmenyksiä laiminlyödä. Tässäkin paavalin kautta tulee se tosiasia että antaminen on otollista sen mukaan kuin on varoja ja Jumala on siunannut.

      • viisastu.penaz

        Kymmenysoppi ei kuulu uuden liiton seurakunnalle.
        Kannattaisi sinunkin perehtyä asiaan hieman paremmin.
        Sellaista oppia ei löydy Raamatun sivuilta.
        Kymmenykset oli tarkoitettu juutalaisille.


      • fghfhfhff
        viisastu.penaz kirjoitti:

        Kymmenysoppi ei kuulu uuden liiton seurakunnalle.
        Kannattaisi sinunkin perehtyä asiaan hieman paremmin.
        Sellaista oppia ei löydy Raamatun sivuilta.
        Kymmenykset oli tarkoitettu juutalaisille.

        Juurihan Penttixz sanoi Raamatun paikan uudesta liitosta Raamatusta?
        kymmenysasia "kuului juutalaisille" Jos noin ajattelee, kaikki mitä Raamatussa sanotaan "kuuluu juutalaisille"
        Pelastus, parantuminen, taivaaseen pääsy ym,ym.


      • viisastu.penaz
        fghfhfhff kirjoitti:

        Juurihan Penttixz sanoi Raamatun paikan uudesta liitosta Raamatusta?
        kymmenysasia "kuului juutalaisille" Jos noin ajattelee, kaikki mitä Raamatussa sanotaan "kuuluu juutalaisille"
        Pelastus, parantuminen, taivaaseen pääsy ym,ym.

        Järjen käyttö on sallittua myös Raamattua lukiessa.
        Matt. 23:23 ja Lk. 11:42 kohdissa Jeesus puhui juutalaisille tekopyhille kirjanoppineille ja fariseuksille.
        Tämä on ainoa kerta, kun Jeesus puhui kymmenyksistä, eikä siitä voi tehdä oppia koskemaan uuden liiton seurakuntaa, koska Raamattu ei muualla asiaa vahvista.
        Kymmenykset kuuluivat vanhan liiton lakiin ja vain juutalaisille.


      • oikea.ymmärrys.asiasta
        fghfhfhff kirjoitti:

        Juurihan Penttixz sanoi Raamatun paikan uudesta liitosta Raamatusta?
        kymmenysasia "kuului juutalaisille" Jos noin ajattelee, kaikki mitä Raamatussa sanotaan "kuuluu juutalaisille"
        Pelastus, parantuminen, taivaaseen pääsy ym,ym.

        Suosittelen kuuntelemaan Juha Norolammen opetuksen aiheesta.

        www.youtube.com/watch?v=_YNfF2Lo2Ks
        www.youtube.com/watch?v=psj9nJ3_q6g&t=1222s


    • Kukako.on.antanut

      Entä onko ottanut kantaa yleisesti siihen, että suuret summat rahoja siirtyvät ohi kirjanpidon eräiden saarnaajien taskuihin?
      Oletko sinä antanut rahaa pimeästi jollekin?

    • Onko.yleistä

      Sehän on ihan yleistä.

    • sdfsdfsdfs

      Aloittaja kertoo sen, mikä Mauno Mattilan videoissa kiinnostaa: -Juorut!!! Tämä ei ole asiallinen motiivi ja ne jotka juoruja haluavat, niin sitten niitä saavat. Pitäisi pysyä Raamatun perusasioissa.

      Mattila osaa repiä ja rikkoa, mutta ei osaa mitään istuttaa ja välillä repii hyvääkin.

    • se.kymmennyksistä

      Jeesuksen aikana oli vielä kymmennysten antamisen aika juutalaisilla samoin kuin eläin uhrit.
      Jeesus ei kumonnut näitä.Uuden liiton aikana ei seurakunnassa näitä enää noudatettu.Ei ainakaan raamatussa kerrota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19747
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6740
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6406
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6165
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6029
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      5917
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5335
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      5050
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4380
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3990
    Aihe