Hei...
Olen parikymppinen nuori nainen, ja ulkoa päin katseltua elämäni näyttää ehkä olevan kunnossa. Mutta sitten sisäinen elämäni...
Olen koko elämäni ollut hieman pyöreä (tällä hetkellä 174/75, ennen olin lihavempi). En mitenkään sairaalloisesti, mutta sen verran että haukuttu ala-ja yläasteella on...ja itseääkin se koko ajan häiritsee. Olen seurustellut ½-1v. ja aluksi itsetuntoni nousi ihan mielettömästi. Mies kehui paljon, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin piirteitäni. Nykyään on kuitenkin toisin (en ole lihonnut siitä kun tapasimme.)
Mies kehuu jatkuvasti telkkarissa/lehdissä/netissä näkemiään naisia. Tietämättään vertailee heitä minuun. Jos kaverin nainen on sitä ja tätä, hän mainitsee sen ihaillen, minussa taas ei olekaa enää mitään ihailtavaa. Olen alkanut itkemään usein. Asumme eri paikkakunnilla tällä hetkellä opiskelujeni vuoksi, eikä mies sano edes ikävöiväni minua. Soittaa pakolliset puhelut, ja nekin on niin..."pakollisen tuntusia". Itse tykkään hassutella ja kehitellä jotain huumorijuttuja... mutta nyt taas tunnen itseni niin vakavaksi, ja mieskin kysyi vähän aika sitten "miks sä oot aina noin vakava?"
Oma osa ongelmaa on myös se, että miehelläni on lapsi edellisestä suhteesta ja lapsi ja miehen exä asuvat mieheni lähistöllä (200km lähempänä miestä kuin minä.) Mies ei pysty elämään jollei näe joka toinen päivä lastaan...minua hän ei näe kuin viikonloppuisin mutta ei välitä siitä.
Jos jostain tällaisestä asiasta miehelle avaudun, on vastauksena lähinnä "no hohhoijaa". Ja tunnen itseni taas typerykseksi.
Tunnen itseni heikoksi, en osaa sanoa puolituntemattomille ihmisille vastaan. Ja sitten puran sen kaikkein lähimmilleni (=vanhempani). Ja puolituntemattomilla tarkoitan nyt vittuilevia koulukavereita...
Mieheni pitää naisista, joilla on hyvä itsetunto. Niin me varmaan kaikki pidämme sellaisista ihmisistä. Miten oikein saisin taas oloni tuntumaan paremmalta? Tällä hetkellä sisäinen oloni on niin paha että haluaisin toisinaan kuolla. En tunne kuuluvani enää mihinkään. Kun olen opiskelupaikkakunnallani, ikävöin jonnekin. Kun olen kotona porukoideni kanssa, ikävöin jonnekin. Kun olen mieheni luona, tunnen taas ikävää. Mutten ole saanut tietää mistä tämä ikävä johtuu.
Haluan apua!:( Terveydenhoitajakaan ei minua halunnut kuunnella...
Olen parikymppinen nuori nainen, ja ulkoa päin katseltua elämäni näyttää ehkä olevan kunnossa. Mutta sitten sisäinen elämäni...
Olen koko elämäni ollut hieman pyöreä (tällä hetkellä 174/75, ennen olin lihavempi). En mitenkään sairaalloisesti, mutta sen verran että haukuttu ala-ja yläasteella on...ja itseääkin se koko ajan häiritsee. Olen seurustellut ½-1v. ja aluksi itsetuntoni nousi ihan mielettömästi. Mies kehui paljon, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin piirteitäni. Nykyään on kuitenkin toisin (en ole lihonnut siitä kun tapasimme.)
Mies kehuu jatkuvasti telkkarissa/lehdissä/netissä näkemiään naisia. Tietämättään vertailee heitä minuun. Jos kaverin nainen on sitä ja tätä, hän mainitsee sen ihaillen, minussa taas ei olekaa enää mitään ihailtavaa. Olen alkanut itkemään usein. Asumme eri paikkakunnilla tällä hetkellä opiskelujeni vuoksi, eikä mies sano edes ikävöiväni minua. Soittaa pakolliset puhelut, ja nekin on niin..."pakollisen tuntusia". Itse tykkään hassutella ja kehitellä jotain huumorijuttuja... mutta nyt taas tunnen itseni niin vakavaksi, ja mieskin kysyi vähän aika sitten "miks sä oot aina noin vakava?"
Oma osa ongelmaa on myös se, että miehelläni on lapsi edellisestä suhteesta ja lapsi ja miehen exä asuvat mieheni lähistöllä (200km lähempänä miestä kuin minä.) Mies ei pysty elämään jollei näe joka toinen päivä lastaan...minua hän ei näe kuin viikonloppuisin mutta ei välitä siitä.
Jos jostain tällaisestä asiasta miehelle avaudun, on vastauksena lähinnä "no hohhoijaa". Ja tunnen itseni taas typerykseksi.
Tunnen itseni heikoksi, en osaa sanoa puolituntemattomille ihmisille vastaan. Ja sitten puran sen kaikkein lähimmilleni (=vanhempani). Ja puolituntemattomilla tarkoitan nyt vittuilevia koulukavereita...
Mieheni pitää naisista, joilla on hyvä itsetunto. Niin me varmaan kaikki pidämme sellaisista ihmisistä. Miten oikein saisin taas oloni tuntumaan paremmalta? Tällä hetkellä sisäinen oloni on niin paha että haluaisin toisinaan kuolla. En tunne kuuluvani enää mihinkään. Kun olen opiskelupaikkakunnallani, ikävöin jonnekin. Kun olen kotona porukoideni kanssa, ikävöin jonnekin. Kun olen mieheni luona, tunnen taas ikävää. Mutten ole saanut tietää mistä tämä ikävä johtuu.
Haluan apua!:( Terveydenhoitajakaan ei minua halunnut kuunnella...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kyllä kuulosta siltä että olisi oikea mies sinulle. Minusta oman puolison tehtävä on tukea ja turvata ja kuunnella. Jos mies ei ole kiinnostunut siitä miltä sinusta todella tuntuu niin mistäköhän hän sitten on kiinnostunut? Oletko hänelle pelkkä helppo hoito?
Jos et harrasta säännöllisesti mitään kuntoilua niin ehkä kannattaisi harkita. Se parantaa kuntoa, poistaa sellaista lölleröpyöreyttä, parantaa itsetuntoa ja mieltä, lista on loputon!
Omien puoliensa pitäminen on sellainen juttu että siihen täytyy panostaa ja harjoitella käytösmalleja. Kun joku tönii töni takaisin. Tärkeintä on se että päätät että et ole kenenkään kynnysmatto tai wc paperi ja alat harjoitella itsesi kannalta positiivisia käytösmalleja.
Moi
luin tekstisi ja tuli ihan oma elämä mieleen, tai enemmänkin se mitä elämäni on ollut. Ehkä ensimäisenä en haluaisi sanoa että jätä se sika mitä täältä varmaan kuulee. Kaikissa suhteissa ei toista enää jaksa ihailla niinkuin ennen. ei se tarkoita että ei välittäisi. enhän minä siis tiedä miten teillä muuten menee mutta aina se miehen vaihto ei auta itsetuntoon, eikä välttämättä laihdutus ( ellet sitä itse halua) ja muut. se tulee omasta itsestä. minäkin olen pyöreä, olen aina ollut ja välillä närkästyn kun mieheni ihailee muita, mutta minua hän rakastaa, minun sisäistä olemustani.
Voihan se olla että kannattaa pohtia että oletko tyytyväinen elämääsi näin, hänen kanssaan, vai pitäisikö muunkin muuttua kuin itsetuntosi. mutta kun sanoit että sinulla on ikävä jotakin, jonnekkin, niin luulen, että sinulla on ikävä SINUA, ihan omaa ihanaa itseäsi. Helli itseäsi ja etsiskele se nuori kaunis nainen sieltä. hulluttele! tee jotain ihanaa itsellesi. Tee piknik parvekkeelle tai osta kallis ihonhoito homma... mene parturiin tai juo punaviiniä tai ihan mitä tykkäät lempi musiikkisi tahdissa, tanssi itsekseen ja lauleskele. Selaile lapsuus kuvia, ja muistele mikä sinä olit silloin ja miksi halusit tulla. ja etsi itsesi hellimällä. vähän niinkuin houkuttele itsesi esiin. äläkä häpeä sitä sinua tai sitä mikä sieltä tulee. järjestä itsellesi ihana päivä. teet suunnitelmat aamusta iltaan etkä ota puheluita vastaan. Sitten mieti sitä suhdetta ja elämääsi uudestaan ja pidä kiinni siitä hassuttelu huumori tytöstä joka sieltä tulee. elämä on elämisen arvoista! älä hukkaa kallista ja hienoa elämääsi ja kyyneleitäsi itkuun. Voimia! ( olen 20 vuotias ja painan 95kg...;)minuakin on kiusattu)
Kiitos Shetar noista sanoista!=)
Tällä hetkellä onneks menee paremmin... välillä tulee "masennusjaksoja", jotka voivat kestää viikon tai pari jolloin ei huvita yhtään mikään. Olen aloittanut kuntosalilla käynnin, ihan pari kertaa viikossa omaksi ilokseni. Ja ruokailutottumuksiakin olen yrittänyt hieman muuttaa...Se on kyllä varmasti totta, ettei se laihuus sitä onnea tuo. Se vaan olisi niin hieno kokea koska en ole koskaan hoikka ollut. 5-vuotiaasta asti olen ollut hieman pyöreä..siksi lapsikuviakin pystyn katsomaan vain 4-vuotiaaksi asti :(
Miehen vaihto ei tunnu tällä hetkellä tarpeelliselta.Tiedän että mies minua rakastaa, vaikkei sitä enää niin näytäkään. Ja näytänköhän minäkään tunteitani niin avoimesti aina? Ajattelin viettää tulevana viikonloppuna parisuhteelle omistautuneet päivät... helliä miestäni ;) Ehkä näin saisin itelleniki paremman olon.
Todellakin, ei saisi tuhlata kallisarvoista elämää itkuun ja surutteleen... =)
sait paljon hyviä vinkkejä, johon ei paljon ole lisättävää. Minäkin olen kokenut samaa(olen jo iäkkäämpi ihminen)ja itseni on vieläkin hakusessa, kaikenlaisten sattumuksien seurauksena. - "Edellisenä iltana olen ajatellut; huomenna minä lämmitän saunan,pidän itseäni hyvänä- hemmottelen,kävelytän,uitan ,pesen,kutsun itseni ilta teelle,puhuttelen ystävällisesti ja ihailen,kehun; sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun".(eeva kilpi)Pari suhteesta, varsinkin tuntematta sen kummemmin sitä on vaikeahko ottaa kantaa ja vaikka tuntisikin. Kaikilla kun on ne omat kuvionsa.