Tällaista palstan henkeen sopivaa keskustalaista jutustelua, ihan mielestäni
normi asiasta. Yritän laittaa niin maalaisjärjellä kuin osaan vain jutun.
Joka asian kanssa ollut, ymmärtää kyllä. Eikä nyt mikään peruskurssi ole tarkoitus edes olla.
Tiedättekö kylmiltään mitä tuo tarkoittaa otsikko ?
Sanoisin, että harvat tietää.
Jotka olleet laillani asian kanssa tekemisessä tietää.
Sanotaan, että tupurina käytetään muunmuassa tyhjää mehugallonaa.
Nyt varmaan tärppäsi suurimmallle osalle ?
Ei pidetä pidempään salassa, se on kuin ongenkoho, jota käytetään katiskan merkkinä, kelluu veden pinnalla.
Siksi juonto alkuun noin, kun jos otsikon vain katsoo, se voi siinä kohtaa olla vielä monelle hebreaa.
Eli, aika taas kun katiskoja käytetään ym muita kalastus välineitä Syvennytään nyt katiska pyyntiin.
"Mihin paikkaan kannattaisi laittaa katiska näin toukokuussa? HUOM!Järvi kyseessä! Onko hauet ja ahvenet rannan tuntumassa näin toukokuussa?"
"Me teemme kesällä kaislikkoon viikatteella terän ( ja katiskan ) levyisiä käytäviä. Kalat uivat näitä myöten ja kas, menevät katiskaan. "
Itse en niin ole huomannut katiskalle sitä oikeaa tai väärää paikkaa. Pääosin että
sa kätevästi veteen ja pois, jos rannalla toimii. Toki siihen silmäillä että vettä on kohdalla enemmälti.
esim hauki on hyvä ruokala kuin olla voi, kun oikein perkaa. Ahven myös, ja kuka osaa nylkemisen, siten suomuista vapaa.
Omat pari katiskaa saisi jo uusia, jonka huomenissa teen, olemassa myös muovipinnoitettua
verkkoa, se voisi olla siistimpää, ei niin limottuisi, tai siitä helpompi sitten puhdistaa.
Katiskaan nyt menee kalaa, mitä vedessä on, ja hauki voi katsella syötäväänsä, siellä nähdessään myös usein on. Menee ahneena katseleen, ja sinne myös jää.
Katiskan kokeminen päivittäin kohdallani, ei nyt niin kummoinen toimenpide ole, kun läppä kulmassa josta hyvä tyhjentää. Kun kalaa tulee enemmälti, sitten jää rannalle, suoja päälle, ettei linnut mene. Suuaukkoon voisi tehdä sopivan palan vaikka verkosta, siihen kiinni näppärästi langalla.
Eli...onko teillä kaupunkilaiset lainkaan tuollaisia aatoskia, kun kalan saa marketista ja kalahallista ?
Itse näen, että kala on tuoretta itse pyytäen, ja kun järvi kyseessä, kalan pyytäminen ehkä helpompaa, kala voi olla puhtaampaakin, kuin rantavesien merikala.
Pienellä harjoittelulla oppii pian perkaamisen, jos epäilee itseään netti täynnä ohjeita siihen.
Ammattilainen vetäisee hauenkin niin puhtaaksi ruodoista kuin tarve vaatii, sitä kun jäljittelee, niin hyvä tulee.
Aihe vain yksi, katiska ja kala.
kun katiska pyynti varmanayksi niitä helpompia.
Lupia ei yli 65 v tarvitse, kuin vesistön omistajalsta, jos sellainen on.
Eikä valtion kalastuslupa nuoremmillekaan paljoa tee vuodessa.
Siihen päälle alle 65v kalastuksen hoitomaksu, sekään ei mahdoton ole.
Kalastuskunnat saattaa periä vielä jotain, jos istutuskaloihin lähinnä kajoaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.