Rakastan masennustani

Olen aina rakastanut. Paitsi silloin kun olo on niin paha ettei saa happeakaan, mutta aina toivon että maailma olisi harmaa ja täynnä tuskaa. Se on turvallista kun on koko ikänsä ollut paskana, niin ei sitä uskalla olla normaali se tuntuu siltä että ihmiset voivat satuttaa. Joskus tuntuu että olen myös luonteeltani melankoliaa rakastava. Rakastan viiltelyä ja itkemistä kunnes kyyneleet eivät enää tule. Mä en ees häpeä itseäni. Monesti pillerit kädessä ollut ja päättänyt ne napata, mutta jotenkin haluan kiduttaa itseäni lisää. Oon vielä aika nuori yksilö, joten elämä edessä kommentit tutuilta kuultu mutta ei auta, joten pliis niistä voitte luopua. Mä en taida olla kovin kunnossa, vaikka toimintakykyinen ja naurava taaa pitkästä aikaa oonkin. Miltä tää kuulostaa teidän päässänne? Ja onko kohtalotovereita?
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tykkäyskohteensa...

Äänestä

No onhan tuosa paljon samaa kuin itsellä vaikken viiltelyä sun muita harrasta ja pilleritkin koitan minimoida. En ehkä rakasta masista mutta pukeudun mieluiten mustaan, kuuntelen raskasta ja synkkää musaa ja esitän yleensä yksinäistä kovista koska se tuntuu turvalliselta ja todelliselta minun elämässä. Optimistinen ajattelu ja pirteys on mielestäni teeskentelyä ja itsensä ja muiden kusetusta josta ei hyvä seuraa. Nii näin me masisimmeiset taidetaan toimia. Olin ekalla Tarotin keikalla vuonna 1986 jonne oli matkaa jotain 500km. Olin kuullut vain bändin ekan sinkun wings of darkness silloin etukäteen mutta selvää sielujen yhteyttä oli jo silloin havaittavissa. Viimekuussa psykologi kauhisteli heti toisella tapaamisella kuinka minun koko hahmoni on niin synkkä, synkkyys oikein huokuu minusta. Mistä sitä putäisi iloita ja jos iloitsisin niin pidetään heti hulluna tai homona.

Äänestä

Tuskin olet masentunut jos pidät siitä noin paljon. Sulla on joku muu ongelma/häiriö esim. epävakaa-maanisparanoidia skitsofrenialla maustettuna.

Äänestä
  • Nii psykiatrilla vaan keskivaikeeks/vaikeeks masikseks todettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehkävähänmess kirjoitti:

Olen aina rakastanut. Paitsi silloin kun olo on niin paha ettei saa happeakaan, mutta aina toivon että maailma olisi harmaa ja täynnä tuskaa. Se on turvallista kun on koko ikänsä ollut paskana, niin ei sitä uskalla olla normaali se tuntuu siltä että ihmiset voivat satuttaa. Joskus tuntuu että olen myös luonteeltani melankoliaa rakastava. Rakastan viiltelyä ja itkemistä kunnes kyyneleet eivät enää tule. Mä en ees häpeä itseäni. Monesti pillerit kädessä ollut ja päättänyt ne napata, mutta jotenkin haluan kiduttaa itseäni lisää. Oon vielä aika nuori yksilö, joten elämä edessä kommentit tutuilta kuultu mutta ei auta, joten pliis niistä voitte luopua. Mä en taida olla kovin kunnossa, vaikka toimintakykyinen ja naurava taaa pitkästä aikaa oonkin. Miltä tää kuulostaa teidän päässänne? Ja onko kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu