Vaparit ovat vaatineet, että uskonnollisia seremonioita ei saa olla valtiollisissa tilaisuuksissa. Piste.
Jostain kumman syystä Mauno Koiviston kirkolliset hautajaiset saavat ymmärrystä, vaikka kyse on valtiollisesta tilaisuudesta. Vaparit vetoavat siihen, että kirkolliset hautajaiset täyttänevät omaisten ja vainajan tahdon.
Vapareille ei näytä kelpaavan, että järjestettäisiin esim. erillinen valtiollinen muistotilaisuus hautajaisista erikseen tai että omaiset saisivat järjestää siunauksen valtiollisista hautajaisista erillään. Tällöin uskonto olisi yksityisasia, jollaiseksi vaparit haluavat sen sysättävän.
Vaparit eivät ole kyenneet selittämään, miksi he yhtäkkiä ovat myönteisiä tälle valtiollis-kirkolliselle rituaalille.
Eilen, kaatuneiden muistopäivänä Lappeenrannassa järjestettiin kirkollinen sankarihautaus. kenttäpiispa siunasi tuntemattomat vainajat hautaan. http://www.esaimaa.fi/m/Online/2017/05/21/Sadat ihmiset kunnioittivat tunnistamattomia kaatuneita Lappeenrannassa/2017122282615/563
Tässä ei ole voitu kysyä vainajien tai omaisten tahtoa, joten Koiviston hautajaisia koskevat, sinänsä täysin epäloogiset perusteet eivät päde. Onko vapareiden mielestä oikein, että nämä tuntemattomat siunataan kirkollisesti?
Lappeenrannassa on osattu protestoida sitäkin vastaan, että äänestykseen on käytetty seurakuntataloa (työväentalo poliittisesta luoteestaan huolimatta on kelvannut vapareille). Protestikykyä ei siis puutu.
Missä viipyy kirkollisten sankarihautajaisten vastainen protesti, ÄÄNEKÄS protesti?

Vastaukset 34
Vanhimmat
"Onko vapareiden mielestä oikein, että nämä tuntemattomat siunataan kirkollisesti?" Ei ole. Nyt olet varmaan tyytyväinen?
Missä viipyy kirkollisten sankarihautajaisten vastainen protesti, ÄÄNEKÄS protesti?
Harvoinpa vaparit kovin äänekkäitä ovat olleet.
Harvoin. Toivovat vain, että tämäkin aloitus painuisi pois silmistä ja mielistä. Vaparit eivät käsittele epäloogisuuksiaan. ääntä kyllä lähtee tarvittaessa, esim. pornohommissaan. kaikki lehdet kirjoittivat.
Nimimerkkisi on outo, sillä ketjun aloituksessa olleeseen kysymykseen vastasi joku vapari jo heti ketjun ensimmäisessä vastauksessa klo 12:53. Sen jälkeinen "keskustelu" onkin sitten ollut turhaa jauhamista. Siispä vaparit osaa vastata.
Se protetikysymys. Miksei mitään ollut? Mitä varten liitto ja yhdistykset on, jos ne eivät puutu tällaisiin? Kunnon mielenosoitus hautajaisten yhteyteen olisi nostanut jutun keskusteluun. Nyt hukattiin tilaisuus.
Annettiin PATille mahdollisuus.
Älä viitsi. Mutta Koiviston hautajaisiin vielä ehtisi järjestää jotain. Mielenosoitus esimerkiksi.
Nääh, PAT voi hoitaa tämän.
Miksi PAT? Kannattaisiko erota vapareista ja liityä PAT:n jäseneksi, koska vaparit eivät aja tavoitteitaan, mutta PAT ajaa niitä?
EIkös ole jo tullut selväksi, että vapareiden mielestä ei ole mitään tarvetta protestoida vainajan omaisten tahtoa ja valtion neutraalia suhtautumista vastaan?
Mitä mieltä mahtaa puolestaan päivystävä PAT olla, onko uskonnolliset menot näissä hautajaisissa ok vai ei?
Vaparit siis kannattavat valtionkirkkoa. Selevä.
Voiko vapari puhtaalla omallatunnolla osallistua näihin sankarihautajaisiin tai edes katsoa televisiosta presidentin hautajaisia?
Kolkuttaako omatunto, että taas tuli osallistuttua jumalisten touhuihin?
Koska vaparit osaavat käyttäytyä, he eivät tavallasi häiriköi hautajaisissa.
Suomen laki antaa mielenosoitusoikeuden. Miksei järkättäisi sellaista vaikka Koiviston hautajaisiin. Jonnekin kulkureitit varrelle, tietysti poliisin ohjeiden rajoissa.
Siksi koska vapareilla on järkevämpääkin tekemistä.
Vaparit saisivat sillä tavoin näkyvyyttä omalla agendallaan.
Mikähän sinun agendasi on?
Tuntuisi olevan vapariagenda. Se on sellainen agenda, että jopa vaparien johto välttelee sen julkista esittämistä. He tietävät, ettei se saisi ihmisissä kannatusta, joten jurnuttavat muuten. Eikö olisi rehellisempää todeta, että kansa ei ole kiinnostunut vaparien agendasta ja suorastaan vastustaa sitä? Alle 1500 hengen pienenevä porukka voisi tehdä ainoan johdonmukaisen johtopäätöksen ja lopettaa toiminatnsa.
Ei kun siihen porukkaan pitää saada lisää väkeä edistämään ihmisoikeuksia
Niin. Nythän siellä ei kukaan distä ihmisoikeuksia. Pelkkää valepuhetta ihmisoikeuksista sen sijaan riittää.
Paitsi ne 1500.
Ei valehtelu ole ihmisoikeuksien edistämistä.
Siitä olemme sitten samaa mieltä. Siksi vaparit eivät valehtelekaan, vaan edistävät ihmisoikeuksia.
" Tuntuisi olevan vapariagenda."
Ei, vaan sinun häirikön...
" Alle 1500 hengen pienenevä porukka voisi tehdä ainoan johdonmukaisen johtopäätöksen ja lopettaa toiminatnsa."
Miksi haluat kiistää vapareilta heidän perustuslaillisen oikeutensa kokoontua? Miksi vihaat ihmisoikeuksia?
Onhan vapareilla oikeus lakkauttaa toimintansa. Miksi haluat kiistää heiltä tämän oikeuden?
Älä viitsi. Se ei ole ihan täydessä ymmärryksessä.
Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin rikos ihmisyyttä kohtaan russia.
Paavo Väyrynen on vastenmielinen.
Vaparit voisivat presidentin hautajaissaattueen perään järjestää oman saattuen, jossa vertauskuvallisesti kannettaisiin evl kirkkoa hautaan. Pelleasuiset klovnit voisivat hyppiä heti presidentin saattueen perässä pilleihin ja torviin puhaltaen.
Koko kansa näkisi telkkarista, mitä mieltä ollaan evl-kirkosta vaparien leirissä.
Aloittajan on syytä tutustua rikoslakiin. Sen 17. luvun 1 § ja 10 § 2. momentti ovat jännittävä yhdistelmä uskonnollisia hautajaisia häiriköimään yllyttävälle. Jos yllytyksen seurauksena tapahtuu rikos, rikoslain 5. luku sisältää sitten vielä lisää asiaan sopivia pykäliä.
Kyse ei olisi häirinnästä vaan laillisesta mielenilmauksesta, johon on perustuslaillinen oikeus. Miksi vaparit vastustavat perustuslaillisen oikeuden käyttöä heidän oman (periaatteellisen) kantansa esille tuomiseksi?
Aiot siis jatkaa rikokseen yllyttämistä?
Mielnosoittaminen on perusoikeus.
Katsot siis sen sisältävän oikeuden häiriköidä hautajaisia?