Saman katon alle

ENpj

Eiköhän myö kaikki eri lestaatiolaisryhmittymät tehä yhessä päätös liittyä keskenämme yhteen ja muuttaa saman katon alle? Siinä sitä ois esmerkkii kaikille. Vois porukkookin tulla lissää, kun kaikki huomoovat että mitäs kummaa; nuohan rakastavat toisijjaan!

11

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksilönkaksilo

      Lestaatiolaiset ovat riitelevää ja nokkiintuvaa väkiä. Siksi erkaantumisetkin aikoinaan ovat tapahtuneet. Ja siksi uudelleen yhdistymistä ei ole tapahtunut. Vaikka oppi on aivan sama. Toisilla on vain lapin vanhimmat, toisilla Oulun vanhimmat.



      Lisäriitojen välttämiseksi suosittelen edelleen pysymään omalla tontilla. Trendi kuitenkin on aina vain pienempiin ryhmiin jakautuminen, kuten esikoisilla juuri.

      • Lammas-vl

        Esikoislestadiolaisten auktoriteetti on Pohjois-Ruotsin "emäseurakunnan" saarnamiehet ja roomalaiskatolilaisten auktoriteetteja ovat Vatikaanivaltio ja Paavi. Pikkuesikoisillakin oli alkuvaiheessa auktoriteettina Lannavaaran saarnaajat.

        Vanhoillislestadiolaisilla ei ole auktoriteettina mitään "Oulun vanhimpia". Myöskään SRK ei ole mikään auktoriteetti, vaan sen tehtävänä on Jumalan valtakunnan työn — mm lähetystyön — organisoiminen.

        1970-luvulla jotkin yksittäiset ja monetkin vanhoillislestadiolaiset erehtyivät kannattamaan harhaoppia nimeltä "huoneenhallitusoppi", jossa SRK:n johtokunnalle, työvaliokunnalle, puhujainkokouksille ja paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnille annettiin harhaisesti auktoriteettiasema. Nykyään varmaan kaikki (ainakin melkein kaikki) vanhoillislestadiolaiset pitävät tuota huoneenhallitusoppia harhaoppina, eli nykyään juuri kukaan vanhoillislestadiolainen ei pidä SRK:n tai muiden yhdistysten johtokuntia tai puhujainkokouksia auktoriteettina.

        Jokainen seurakunnan vanhin (=puhuja=presbyter) on yhtä merkittävä auktoriteetti uskovaisille, mutta pyhä yhteinen seurakunta (ei sen enemmistö, vaan ne uskovaiset jotka ovat samaa mieltä asioista kuin Pyhä Henki) on niitä korkeampi auktoriteetti.

        Kirjoitettu Jumalan sana eli Raamattu on kaikessa samaa mieltä kuin Pyhä Henki ja se osa ulkonaisesta seurakunnasta, jotka ovat samaa mieltä asioista Pyhän Hengen kanssa (voi olla myös vähemmistö esimerkiksi 0,1 promillea vanhoillislestadiolaisista joissakin tapauksissa). Näin ollen Raamattu ja sisällinen Jumalan seurakunta ovat yhtä korkeita auktoriteetteja. Mutta ulkonainen seurakunta (=koko vanhoillislestadiolaisuus) ei ole ollenkaan auktoriteetti Jumalan lapsille. Jumalan valtakunta ei ole demokraattinen, vaan se on totalitaarinen kuningaskunta, jossa kolmiyhteinen Jumala on yksinvaltias kuningas.


      • JekJenssen

        Voi voi kuin pimennossa vaellat! Srk:n maalisen ja hengellisen järjestyksestä tievottomassa pysyväinen! VL:n uskon hedelmät haisee mätäntyneelle! Valitettavasti olette Laestadiuksen ja Raattamaan liikkeestä eronneet ja oman toimen perustaneet ettekä ymmärrä vieläkään miten vanhintten perustama raitiusliike/herätysliike on toiminut! Eriseuranne lähdön perusta on katkeruus ja lihallinen vapaus! Ei johda hyvään! Niin puunne kantaa mätää! Palatkaa takaisin ja uskokaa Evankeliumi!


    • En usko että lestadiolaisryhmät tulee yhdistymään, mutta toistemme seuroissa voimme käydä jo. Minä ja monella muulla rauhansanalaisella on tapa käydä suviseuroissa, ainakin kun ovat lähellä. Vaikka käy seuroissa ei tarvitse hyväksyä kaikki mitä siellä opetetaan. Pohjoisruotsissa moni itälestadiolainen (rauhan sana suunta) on käynnyt tutustumassa paikallisten esikoislestadiolaisten seuroissa. Esimerkiksi Luulajassa.

    • vl-mummo

      Tit. 3:10
      Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,

      Näin huonosti kävi sille Jumalan miehelle, joka lähti veljeilemään Jerobeamin eriseuran kannattajien kanssa:

      1. Kun. 13:
      11 Betelissä asui vanha profeetta. Hänen poikansa tulivat ja kertoivat hänelle kaiken, mitä Jumalan mies sinä päivänä oli Betelissä tehnyt. Kaiken senkin, mitä hän oli kuninkaalle sanonut, he kertoivat isälleen.
      12 Heidän isänsä kysyi heiltä: "Mitä tietä hän lähti?" Hänen poikansa näyttivät, mitä tietä Juudasta tullut Jumalan mies oli mennyt.
      13 Hän sanoi pojilleen: "Satuloikaa minulle aasi." He satuloivat hänelle aasin, ja hän nousi sen selkään.
      14 Hän lähti Jumalan miehen perään ja tapasi hänet istumassa suuren puun alla. Hän sanoi miehelle: "Oletko sinä se Jumalan mies, joka tuli Juudasta?" "Olen", tämä vastasi.
      15 Hän sanoi miehelle: "Tule kotiini syömään kanssani."
      16 Mutta mies sanoi: "Minä en saa kääntyä takaisin enkä tulla kotiisi. Myöskään en saa syödä leipää enkä juoda vettä täällä kanssasi.
      17 Herra on kieltänyt sen minulta sanoen: 'Älä syö siellä leipää, älä juo vettä äläkä palaa samaa tietä, jota sinne menit.'"
      18 Vanhus sanoi miehelle: "Minä olen profeetta niin kuin sinäkin. Sain enkeliltä tämän Herran sanan: 'Tuo hänet kanssasi taloosi, jotta hän saisi syödä ja juoda.'" Mutta tämän hän valehteli.
      19 Jumalan mies kääntyi takaisin hänen kanssaan ja söi leipää ja joi vettä hänen kotonaan.
      20 Kun he istuivat pöydässä, Herralta tuli sana profeetalle, joka oli hakenut miehen luokseen.
      21 Hän julisti Juudasta tulleelle Jumalan miehelle: "Näin sanoo Herra: 'Sinä et ole noudattanut Herran sanaa etkä ole totellut käskyä, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antoi.
      22 Sinä olet kääntynyt takaisin ja syönyt ja juonut paikassa, jossa kielsin sinua syömästä leipää ja juomasta vettä. Tämän vuoksi sinun ruumiisi ei pääse isiesi hautaan.'"
      23 Kun he olivat syöneet ja juoneet, vanhus satuloi aasin profeetalle, jonka oli tuonut luokseen.
      24 Mies lähti matkaan, ja leijona tuli tiellä häntä vastaan ja tappoi hänet. Hänen ruumiinsa jäi tielle lojumaan. Aasi seisoi sen vieressä, ja leijona seisoi toisella puolen.

      Jerobeamille oli annettu yhtä suuret lupaukset kuin Daavidille, jos hän olisi pitänyt elävän uskon ja ei olisi palvellut epäjumalia:

      1. Kun 11:
      26 Kuningasta vastaan kohotti kätensä myös Jerobeam, joka oli hänen palveluksessaan. Jerobeam, Nebatin poika, oli kotoisin Efraimin Seredasta, ja hänen äitinsä oli Serua, leskeksi jäänyt nainen. [2. Aik. 13:6]
      27 Tämä on kertomus hänen kapinastaan. Salomo rakensi Milloa ja täytti aukon, joka oli Daavidin kaupungin muurissa. [2. Sam. 5:9; 1. Kun. 9:15,24]
      28 Jerobeam oli väkevä ja uuttera mies. Kun Salomo näki, miten hyvin nuorukainen teki työnsä, hän määräsi hänet Joosefin heimon* työvelvollisten valvojaksi. [»Joosefin heimo» on Efraimin ja Manassen heimojen yhteisnimi.]
      29 Kun Jerobeam kerran lähti Jerusalemista, hän kohtasi tiellä silolaisen profeetan Ahian, jolla oli uusi viitta yllään. Paikalla ei ollut muita kuin he kaksi.
      30 Ahia tarttui uuteen viittaansa ja repi sen kahteentoista osaan.
      31 Ahia sanoi Jerobeamille: "Ota itsellesi kymmenen palaa, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: "Minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan sinulle kymmenen heimoa.
      32 Yhden heimon minä jätän hänelle palvelijani Daavidin tähden ja Jerusalemin tähden, sillä tämän kaupungin minä olen valinnut omakseni kaikkien Israelin heimojen keskeltä.
      33 Minä riistän häneltä valtakunnan siksi, että hän on hylännyt minut ja kumartanut Astartea, sidonilaisten jumalatarta, Kemosia, Moabin jumalaa, ja ammonilaisten jumalaa Milkomia. Hän ei ole vaeltanut minun teitäni, ei tehnyt sitä, mikä on oikein minun silmissäni, ei noudattanut säädöksiäni ja lakejani niin kuin isänsä Daavid.
      34 "Minä en kuitenkaan ota valtakuntaa vielä hänen kädestään, koska olen asettanut hänet valtiaaksi koko hänen elinajakseen. Näin olen päättänyt palvelijani Daavidin tähden, jonka minä valitsin ja joka noudatti määräyksiäni ja säädöksiäni.
      35 Minä otan valtakunnan Salomon pojan kädestä ja annan sen sinulle, kymmenen heimoa.
      36 Hänelle minä annan yhden heimon, jotta palvelijallani Daavidilla olisi aina lamppu minun edessäni Jerusalemissa, kaupungissa, jonka olen itselleni valinnut ja josta olen tehnyt nimeni asuinsijan. [2. Sam. 21:17 | 5. Moos. 12:5 ]
      37 "Mutta sinut minä nostan Israelin kuninkaaksi ja annan hallittavaksesi kaiken mitä mielit.
      38 Jos noudatat kaikkia käskyjäni, kuljet minun teitäni ja teet sitä, mikä on minun silmissäni oikein, jos sinä palvelijani Daavidin tavoin pidät säädökseni ja määräykseni kunniassa, minä olen sinun kanssasi, annan suvullesi pysyvän kuninkuuden, niin kuin annoin Daavidin suvulle, ja annan sinulle Israelin. [1. Kun. 3:14, 1. Kun. 9:4,5]
      39 Daavidin sukua minä nöyryytän sen tekojen vuoksi, en kuitenkaan ainaisesti."

      Jumalan lupaukset eivät kuitenkaan toteutuneet Jerobeamin kohdalla, koska Jerobeam ei täyttänyt niitä helppoja ehtoja. (ks. 1. Kun. 12:26—28)

      • Vihelä

        Hyvä kopiointi, mutta tyhmä kopioija.


      • riitoja

        Vl-mummo on hyvä esimerkki oman napansa ympärillä pyörivästä omahyväisestä vl-uskovasta. He kuvittelevat olevansa Jumalasta seuraavia ja osoittavat sen tuollaisella äkkijyrkällä mielipiteellään.
        Tuolta pohjalta ei yhteisymmärrystä synny kenekään kanssa. Heille on vieras Raamatun ajatus:
        "Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsekseni, että teillä on keskinäinen rakkaus"!!
        Vl:llinen kohdalla pitäisi kai kirjoittaa:
        "Siitä tiedetään, että te ette ole minun opetuslapsiani, kun riitelette ja vihaatte toisianne."


      • Af78

        Vanhoillislestadiolaisuus on eriseura jos alkuperäisopetuksena pidetään Lestadiusta, Herhunttilaisia tai Lutheria tai Apostoleita tai Jeesusta.

        Kun saarnatoimilla ison miesporukan toimesta julistetaan oma kupla Jumalan valtakunnaksi, niin sanoma on totta niille jotka ovat elävät kuplan sisällä.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe