Vosiko Itämeren aloittaa alusta, käsitellä kemiallisesti niin, että se ikään kuin kuolisi ja alkaisi eheytyä alusta, minkä jälkeen se palaisi terveempänä esimerkiksi 50-150 vuoden jälkeen?
Surullista, että maisemallisesti upea meri on pinnan alta pskainen ja leväpuuroinen.
Voisiko Itämeren myrkyttää?
10
445
Vastaukset 10
- Ssppss
Itämeren pohja on jo kuollut. Se on villakoiran ydin. Miksi tappaa kahdesti?
Hyvä myrkytysyritys on natsisaksan taistelukaasujen ja myrkkyjen dumppaaminen Etelä-Itämereen Bornholmin ja Saksan väliin. Mitä hyvää siitä odotat tapahtuvan? - fdashgfd
Pahasti rehevöitynyt Littoistenjärvi muuttui kertaheitolla kirkkaaksi – syynä puhdistuskemikaali
Jopa satoja järviä Suomessa voisi puhdistaa kemikaaleilla, kuten Littoistenjärvellä on tehty.
http://yle.fi/uutiset/3-9625720 Littoistenjärven käsittely tepsii vain jos ei ole ulkoista kuormitusta. Itämerellä ei muuta olekaan.
Aloittaja tuskin oli ihan tosissaan...- HyvinNäkyy
Mainittuun järveen, pieneen ja matalaan sellaiseen, upposi 160 tonnia kemikaaleja. Paljonko menisi Itämeren kirkastamiseen? Riitäisikö miljardi tonnia?
Sitten pitäisi myös maatalous lopettaa, sehän tämän on aiheuttanut. Kemiallinen käsittely ei auta, jos kuormitus ei pienene.
- fadst
Jos kuormitus saataisiin lopetettua, niin menetelmää siis voisi kuitenkin käyttää mereenkin?
fadst kirjoitti:
Jos kuormitus saataisiin lopetettua, niin menetelmää siis voisi kuitenkin käyttää mereenkin?
Voisi, kunhan ei tule uutta fosforia ja typpeä heti lisää. Jos on joku kapeasuinen lahti, jossa ei vesi vaihdu nopeasti, niin voisihan se toimia. Tuhat litraa maksaisi varmaan pari tonnia, eli muutamalla kymppitonnilla käsittelisi varmaan jo pienen lahden. Levitys talvella traktorilla jäälle vai veneestä veteen?
- Ssppss
Kysymys ei ollut jostai matalasta lahden pohjukasta tai lammesta vaa Itämerestä. Kannatta käydä rnsin purjehtimassa, että syntyidi jokin kösitys mittgkaavasta.
Koko idean myrkkymäärän lisäämiestä on on sairas. Vähentäminen voisi toimia
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381530- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi276776- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581- 60567
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561