Onko tämä ahdistusta?

Recaptchaprivacyterms

Kun koko ajan mahanpohjassa on jännittynyt olo, vaikka mitään jännittävää ei olisi tekeillä. Tai oikeastaan koko kehossa hieman jännittynyt olo. Kuin pitäisi liikkua, myös yöllä.

Kun on pientä tärinää, usein öisin.

Kun ei saa nukkutua, koska illalla alkaa hengitysvaikeudet, huimaus tai kuristuskurkku tai sitten tämä iskee yöllä. Myös painajaiset lisääntynyt.

Kun itkettää paljon, vaikka ei ole mitään syytä.

Kun hengittäminen on äkillisesti vaikeaa. Tuntuu, ettei saa happea.

Kun näkee harhoja silmäkulmassa, joskus myös normaalissa näkökentässä, kuten huoneessani seisoo ahdistava ihminen, joka ei lähde.

Kun kädet tuntuvat voimattomilta tai jännittyneiltä.

Kun äänet ja ihmiset saavat rauhallisen persoonan hyvin vihaiseksi, joka eristäytyy hiljaiseen huoneeseen tai vastaa kysymyksiin epäkunnioittavasti, vaikka ei haluaisi, ja haluaisi pysyä kohteliaana.

Kun ei ihmiset ylensäkään hirveästi kiinnosta.

Kun autolla ajamisesta on tullut kauhean vaikeaa ja pelottavaa, vaikka mitään sen suurempaa syytä ei ole esim. kolari-kammoa (takana olevat autoilijat saa lihakset jännitymään ja jähmetyin kerran liikennevaloihin ja minulla kesti parit valot ennen kuin pystyin jatkamaan)

Kun väsyttää koko ajan.

Kun työkyky on alentunut ja välillä on vaikea prosessoida asioita esim. Vaikka yrittää keskittyä kuuntelemaan toista, asia menee toisesta korvasta ulos tai kun harjoittelen pianonsoittoa, joka ennen on sujunut sulavasti, sormet ovat kohmeat enkä pysty keskittymään harjoittelemiseen.

Kun tuntuu siltä, että päällääni on joku lasti, ja minulla on kauhea tarve puhua jollekin siitä, mutta pelottaa.

Olen melkein kaksikymmentä vuotias nainen eikä elämässäni ole mitään, ainakaan omasta mielestäni, sen enempää "pielessä."
Outoa, kummalista, outoa.

6

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsetir

      Luultavasti tiedät itse oireilusi syyt, mistä ne johtuvat, etkö vaan..?
      Yleensä ihminen tietää - ainakin kun alkaa tarkemmin ajatella asiaa.
      Miksi kysyt, onko tämä ahdistusta ? Tunnistathan sinä itsekin ahdistuksesi ?
      Ahdistusta, pelkoa, jännitystä, väsymystä, hengenahdistusta, harhoja ja monenlaisia muitakin oireita kirjoitat sinulla olevan.
      Oletko ajatellut kääntyä lääkärin puoleen ?
      Tee se !

    • Jeppekö

      Minulla on paljon samoja tuntemuksia kun sinulla. Olen juossut lääkäreissä eikä mitään vakavaa fyysisitä sairautta ole löytynyt ja pikkuhiljaa alan uskomaan, että kyse on oman mielen aikaansaannoksesta.

      Lääkärissä kannattaa ehdottomasti käydä, jotta saat diagnoosin ja voitte suunnitella hoitoasi. Onhan ahdistukseenkin olemassa hoitoa niin lääkkeillä kun ilmankin.

      Tsemppiä!

    • 11222

      Ehkä joltain jonkunlaiselta ahdistukselta kuulostaa ja voi siinä olla myös masennustakin mukana? Mutta enpä osaa varmaksi sanoa.

      Mulla itsellä on jonkunlaista ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkihäiriötä ja vaikea masennus. Mutta vain masennus on ns. löydetty.

      Ahdistus tekee sellaista jollain lailla jännittynyttä ja tuskaistakin oloa. Niin ainakin luulen.

    • 11222

      "Kun ei saa nukkutua, koska illalla alkaa hengitysvaikeudet, huimaus tai kuristuskurkku tai sitten tämä iskee yöllä. Myös painajaiset lisääntynyt."

      Mulla alkoi juuri tuolla lailla että heräsin keskellä yötä ja en saanut kunnolla hengitettyä. Se voisi olla luultavasti esim paniikkihäiriö? Eli ahdistusta siis?

      Kannattaa kertoa lääkärille tai psykiatrille noista "vaivoista"? Ja vielä ehdottomasti ja nopeastikin.

      Kerran erittäin ahdistavan tilanteen jälkeen kuulin kaksi eri ääntä pään sisältä. Ehkä dissosiaatiota tai jotain. Toinen ääni kehotti kaahaamaan autolla ja toinen että nyt täytyy ajaa varovasti ja että ei saa ohittaa. Kuuntelin tuota hyvää ääntä onneksi. Jos näät jotain outoja, niin kannattaa mennä hyvälle lääkärille tai psykiatrille juttelemaan ja mieluusti mahdollisimman nopeasti.

      Mulla jalat ja kädet tuntuu välillä kipeiltä ja sellaisilta että niillä ei jaksa tehdä kunnolla töitä. Olenkin sen takia nyt eläkkeelle päässyt (määräaikaiselle vain).

      Kysymyksiin voi olla tosiaan erittäin vaikea vastata kunnolla, koska olo on aika kurja?

      Mulla oli myös autolla ja moottoripyörällä ajamisessa pelkoja. Pelkoja joita ei ollut ennen ollut. Myös lähes kaikki muukin pelotti ja säikäyttikin.

      Lihakset tosiaan jännittyy siitä ahdistuksesta. Ja voi tosiaan väsyttääkin kokoajan, vaikka olisikin nukkunut, se luultavasti voisi olla masennusta?

      Mikään ei oikein suju sillä tavoin kun on ennen sujunut. Tämä on vakava merkki masennuksesta. Masennukseen kuuluu myös ahdistus ja kaikki erilaiset ahdistuksen "tyypit".

      Kannattaa tosiaan jollekin kertoa. Eli kannattaa mennä sinne psykiatriselle vastaanotolle kertomaan noista tuntemuksistasi tai tulostamaan tuo juttusi ja näyttämään paperia. Ei ole pakko muistaa ulkoa.
      Itse olen noin 15 vuotta vanhempi. Mutta olen kyllä ollut kanssa töissä. Ahdistus ja masennus saattaa tulla salakavalasti ja yllättäen. Voisi ehkä myös olla työuupumusta, mutta voi olla että ei. Hyvä kun olet kumminkin nyt huomannut asian? Nyt kannattaa vain toimia?

    • 11222

      Niin ja siihen paniikkihäiriöön ei onneksi kuole, vaikka tuntuukin hankalalta jutulta. Pitää vain harjoitella esim oikeanlainen hengittäminen ja että kohtaus menee luultavasti kumminkin ohi?

    • Nuppu83

      Lueppa sellainen ahdistuneisuushäiriö.minulla todettiin sellainen parivuotta sitten.Ku tajusin mennä yksityiselle lääkärille Ku oireet alko olla jo todella vaikeat ja en ollut nukkunut moneen yöhön.sain lääkityksen ja terapiaa ja nytten elän täysin normaalia elämää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      156
      4362
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      71
      4089
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3264
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      129
      2888
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      183
      2587
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      39
      1727
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      58
      1494
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      114
      1183
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      18
      1165
    Aihe