Toukat JA Sirkat

syösyyyöööö

Pian rouskitaan sirkkoja ja imeskellään toukkia — inkeroislainen yritys on hyönteistalouden pioneeri

22.5.2017 19:01
Kuva: Katja Juurikko
Hyönteisten käyttö ihmisravinnoksi on Suomessakin kohta arkipäivää, uskoo Inkeroisista käsin toimivan Pohjolan Hyönteistalous Oy:n toimitusjohtaja Santtu Vekkeli.
Hyönteisten käyttö ihmisravinnoksi on Suomessakin kohta arkipäivää, uskoo Inkeroisista käsin toimivan Pohjolan Hyönteistalous Oy:n toimitusjohtaja Santtu Vekkeli.
Inkeroisissa päämajaansa pitävän Pohjolan Hyönteistalous Oy:n toimitusjohtaja Santtu Vekkeli hykertelee tyytyväisenä.

Vuosien panostukset tutkimus- ja tuotekehitystyöhön ovat kääntymässä läpimurroksi hyönteistalouden esiinmarssin etujoukoissa.

Eettisenä ja ekologisena ravintona pidettyjen hyönteisten ilmaantuminen kauppojen hyllyille ja ravintoloihin on vain ajan kysymys.

— Olemme hakeneet vauhtia toiminnalle Aasiaa ja Amerikkaa myöten. Konseptimme tuotantorakennukseksi on sovellettavissa ympäri maailmaa, hän sanoo.

Vekkeli vakuuttaa, että Kouvolan seutu on monella tavalla looginen vaihtoehto hyönteistalouden yhdeksi keskukseksi.

— Täällä on laajamittaiseen tuotantoon sopivia rakennuksia tyhjillään. Lisäksi löytyy elintarvikeyrityksiä ja varmasti myös innokkaita alkutuottajia.

Hänen mielestään esimerkiksi tyhjilleen jääneet paperitehtaiden tuotantotilat soveltuvat erinomaisesti toukkien tuotantoon.

— Olen varma, että kysymyksessä on tulevaisuuden ala, kunhan lainsäädäntö saadaan EU-tasolla kuntoon.

Vekkelin veikkauksen mukaan ensimmäiset hyönteislajit, joilla kuluttajat pääsevät herkuttelemaan, ovat jauhopukin toukka ja kotisirkka; seuraavaksi ehkä kaksitäpläsirkka ja buffalotoukka.

— Ruokakauppaan tuotteet ilmestyvät sekä jauheena että kokonaisina, kuivattuina hyönteisinä ja erilaisina eineksinä sekä välipaloina.

Nielemme niitä jo nyt

Hyönteiskokki Topi Kairenius pitää Vekkelin pioneerityön ansiosta Kouvolaa yhtenä Suomen hyönteistalouden alkulähteistä.

Hän sanoo, että länsimaisilla ihmisillä on kynnyksiä, jotka jarruttavat hyönteisten käyttöä ravinnonlähteenä.

— Hyönteisiä ei nähdä eläiminä siinä missä muutkin eläimet, vaan ne koetaan inhottavina ja ällöttävinä. Samaan aikaan syömme ilolla äyriäisiä ja nilviäisiä.

Hän huomauttaa, että itse asiassa jo nykyisellään ruuansulatuksemme läpi kulkee puolisen kiloa hyönteisiä vuotta kohden muiden elintarvikkeiden seassa.

Vaikka EU:n lainsäädäntö kieltää hyönteisten ja niistä jalostettujen elintarvikkeiden käytön ihmisravintona, Kairenius uskoo, että muutos on vain ajan kysymys.

— Hyönteistalouden hyödyt ovat tiedossa myös viranomaisilla. Tutkimus ja tuotekehitys edistyvät koko ajan.

Kairenius korostaa hyönteisten hyötykäytön eettisiä ja ekologisia puolia ja uskoo alan työllistävän tulevaisuudessa paljon ihmisiä alkutuotannosta jalostukseen ja markkinointiin.

Vielä kielletty, kohta lupa

Tällä hetkellä hyönteisten markkinointi ja myynti elintarvikkeina on EU:n alueella joitain poikkeusmaita lukuunottamatta kielletty.

Ensi vuoden alusta astuu voimaan uuselintarvikeasetus, jolloin hyönteisruoan myynti sallittaneen luvanvaraisena.

— Kysymys on poliittisesta tahtotilasta. Liialla varovaisuudella annetaan kilpailuetu muille, jo toiminnan sallineille maille, Vekkeli huomauttaa.

Hyönteisten käyttö joidenkin tuotantoeläinten, lähinnä siipikarjan ja kalojen ruokinnassa on astetta pidemmällä.

— Lainsäädäntö sallii kokonaisten hyönteisten ja hyönteisistä saatavan rasvan käytön rehuna kaikille muille eläinlajeille paitsi märehtijöille. Heinäkuun alusta alkaen prosessoitua valkuaista saa käyttää vesiviljelyssä, Eviran ylitarkastaja Tarja Root sanoo.

Kuusankoskitalossa järjestetyssä hyönteisalan toimijoiden ja alasta kiinnostuneiden työpajassa pöyhittiin hyönteiskasvatusta ja niiden käyttöä monesta näkökulmasta.

Työpaja oli osa Kouvola Innovation Oy:n ja Proagrian elintarvikealaan liittyvää hanketta, jossa pyritään saamaan yhteistyöllä lisäarvoa ruokaketjuille.

— Palautteen perusteella tällä alueella näyttää monilla eri toimijoilla olevan kiinnostusta alan kehittämiseen, Kouvola Innovation Oy:n projektipäällikkö Tanja Pöyhönen kertoo.

Jyri Turunen

2

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ötökät

      tunge perseesees toukkas. hyi vittu.

    • aatella

      Joillain hyönteisillä on loismato sisällä. Olisitko valmis siihen, että elimistösi valloittaisivat loismadot, esim. jouhimato?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe