Piipponen on lainannut Facebookissa jonkun kirjoitusta, pitää sitä ilmeisen hyvänä Jantusen kanssa, koska molemmat ovat sen alle nimensä laittaneet.
Lainaus kirjoituksen alkupuolelta:
"Kun jonkun hengellisen johtajan julkisuus ja vaikutusala alkavat kasvaa, meillä on kiusaus luoda liian suuri ’hypetys’ hänen ympärilleen. Kuvainnollisesti voidaan sanoa, että meillä on niin suuri ikävä toista Niilo Yli-Vainiota tai Kalevi Lehtistä kohtaan tässä maassa, että yritämme nostaa eri henkilöitä tähän samaan vaikutusalaan,, ennen kuin Jumala itsekään ehtii sen tehdä. Kaikkialla halutaan oma siivu ja hyöty tästä ilmiöstä. Kasvuprosessi kutsumukseen voi silloin vaarantua kyseisen johtajan kohdalla."
Kun Tiaisen kohdalla on käynyt niin kuin on käynyt, yht´äkkiä "me", siis Piipponen ja Jantunen yleistävät kirjoituksen koskemaan kaikkia uskovia. En minä ainakaan ,eikä moni muukaan ole ollut "hypettämässä" Tiaista, päinvastoin, olen pitänyt ilmiötä epäterveeenä monestakin syystä.
Puhumattakaan, että olisin halunnut oman siivun tai hyödyn ko. ilmiöstä. : "Kaikkialla halutaan oma siivu ja hyöty tästä ilmiöstä". Nuo ovat Piipposen ja Jantusen tulkintaa. Joka ei suinkaan ole totta. Mutta lauseesta käy ilmi, että heillä on ollut oman hyödyn ja "siivun" tavoittelu ko. tapauksessa
En myöskään suoraan ikävöi Niilo Ylivainiota tai Kalevi Lehtistä; ikävöin nähdä Jumalan ilmestymistä seurakunnissa. Mutta nykyseurakunnissa on näitä "hypettäjiä" kovin paljon; heidän oman egonsa takaa ei Jumalaa näy.
Piipponen ja Jantunen kirjoituksen julkaisemisella pyrkivät muuttamaan "tapaus Tiaisen" kollektiiviseksi, kaikkia koskevaksi. Unohtaen sen, että he, kuten niin monet muutkin olivat tätä nuorta miestä nostamassa ikään kuin "Suureksi Jumalan mieheksi". Nuoren miehen, joka, jos on uskossa, olisi oltava tervettä oppia vastaanottamassa. Ei esiintyä "Suurena opettajana".
Sana sen osoittaa. Mutta kaikki eivät olleet nostamassa; asiasta varoiteltiin...kuuroille korville. Eikä riittänyt, että varoituksia ei kuunneltu, leimattiinpa varoittelijat ja henkilöt, jotka halusivat ohjata asioita oikeille raiteille; ulkokultaisiksi, fariseuksiksi, Hengen sammuttajiksi jne.
Nyt kun on käynyt ilmi, mikä ilmi käynyt on, Piipponen ja Jantunen koettavat saada tapauksen kollektiiviseksi. Miksi? Siksikö, että juuri he itse olivat nostamassa Tiaista; nyt on paikka "loiventaa" heittämällä vastuuta toisten päälle, joilla ei ole osaa eikä arpaa ko. tapahtumissa.
Eikö juuri TV7Plus ole osaltaan ollut nostamassa Tiaista? No varmasti on. Paljonko sinä tai minä olemme voineet vaikuttaa ko. kanavan ohjelmatarjontaan. Emme ollenkaan. Piipponen sen sijaan kanavapäällikkönä on voinut vaikuttaa. Mutta niin vain niin Tiainen, sekä monet, monet muut epätervettä oppia levittävät saavat kanavalta ohjelmaaikaa. Eikä siitä kysytä minulta eikä sinulta. Kanavapäällikkö sen sijaan voisi, niin ainakin luulisi, vaikuttaa mitä ohjelmaa ulos lähetetään.
Piipponen ja Jantunen ovat kovin huolissaan Tiaisesta, hyvä niin. Parempi vielä, kun olisivat huolissaan Tiaisesta ja niistä monista, monista särkyneistä ihmisistä, joita ko. episodi on jälkeensä jättänyt. "Ennalleenasettamisessa" ja"restauraatioprosessissa" ollaan kovin huolissaan "johtajista". Olisiko aika olla huolissaan niistä särjetyistä sisarista ja veljistä, jotka sokeuttaan tuohon "hypetykseen" menivät? Vai kuuluuko armo ja hoito vain johtajille; rivijäsenet pärjätköön miten pärjää?
Piipponen ja Jantunen. Voisitteko ystävällisesti, ennen kuin on liian myöhäistä, pysyttäytyä puhtaassa Jumalan Sanassa. Niin kuin on kirjoitettu. Se on parasta lääkettä. Niin johtajille kuin rivijäsenillekin.
Apua ei tuo "supersaarnaajat rapakon takaa", ei menestysteologia, ei ihmisopit ja fiilistely, "hypetyksestä" puhumattakaan. Onhan nuo hedelmät jo nähty.
Ja tuota "hypetystä" näkyi Metro Areenalla Suomi Nouse -tapahtumassa. Täydellinen sekasorto ja kaaos. Tuli ahdistava olo katsoessani loppuosaa; kyseessä show, ei Jumalan ilmestyminen. Jumala on järjestyksen Jumala. Tilaisuudesta puuttui Pyhä ilmapiiri, ja sen kyllä huomasi.
Vastuun pakoilua
fireeeeeeee
1
187
Vastaukset
- EiUmmara
Jantunen ei kykene pysymään puhtaassa Jumalan sanassa, sillä hän ei ymmärrä mitä se on. Jantunen on täysin sokea evankeliumille, hänen käsitys evankeliumista on Herzogin harhaopeista. Teosofia, gnostilaisuus tai new-age lienevät lähinnä Jantusen käsitystä siitä mitä usko on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717