Pitäisi varata aika endokrinologille. Helsingin suunnalta olen katsellut, ja vapaita aikoja olisi Ritva Kauppinen-Mäkelin ja Suvimarja Aranko nimisille. Lahdessa Heidi Immonen. Pitäisi saada Thyroxinin rinnalle Liothyronin. Kenelläkään kokemusta heistä? Aika epätoivoinen olo, mutta kun ei sinne Kreikkaankaan pysty lähtemään.
Kokemuksia lääkäreistä kaipailisin!
24
10217
Vastaukset
- vaikea_tilanne
> Pitäisi saada Thyroxinin rinnalle Liothyronin.
Perustelu? Hashimoto poissuljettu? Ferritiinin, B12:n, D-vitamiinin ja folaatin vajaukset samoin?
Osaavia T3:lla hoitavia lääkäreitä vainotaan niin tehokkaasti että nimien kysely on aika turhaa. Syksyllä 2014 onnistui ystävättärelle. Hän oli niin pitkään ollut Facebookin kilppariryhmissä että ylläpito luotti häneen ja antoi muutaman nimen.
Paras tietämys lääkäreistä on uudella Kilpirauhaspotilaat ry:llä jonka Facebook-ryhmä on suljettu ulkopuolisilta.
Julkisellakin puolella voi tärpätä parilla tempulla. Kevyempi on kuulostella seudulla ja vaihtaa toiseen terveyskeskukseen. Keski-Suomessa tuttu sai vaihdetuksi endokrinologiset hoidot Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa asenne lääkityksiin tuntuu olevan teveemmällä pohjalla.
Mainitsit Lahden. Oletko selvittänyt Vesa Ilvesmäen tilanteen? Jono alle vai yli vuosi? Toinen julkisuudessa tunnettu ja toistaiseksi lääkärinoikeudet säilyttänyt on Ville Pöntynen Kuopiossa.
Ilman ennakkotietoa on T3:n saaminen hyvin epävarmaa. Kreikanmatka taitaa olla halvempi kuin Kilpi-lehdessä 2-2016 s. 8 alkavassa kirjoituksessa selostetut potilastapausten 2 ja 3 tutkimukset.- Välimeren.maita
Sinun tilanteessasi Englannissa potilailla on laissa taattu oikeus tilata T3-lääkkeensä Kreikasta, jopa lääkärit neuvovat. MUTTA Kreikassa on ollut "Uni Pharma T3"lla toimitusvaikeuksia ja siksi moni tilailee Turkista Abdi Ibrahim -fiman "Tiromel"ia.
Nuo molemmat ovat alkuperämaissaan reseptivapaita. Kreikka on EU-maa ja yhden vuoden tarpeen tuonti on laillistakin kun hankkii sieltä myös reseptin. Turkista saa tuoda laillisesti kolmen kuukauden tarpeen kunhan on lääkärin ja tuojan nimillä varustettu annosteluohje tai resepti.
Tiettävästi T3-epätoivo on niin suuri että näitä tuodaan laittomastikin. Itse tai joku tuttu? Englantilaiset käyttävät kielimuurin ylittämiseksi lääkepakkausten kuvia:
http://www.t3supply.me/images/img0006.png
http://www.tiromel.net/image/cache/catalog/blog/new-tiromel-t3-1-1000x563.jpg
- Euroopasta
Hyvin vaikea saada Suomesta Liothyroninia, koska on tämä vaino ja oikeudenkäynnit. Laittaisin paukut ulkomaille. Kysele ja liity Facebook-ryhmiin.
Eurooppaan lääkärille ja sitten reseptin kanssa sieltä lääkkeet. Saat tuoda vuoden lääkkeet mukanaan. Näin suomalaisten täytyy toimia. Reseptillä saa Liothyroninia jo Ruotsista ja muista Pohjoismaista. Keski-Euroopassa yleisin tuotemerkki on saksalaisten Thybon.- salaa.vaan
Endokrinologiyhdistyksen toiminta satojen tuhansien potilaiden sairaanapitämiseksi on niin rikollista että Kreikan tai Turkin reseptittömän T3:n tuominen on siihen verrattuna mitätöntä.
T3:a jokainen solu tarvii ja tyroksiinilla se jää vajaaksi. Googlaa "medscape 870924". - kreikanlääke
T3-lääkkeen noutoreissusta on kertomus Ninan blogissa:
http://jalkeilla.blogspot.fi/2015/05/susanna-joutuu-hakemaan.html
60€ oli tuossa lääkärin veloitus. Lääkkeen "UniPharma T3 liothyronine sodium" hintaa ei mainittu, mutta Englannin vertaistuessa 30 pillerin hinta kerrotaan noin 2.2...3.5 euroksi
- Euroopasta
Lisään vielä. Nuo alussa mainitut nimet, joille saa aikoja. Niinpä. Hyville endokrinologeille ei saa aikoja. Hyville kilpirauhaslääkäreille ei saa aikoja. Näin on Suomessa tilanne. En tuhlaisi rahaa alussa mainittuihin lääkäreihin, menee rahat hukkaan.
- T3.auttaa.monia
Saisikohan Facebookista potilaskokemuksia noista aloittajan luettelemista?
Varsinkin endokrinologeista monet vastustavat T3:a jihadistin raivolla.
> Googlaa "medscape 870924".
Hyvä vinkki jokaiselle endollekin! Chicagosta on tullut jo kourallinen raportteja siitä, miten pelkkä tyroksiini ei palauta biomarkkereita oikeisiin arvoihin. Voi tsekata deiodinase.org -sivuston. - T3-monopoli_rahastaa
> Hyville endokrinologeille ei saa aikoja. Hyville kilpirauhaslääkäreille ei saa aikoja.
Alalla työskentelevä, itsekin kilpirauhaspotilas kirjoittaa eräällä foorumilla juuri tästä.
T3-ajojahdilla on saatu endokrinologien varauskirjat täyteen. Jopa sen nollatason endon, jolla hän kävi sairautensa alkuvuosina noin kolme vuotta sitten. Vapaita aikoja oli silloin joka päivälle. Tänään on monen kuukauden jono.
- hkihesa
Lääkärikeskuksissa mm. Aavassakin on endokrinologeja.
- rahalla-saa-tai-ei
Lähimenneisyydessa Antioksidanttiklinikalla Kaisaniemenkadulla oli hyvää osaamista.
Aavaan joku pääsi Välimäelle. Poistui 300 euron laskun ja tyroksiinireseptin kanssa :-(
Turha käynti. Tähän verrattuna jäännösmatka Kreikkaan ei olekaan niin hirveän kallis.
Olikohan Rantapallo jonkun käyttämä hakupalvelu. Googlaa "äkkilähdöt". - kiire_vai_ei
> ... jäännösmatka Kreikkaan ei olekaan niin hirveän kallis.
Tuttu kertoi että vaihtelee sesongin mukaan. Olikohan kesän ja syksyn taite hänen suosikkinsa. Jonotusajat Suomen muutamalle osaavalle jääkärille ovat puolta vuotta tai yli.
- Euroopasta_halvalla
Helpompi mennä Eurooppaan hakemaan lääkkeet kuin yrittää etsiä Suomesta joku kilpirauhasia osaava lääkäri. Kesällä monet menevät Kreikkaan, Turkkiin, Italiaan, Cyprokselle. Kreikassa on heidän oma T3 lääkkeensä nimeltään ytimekkäästi T3 liothyronine. Turkissa on heidän oma T3 lääkkeensä nimeltään Tiromel triiodothyronine. Italiassa on heidän oma T3 lääkkeensä Liotir, joka on tippoja. Cyproksella saa kreikkalaista ja turkkilaista lääkettä.
Näitä saa ilman reseptiä. Jos haluaa että tullia varten on resepti, niin voi mennä paikalliselle lääkärille ja pyytää reseptin, ja samalla kertoa hämmästyneelle lääkärille, miksi haluaa käsikauppalääkkeeseen reseptin. Voi kertoa Suomesta, oikeudenkäynneistä, endojen vainosta, Valvirasta. On siinä ulkomaalaisella lääkärillä hämmästelemistä.
Pikkuapteekeilla ei ole isoja varastoja, joskus vain yksi paketti. Mene matkan alussa ja pyydä lähiapteekkia tilaamaan vuoden lääkkeet, niin ehdit saada lääkkeet ennen kotiinpaluuta.
Vuoden annoksen voit tuoda mukanasi ihan laillisesti. Nämä lääkkeet maksavat vuoden annos joitakin kymppejä, ja lääkärimaksu ei taatusti ole 300 euroa :) Säästät matkan hinnan tällä, lääkkeiden ja lääkärikäynnin hintaerolla. Loppuajan voit nauttia uimarannasta.- Espanja_tai_Ranska
Tänään 26.5. ThyroidUK:ssa joku kertoi Ranskasta saaneensa T3:a ilman reseptiä. Liekö miten virallista eli onko vaan löysä valvonta?
"13.92 euros. about £ 11.80 UK . This was for 120 tablets 25mg."
Reseptinhän Suomeen tullessa tulli saatta vaatia.
BTW: Fuengirolan suomalaisilla lääkäreillä kuulemma pajon kilpparipotilaita... - Cytomel_Ranskassa
ThyroidUK:ssa keskustelun jatkuessa tulvi vastalauseita eli Ranskassa anakin periaatteessa tarvitaan resepti. Liekö sitten toisilla apteekeilla löysempi kontrolli?
Tuo neljä paketillista ostanut oli vain näyttänyt paperia jossa luki "Cytomel" - pärjääkö_ilman_Lioa
" Pitäisi saada Thyroxinin rinnalle Liothyronin."
Lio on "oikotie" parempaan oloon mutta varsinkin Suomen tilanteessa vakavasti pohdittava, olisiko muita syitä oireisiin. Rahaa sijoitettava mm. allaolevan "Nutritional"-kohdan mittauksiin:
https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVaHFqYXBuN1UzR296eVlyTkxiVlJCdmZueWlB
Joskus sitten olo ei kertakaikkiaan parane ilman Lio-lisäystä.
- Anonyymi
En suosittele Suvimarja Arankoa. Häntä ei kiinnosta t3 arvosi. Ei hoida asiakkaita t3 arvon mukaan. Tuijottaa TSH ja T4 arvoa eikä kuuntele oireitasi. Saattaapa purkaa olemassa olevan Thyroxin lääkityksenkin pois ja jättää potilaan kärsimään oireistaan. Näin kävi itselleni. Ville Pöntynen oli arvojeni ja oireitteni perusteella sitä mieltä että kärsin muunto-ongelmasta. Harmi ettei hän enään ota enempää asiakkaita. Olen sitä mieltä että pitäisi kokeilla toimiiko t3 lääkitys jos kerta vajaatoiminta oireita on eikä thyroxin lääkitys toimi kunnolla. Mutta ei.. Ennemmin jätetään potilaat vuosikausien hoito kierteeseen ja ajetaan sairaslomalle. Välttämättä t3 lääkitystä ei tarvitse edes jatkaa lopun ikää, vaan lääkkeen myötä voi oma tuotanto alkaa toiminaan. t. Hoitamaton potilas
- Anonyymi
Kansainvälisen tutkimustiedon mukaan Suomessa T3 olisi välttämätön 50 tuhannelle.
Lääketilaston mukaan vain 3500 saa - Anonyymi
Älkää haaskatko rahojanne ja aikaanne SuviMarja Arankoon, ei kiinnosta pätkääkään potilas. Niin monta potilasta tiedossa joita kohdellelu huonosti eikä tunne sairauksia joihin on erityispätevyys edes sen vertaa että ottais oikeat kokeet. VALITUSTA KEHIIN
- Anonyymi
Arangosta sama kokemus. Lähti melkein henki ja sitten se vielä sanoi että. "älä tule tänne enää". Miten se voi jatkaa töitään?
- Anonyymi
Kurkun voi aina vetää auki itsekin.
Keittiöveitsi sopii hyvin siihen tarkoitukseen. - Anonyymi
Kyllä tämä on niin omituinen keskustelupalsta, ettei täältä ainakaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä löydä mitään asiallista keskustelua....
Huh huh sanonpa vaan! Ihan kuin jonkin uskonlahkon toimintaa.- Anonyymi
Näin tämä on, mutta kun uskot johonkin, ei se ulkopuolelta auta informaatiota antaa. Ei ole ns. silmät ja korvat auki millekään muulle kuin Oikealle Totuudelle, joka jostain syystä ei vastaa yleisesti hyväksyttyä totuutta.
- Anonyymi
Tietääkö joku lisäkilpirauhasongelmiin ja poistoleikkauksen jälkeisiin ongelmiin erikoistunutta endokrinologia jostain päin etelä-Suomea?
- Anonyymi
Googlaappa yksityisen puolen mehiläiset ja terveystalot...josko löytäisit jotain nimiä. Suomessa on kuutisenkymmentä endogrinologia. Kiirettä siis pitää! Luulen, että aika harva on erikoistunut yksistään lisäkilpirauhasen ongelmiin. Jokaisella endolääkäreistä on varmaan kuitenkin riittävästi tietämystä asiasta. Toivottavasti löydät lääkärin etkä mitään "Doc Martinia". Hyvää vointia sinulle!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2954804Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.111036Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781011Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981