JÄRVET KIRKKAIKSI

KIRKKAATJÄRVET

Littoistenjärven ihme puhuttaa: Uimakelvoton, haiseva ja samea vesi muuttui kemikaaleilla kristallinkirkkaaksi
Julkaistu 20.05.2017
Littoistenjärven uusi puhtaus hätkähdyttää. Kalatkin näkyvät ennen uimakelvottomassa ja sameassa järvessä nyt näin hyvin.

Littoistenjärven osakaskunnan puheenjohtajalla Jukka Heikkilällä on syytä hymyyn, sillä sameasta ja haisevasta järvestä on tullut kristallinkirkas. Rannalla riittääkin nyt ihmettelijöitä.


An error occurred when loading the player.
Please review your connection settings and try again.

– Ennen järvessä pystyi uimaan vain alkukeväästä, sillä järvi oli täynnä sinilevää eikä sitä voinut käyttää edes löylyvetenä. Nyt kemiallisen käsittelyn kirkastaman järven rannoilla riittää ruuhkaksi asti ihmettelijöitä. Uimarit ovat ottaneet järven omakseen, kun uintikielto poistettiin, iloitsee Heikkilä.

Suomessa kemiallista käsittelyä on käytetty aiemmin kymmenissä pienemmissä järvissä.


Littoisenjärven puhdistusprojektista löytyvät ensimmäiset paperit kymmenen vuoden takaa.
– Järvi on varmaan Suomen eniten mitattu järvi ja monien vaiheiden jälkeen tulimme vakuuttuneiksi siitä, että järvi ei menisi pilalle kemikaaleista. Kävimme tutustumassa useisiin kohteisiin kuten Rymättylän Kirkkojärveen ja Lahden Matjärveen, joissa kemiallisia käsittelyitä on aiemmin tehty, Heikkilä kertoo.

Suomessa on käytetty kemikaaleja kymmenissä järvissä.


Muut keinot eivät tepsineet
Littoistenjärveä on yritetty kunnostaa vuosia eri tavoin, muuan muassa hoitokalastuksella ja lisäämällä happipitoisuutta, mutta mikään ei ole tepsinyt.
– Kyseessä on isoin suomalainen järvi, joka on nyt puhdistettu. Kemikaali levitettiin viime viikon torstaina ja perjantaina. Seuraamme järven tilaa vielä kolmen vuoden ajan. Polyalumiinikloridi-käsittelyitä on käytetty laajalti Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Milja Vepsäläinen Vahanen Oy:stä.
Kemikaalikäsittelyyn lähdettiin, kun ympäristöministeriö myönsi luvan ja tuli osaltaan mukaan rahoittajaksi hankkeeseen. Nyt Littoistenjärvi on yksi hallituksen kärkihankkeista.

1

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haminassa meri kirkastetaan kiinalaisen akkutehtaan jätteellä. Luvan myöntänyt AVI ja maailmanluokan kaupunki Haminan päättäjät ovat suu hymyssä odottaessaan tätä ihmettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      335
      8461
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2531
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2308
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1935
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1512
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1351
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      177
      1290
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1290
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1187
    Aihe