Vaalit on vasta 2006

Mitkä kannatusluvut. Oliko jo vaalit. En ehtinyt edes äänestämään.

Meillä on runsaasti kokemusta ja tietoa useista vaaleista, joissa liian aikaisin esiin tulleet ehdokkaat palavat loppuun. Uosukainen, toki ihan oman sekä puolueensa toheloinnin, johdosta. Rehn oli kulunut jo edellisissä kisoissa ja teemat eivät vaihtuneet. Hänenkään taakseen eivät oikeesti asettuneet porvarivoimat. Ikävää tietyti oli se, etteivät kantasuomalaiset ymmärrä ruotsalaista vähemmistöä. Ahonkaan puhti ei vienyt kalkkiviivoille ja siihen saattoi tosiasissa vaikuttaa etteivät omatkaan aidosti toimineet.


Mikäli tarkoitit vuoden 2006 presidentinvaaleja niin ehdokkaita on vasta yksi, matalaprofiili Vanhasen. Ehtii pitkä mies kulua pätkäksi. On riittävästi suku- ja uusia rasitteitä. Ne käyvät vaalikampanjassa mukavasti alku- ja loppuvirteen.

Nyt pitkää miestä seurataan päivästä toiseen.
Jokainen askel punnitaan. Kaikki tempaukset pääministerinä ulkomailla ja kotimaassa ovat vaalityötä. Esiintuloja kansainvälisissä yhteyksissä pidetään ulkomaita myöten matalaprofiili Matti Vanhasen vaalityönä.

Matti Vanhanen pelasi itsensä jäähypenkille 13 kuukaudeksi.

Ollakseen aito hänen pitäisi erota pääministerin tehtävästä
6227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koska ja kuka on asettanut Vanhasen ehdokkaaksi ja mihin?
En ole kuullutkaan. Taitaa olla vain Tapio Talven vainoharhaista kuvittelua!

Äänestä
  • iltalääkitystä!

    Äänestä

  • 15.1.2005 kertoi antavansa tiedon muutaman viikon kuluttua. Käytännössä se on myös ilmoitus toisille mahdollisille halukkaille keskustassa.
    Jos hän olisi kertonut että asia ole esimerkiksi ajankohtainen, olisi ollut selvää ettei hänellä ole selvää kuvaa.

    Kysyjänä oli kuitenkin toimittaja, joka on tunnetusti taustaltaan keskustalainen

    Toisaalta keskustaväki varsin tehokkaasti on valmistautunut tähän valintaan tai oli.


    Meillä, jotka olemme tottuneet erityisesti keskustan taholta seuraamaan sanojen käyttöä ja merkitystä, osaamme myös tulkita.
    Valitettavaa ellei hämmästyneellä ole "nenää" haistella selvää asiaa.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    iltalääkitystä!

    etten ole vieläkään ottanut.

    Keskustassa ei edelleenkään osata keskustella muuta kuin leimaalla ihminen sairaaksi, jos joku uskaltaa arvioida tai arvostella.

    Maaseudun väki on keskustalaisessa "arvomaailmassa" aina havainnut tämän ongelman. Ehkä maaseudun väen pitäisi vihdoin havaita kuinka keskustajohto vedättää väkeänsä tupakokouksissa.

    Heille on sanottu aina: TURPA TUKKOON MÄNTTI

    Äänestä

tuollaiset lausunnot kustaan kumoon kuin lumiukot!

Äänestä
  • niinhän keskustassa aina on tehty.
    Osoittaa tavattoman heikkoa itsetuntoa. Ja sitä keskustassa on aina riittänyt vaikka muille jakaa ja on se jakanutkin. Suomen on sitä saanut nauttia riittävästi. Ja saanut maksaa kalliisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

Mitkä kannatusluvut. Oliko jo vaalit. En ehtinyt edes äänestämään.

Meillä on runsaasti kokemusta ja tietoa useista vaaleista, joissa liian aikaisin esiin tulleet ehdokkaat palavat loppuun. Uosukainen, toki ihan oman sekä puolueensa toheloinnin, johdosta. Rehn oli kulunut jo edellisissä kisoissa ja teemat eivät vaihtuneet. Hänenkään taakseen eivät oikeesti asettuneet porvarivoimat. Ikävää tietyti oli se, etteivät kantasuomalaiset ymmärrä ruotsalaista vähemmistöä. Ahonkaan puhti ei vienyt kalkkiviivoille ja siihen saattoi tosiasissa vaikuttaa etteivät omatkaan aidosti toimineet.


Mikäli tarkoitit vuoden 2006 presidentinvaaleja niin ehdokkaita on vasta yksi, matalaprofiili Vanhasen. Ehtii pitkä mies kulua pätkäksi. On riittävästi suku- ja uusia rasitteitä. Ne käyvät vaalikampanjassa mukavasti alku- ja loppuvirteen.

Nyt pitkää miestä seurataan päivästä toiseen.
Jokainen askel punnitaan. Kaikki tempaukset pääministerinä ulkomailla ja kotimaassa ovat vaalityötä. Esiintuloja kansainvälisissä yhteyksissä pidetään ulkomaita myöten matalaprofiili Matti Vanhasen vaalityönä.

Matti Vanhanen pelasi itsensä jäähypenkille 13 kuukaudeksi.

Ollakseen aito hänen pitäisi erota pääministerin tehtävästä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu