Oikeus luontoon

Mietelmä

Huomaan, sinä tiedät sen, että tieto on yhtä vallan kanssa ja sinä halajat sitä. Yhtä voimakkaasti kuin te olette irroittaneet oikeutemme luontoon ja sen suojeluun, yhtä voimakkaasti minä säilytän oikeuteni siihen, ettet sinä ole oikeutettu käskemään sitä mikä tieto minulle kuuluisi. Aikomukseni ei ole alkaa kenenkään alaiseksi tietopankiksi, melkeinpä harhaudun aiheesta joka minun ajamanani on kuitenkin luonto ja ympäristö ja lajien suojelu.
Huomaan, sinä haluat saada minut tilanteeseen jossa sinulla on tieto ja minulla kysymys. Teet sen koska sisimmässäsi tiedät, että minä osaan asiani ja jossain vaiheessa sinä hölmistyt omasta likaisuudestasi, syyllisyydestäsi, taakastasi josta haluaisit olla vapaa. Haluat olla sivistynyt, mutta tiedän että sinä olet yhtä syyllinen kuin jokainen meistä muistakin eikä sinulla ole tietoa joka sinut siitä vapauttaisi. Sinulla on ainoastaan vastuu ja haluat sen kantaa, mutta se ei onnistu siirtämällä vastuuta minulle. Oikeastaan et halua sitä lopullista vastuuta. Tuomitset, väistelet, vaihdat aihetta, toistat, jatkat enkä minä ole tälläkään kertaa sokea millekään näistä. Asia on liian laaja, liian vakava, liian todellinen. Haluat mieluummin nukkua, uinua siinä todellisuudessa joka on sinulle helpompi. Minä olen vapaa. Minä valitsen itse asiat joita haluan edistää. Minä valitsen oman asenteeni. Minä valitsen omat mielipiteeni. Minä olen vapaa koska päätän kantaa vastuuni, se vapauttaa minut taakastani. Tiedän, että minun on autettava muita ja tiedän ettei sinun äänesi tai tahtosi ole yhtään sen oikeutetumpi tai voimakkaampi kuin muunkaanlaisen elävän.
Minä tiedän, että valas on sinua isompi ja äänissään erilainen, mutta minä olen nähnyt sen voiman ja kuullut sen kutsun.
Laulatko sinä valaille?
Vastaavatko valaat sinulle?
Onko sinulla oikeus päättää valaiden suojeusta? Kenellä on todellinen oikeus?
Laulavatko linnut sinulle? "minä kiitän sinua, minä kiitän sinua, minä lennän vierelläsi ja minä kiitän sinua"?
Kenelle linnut laulavat?
Päätätkö sinä oikeudesta niille jotka saavat tehdä päätökset lintujen suojelusta?
Ymmärrätkö sinä vielä eron surun , kärsimyksen ja kuoleman välillä? Olet horjunut niinkuin minäkin huomaan, onko uskosi hyvään kadonnut, ehkä ei pohdin ja haluan kuunnella sanojasi.
En minä pety mutta kohtaan saman todelisuuden kuin monen muullakin kohdalla, Sinä olet aivan kuin kaikki muutkin, yhtä hukassa, yhtä kaukana, yhtä yksin.
Mutta me ei olla hän huudahtaa! Lisää kasviksia tuokaa hän kiljuu! Nälkä hän rääkyy! Äiti maa, äiti maa,äiti maa toistaa jokainen vuoron perään. Ja me vaan jatkamme ihmeitellen koska he oppivat kuuntelemaan ja miksen minä osannut ennen. Miksi se vei niin kauan ymmärtää ja niin monta kaatumista ennenkuin oppi kulkemaan.
Jollet sinä koe voittavasti tätä väittelyä käyt minua vastaan huomaan, se ei ole tarkoitukseni. Annan asian olla, se on liian vaikea. Suuri tuho ei ole kenellekään järkevä aihe keskustella kauniina päivänä jolloin aurinko paistaa, kukat kukkii ja linnut laulaa. Minäkin haluan hetken vain kuunnella ja nauttia. Valo loistaa vierellämme siitä tunnistat meidät.
On aivan sama kenellä valta on, onko se sinulla vai minulla vai ei kummallakaan.
Eläimet järjestäytyvät omasta vapaasta tahdostaan järkevimmin. Niin ne voivat meitä ihmisiä auttaa paremmin kuin kukaan muu. Niin ne ovat tehneet aina aikojen alusta asti.
Mutta minä tiedän, ne luottavat meihin ja se on meille tarpeeksi.
Otan nöyrän roolin pyydän katseellani anteeksi, kiitän tekohymy naamallani ja toivotan hyvää jatkoa. Ei se minua haittaa, sehän on vain laumakäytöstä, järkevä tapa poistua sovussa. Sinä ajattelet voittaneesi sillä otat minusta mittaa, minun ei tarvitse teen sen muualla. Samalla mietin missä seuraava kaltaiseni on ja kuljen väsymättä eteenpäin, vastaanotan ivan, pilkan, vihan, pelon, järkytyksen, naurun, solvauksen, ikävän ja väsymyksen. Mutta kaikista parasta on, että vastaanotan riemun ja luottamuksen ja voin olla varma siitä, minä ja he, siis me tunnemme sinun kansasi paremmin kuin sinä itse. Olemme kuunnelleet ja katsoneet suoraan silmiin enemmän ja useammin, nähneet kuolevan ja syntyneen eikä mikään valta tai oikeus minkä minulle esität anna sinulle yhtä voimakasta oikeutta ottaa vastuuta siitä mistä sinun ei ole tarkoitus edes tietää.

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        70
        4868
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        9
        3316
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        15
        2530
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        56
        1613
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1546
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1316
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        93
        1239
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        216
        971
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        68
        932
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        845
      Aihe