Aseveliyhteistyö tuntuu olevan

Edelleen arka paikka kepulaisille. Ymmärtäähän sen koska maalaisliittolainen poliitikko Urho Kekkonen kävi kommunistien ja NL:n kanssa keskusteluja Kokoomuksen tukeman K.A. Fagerholmin Sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen kaatamiseksi 1948.
Toiset ne luottavat pitävään voiteluun ja toiset lipsuttelevat joka kelin suksilla.

19

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyväVeliSosDem

      Elämme vuotta 2017, enää ei tarvita suksia voidella pitäviksi tai luistaviksi.

      On nanogrippiä ja karvapohjaa, luistaa ja pitää kelillä kuin kelillä. Maailma muuttuu, Lehtisen suksitehtaan suksilla ei enää pärjää. Ylönen tekee Hankasalmella, Lehtisen naaapurina, vielä perinnesuksia, muutoin mennään modernisti.

      Herää nykyaikaan sieltä viihdekirjailijoiden luomasta mielikuvitusmaailmastasi.

    • Aseveliyhteistyö ei ole koskaan häirinnyt maalaisliittoa ja kepua yksinkertaisesti syystä, että tuo yhteistyöakseli rajoittui kaupunkeihin, joissa maalaisliitto-kepulla ei ollut niin suurta kannatusta, että jälkimmäinen olisi voinut vaikuttaa kunnallispolitiikkaan. Ei tosin juuri muillakaan puolueilla demareita ja kokoomusta lukuun ottamatta.. Aseveliyhteistyön käytännön merkitys oli siinä, että nuo tiettyjä kaupunkeja dominoivat kaksi puoluetta saivat ylipäätään tehdyksi kompromisseja "aseveljeyden nimissä". Näin noiden kaupunkien kehitys saattoi jatkua, eikä seisahtanut kokonaan luokkaerimielisyyksiin.

    • skyploikka

      Ja Tuure Junnilakin oli ministeri 50-luvulla - sittemmin hän oli "sellainen mörkö, ettei kelvannut enää mihinkään", kuten K.K. totesi purevasti. Niin se suomettuminen eteni..

      • Valtakunnan viimeiset toisinajattelijat Junnila, Ehrnroth, Vennamo ja Pitsinki ansaitsisivat virallisen tunnustuksen valtiovallalta.
        Huonoimmat suhteet Neuvostoliittoon taisi kuitankin olla SKDL:n Ele Aleniuksella.
        1968 Kekki suuttui kun Virkkunen ja Vennamo saivat yhteensä 99 valitsijamiestä. Noin syvä oli Kekkiä kohtaan tunnettu epäluulo vielä 12 vuoden jälkeen.

      • Lähellä kuitenkin oli, ettei presidentti Paasikivi erottanut Tulitikku-Junnilaa hallituksesta:

        https://urly.fi/MKe

        Junnila ei osallistunut sotiin, eikä siten myöskään kuulunut aseveljiin. Hän oli keskeyttänyt asepalveluksensakin.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Lähellä kuitenkin oli, ettei presidentti Paasikivi erottanut Tulitikku-Junnilaa hallituksesta:

        https://urly.fi/MKe

        Junnila ei osallistunut sotiin, eikä siten myöskään kuulunut aseveljiin. Hän oli keskeyttänyt asepalveluksensakin.

        Henkisesti Junnila kuului "Aseveljiin". Käsitän "Aseveljet" laajemmassa merkityksessä vuosien 1945-1962 "Itsenäisyystaistelua" käyneinä "Taantumuksellisina Oikeistovoimina".

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Henkisesti Junnila kuului "Aseveljiin". Käsitän "Aseveljet" laajemmassa merkityksessä vuosien 1945-1962 "Itsenäisyystaistelua" käyneinä "Taantumuksellisina Oikeistovoimina".

        Ai, tähän tyyliinkö:

        " Pääministeri Kekkosen johtama punamultahallitus oli syksyllä 1951 esittänyt ns. vakauttamisohjelman, jonka tarkoituksena oli suitsia inflaatiota ja saattaa Suomen talous uudelleen kestävälle pohjalle. Eduskunnassa vasta valittu kansanedustaja Junnila kritisoi voimakkaasti ohjelmaa ja väitti Maalaisliiton alistuneen sosialidemokraattien tahtoon."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuure_Junnila#Suhtautuminen_Kekkoseen

        Fagerholm puolestaan kuului henkisesti SKDL:ään. Hänhän teki SDP:n puoluehallitukselle ehdotuksen SDP: n liittymisestä SKDL:ään. Ehdotus Suomen onneksi hylättiin. SKDL olisi saanut enemmistön hallitukseen ja eduskuntaan 99 paikkaa.

        Ei merkitse mitään isossa kuvassa. K.A. Fagerholmin hallituksella 1948-1950 oli takanaan Kokoomuksen tuki. Tämä hallitus seisoikin pystypäin Paasikiven tukemana huolimatta "vainolaisen" uhoamisesta.

      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Fagerholm hoiperteli rauhansoppositiossa mutta vuosina 1948-1950 hän oli täyttä terästä.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei merkitse mitään isossa kuvassa. K.A. Fagerholmin hallituksella 1948-1950 oli takanaan Kokoomuksen tuki. Tämä hallitus seisoikin pystypäin Paasikiven tukemana huolimatta "vainolaisen" uhoamisesta.

        Junnila ei ollut tukemassa vuosien 1948-50 hallitusta, ei edes isossa kuvassa.

      • MaissA-aukkoAUJombeJOHTO
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ai, tähän tyyliinkö:

        " Pääministeri Kekkosen johtama punamultahallitus oli syksyllä 1951 esittänyt ns. vakauttamisohjelman, jonka tarkoituksena oli suitsia inflaatiota ja saattaa Suomen talous uudelleen kestävälle pohjalle. Eduskunnassa vasta valittu kansanedustaja Junnila kritisoi voimakkaasti ohjelmaa ja väitti Maalaisliiton alistuneen sosialidemokraattien tahtoon."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuure_Junnila#Suhtautuminen_Kekkoseen

        Junnila leikki tuohon aikaan tulella, ymmärtämättä itse asiaa. Kauna Kekkosta ja erityisesti Maalaisliittoa kohtaan.
        Kauna juontaa juurensa 30-luvulta, mm. silloisista oikeiston urheilupiireissä vaikuttavista henkilöistä ja Urheilulehdestä.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Fagerholm hoiperteli rauhansoppositiossa mutta vuosina 1948-1950 hän oli täyttä terästä.

        Et ole koskaan pystynyt kertomaan mitä ihmeellistä tuo hallitus teki.

        Paasikivi oli jo ennen hallitusta määrännyt armeijan varikot tehostetettuun valvontaan ylipäällikkönä ja ohi hallituksen Helsingin poliisit tehostettuun valmiuteen.

        Kemin "kapinan" kukisti nimismies, nelisenkymmentä poliisia ja ilmaan ammutut konepistoolisarjat.

        Noitahan muiden tekemisiähän sinä olet väittänyt tuon "sankarihallituksen" tekemiksi.

        Keksi jotain uutta

        Urho Kekkonen vehkeili tätä hallitusta vastaan kommunistien ja NL:n kanssa.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Junnila ei ollut tukemassa vuosien 1948-50 hallitusta, ei edes isossa kuvassa.

        En puhunutkaan Junnilasta.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Urho Kekkonen vehkeili tätä hallitusta vastaan kommunistien ja NL:n kanssa.

        Tulihan se sieltä. Fagerholmin sankarihallituksen suurin saavutus oli se että Kekkonen vehkeili eli yritti suurimman puolueen edustajana kaataa hallitusta. Johan vitsin lykkäsit.

        Antti Rinne vehkeilee vasemmistokommareiden ja vihreiden kanssa jatkuvasti Sipilän hallitusta vastaan.

        Pitääkö mielestäsi siis opposition kannattaa hallitusta?

        Ei tietenkään pidä. Opposition velvollisuus on pyrkiä valtaan mutta ilman vieraan vallan apuja.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei tietenkään pidä. Opposition velvollisuus on pyrkiä valtaan mutta ilman vieraan vallan apuja.

        Tuo vieras valta on pelkästään sinun mielikuvituksesi tuote

      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Tuo vieras valta on pelkästään sinun mielikuvituksesi tuote

        Olet keputrolli väärässä. "Lehtinen Lasse; SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944-1981 s. 155".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe