viimeisin tanssini kuningas alkoholin kanssa

liskodiskojenVIPvieras kirjoitti:

Laitan tämän tänne koska alkoholismi on sairaus ja lopulta vaan ikuista krapulaa, jonka joko onnistuu katkasemaan tai sitten kuolee. Jännä huomata täällä ja juoppojen kavereiden kanssa jutellessa että liskodiskot on pääsääntöisesti aika samanlaisia, henkilön herkkyydestä, alkon määrästä, kestosta ja ties mistä miljoonasta asiasta riippuen. Itellä viimesin oli tuossa pari päivää sitten, mutta mun mielestä se oli lievimmästä päästä, koska olin juonut "vaan" pari kolme päivää mietoja ja "nukkunut" kuitenkin aina välillä ja syönyt yms. ja edellisestä alkon nauttimisesta oli jo yli kuukausi. Edellisyön olin nukkunut liian vähän ja olin ihan helvetin väsynyt keskellä päivää ja menin kotiin tarkotuksena nukkua. Otin tietenkin loiventavaa kaljaa aamun ja myös kotiin mukaan, krapulankorjaus kun on tarkkaa touhua, pääasia että tossa vaiheessa pääsee omaan rauhaan rauhottuun, ettei tartte olla ahdistavassa melusassa ympäristössä jonkun vitunmoisen möykän ja älämölön ja musan keskellä, missä parhaassa tapauksessa joku vielä täräyttää lekan pöytään. Pitää siis osata varautua ja välttää sudenkuopat niin voi vielä ehkä uskaltaa seikkailla kuningas alkoholin kanssa, tiedän täysin typerää ja hyödytöntä, keskenkasvusta ja lapsellista paskaa, omaan silmään kusemista, mutta oon päässyt takas työelämään kuitenkin eli olen siis tuurijuoppo. Noh, anyway se juttu niistä liskodiskoista, menin siis himaan (yksin valitettavasti), join pari kaljaa hitaasti ja kävin välillä röökillä, kuuntelin rauhallista musaa. Koko aamun oli aurinko sattunut silmiin ja pelkotilamainen väsymystila iskenyt. Kävin sit petiin mut jotenkin pelotti, tunnustelin takovaa pulssia tuttuun tapaan, tällä kertaa se kuitenkin oli tasainen. Sit niskassa kuitenkin tuntu vanha tuttu hermojen ylikireys eli jännä veto tai nykivä tunne että tiesin ettei tästä perkele tuu mitään ilman jotain lääkkeitä! Onneks oli imovanea, pamit olis ollut paremmat mutta ei ollut, joten oli vedettävä se imovane naamariin. Ei onneks alkanut kroppa sätkimään nukahtaessa niinku yleensä noissa oloissa. Vähän ajan päästä alko kuulumaan ihan ihme saatanallinen sirinä ja pauke niinku joku kakofoninen teknobiisi päässä ja aloin vajota johonkin outoon harmaaseen valoon niinku olisin pudonnut vähän täristen lattian läpi, silti näin huoneen koko ajan. Sit vaihtui joksku oudoiks unikuviks ja juttelin vanhojen tuttujen "toisen maailman olentojen" kanssa jotka oli toisessa huoneessa, nekin vaan rauhotteli että kohta menee ohi. Yks pikkupahis yritti tulla vittuilee mutta käskin sen vaan painuu takas helvettiin. Sit heräsin ja olin "nukkunut" pari kolme tuntia, kello oli viis päivällä, olo melkeen kun uudestisyntynyt, sit seuras koko homman kriittisen kohta, eli tooodella hitaasti ja vähän bisseä enää, ihan yks tai kaks, paljon terveellistä safkaa ja rauhallista koti-iltaa kunnes ihan muutaman tunnin päästä alko luonnollisesti väsyttää, sit ei pelottanut enää ihan niin paljoo mennä nukkumaan, otin normaalin iltalääkitykseni plus vielä taas imovanen varmuudeksi ja nukuin 12 tuntia putkeen ilman häiriöitä tai kauheesti heräämisiä. Se päivä oli toissapäivä ja pystyin jopa vähän siivoilemaan yms. nauttimaan kauniista kesäsäästä ulkoilusta ihan normaalisti. Kiitollinen olen että jostain olen ammentanut voimaa olla pitkiä aikoja selvinpäin ja saavuttanut asioita. Eniten surettaa ja pelottaa niiden kavereiden puolesta jotka on vielä siellä pahimpien petojen syövereissä tai siinä pisteessä että kuolema iskee taatusti jos vikasta huikasta on liian kauan. Itken heidän puolesta aina välillä, ja itsenikin kun tietää miten läheltä piti tilanteita on ollut. Olen vaan löytänyt sisältäni valon jota en voi selittää, jotkut sanoo uskoon tulemiseks, mulle tässä ei ole mitään kristillistä, kyse on vaan oman itsensä voittamisesta, elämänhalun löytymisestä ja kaiken arvostamisesta, sisäisten demonien löylyttämisestä. Pelottaa silti niin perkeleesti tulevaisuus, kuivakännit ja kaikki repsahdukset, ei kai tästä koskaan lopullisesti vapaudu, mutta päivä kerrallaan ja nimenomaan valinta kerrallaan. Nyt lasissa on vettä. Kiitos jos jaksoit lukea ja kaikkea hyvää elämääsi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä