Näyttää siltä, että talon myyjä, varsinkin vanhan talon, joutuu tai asetetaan vastuuseen niiden perheiden osalta joilla on allergiaherkkyyttä. Talon myynti hetkellä pitäisi selvittää etukäteen ostaja perheen terveyden tila ja varsinkin jos he vievät talokaupan oikeuteen, pitäisi huomioida onko henkilöillä ollut allergiaoireita jo ennen talokauppaa. On täysin kohtuutonta laittaa myyjä vastuuseen ihmisten terveysongelmista. Lisäksi olisi huomioitava, että nykymaailma on täynnä myrkkyjä ja sen lisäksi ihmisillä on vääriä ja epäterveellisiä ruokatottumuksia, jotka altistavat sairauksille. Me kaikki joudumme nykypäivänä syömään, mitä kaupasta saa. On se terveellistä tai ei. Joudumme kaikki hengittämään myös ulkoilmaa sekä sisäilmaa, on se terveellistä tai ei. Ihmiset on yksilöitä. Joku on vahva ja selviytyy toinen on heikko ja sairastuu.
Talon myyjä on heikoilla nykyisen lain edessä
3
247
Vastaukset
- raksari
Nykyään tuntuu, että joka puolella hälistään tästä myyjän vastuusta ja suurin piirtein joka rakennuksessa on jotain hälyttävää, aina joku valittaa. Lehdet pursuilee ohjeita ostajille, miten selvittää ostamansa kiinteistön kunto mahdollisimman hyvin, mutta myyjää ei tunnu suojaavan mikään. Vaikka miten hyvin talosi tuntisit ja sen tarkastaisit ja siitä paperit esittäisit, mikään ei silti takaa eikä turvaa mitään.
Eli miten myyjä suojautuisi siltä, ettei muutaman vuoden päästä talokaupoista tule ikävää yllätystä? Kun myyjän ei itse asiassa tarvitse itsensäkään olla tietoinen jostain yllättävästä asiasta, niin ettei häntä voida syyttää edes mistään salaamisestakaan.
Suojaako myyjää ainoastaan se, että talon hinnaksi laitetaan kolmannes siitä, mitä sen oikeasti olettaisi olevan?
Vai voiko sittenkin vielä tulla joku vaatimaan rahaa vielä vuosienkin päästä jostain kylpyhuoneen irronneesta lattialaatasta.
Itse olen joutunut kärsimään työpaikan sisäilmasta, jonka seurauksena olin alituiseen flunssassa ja kärsin erilaisista hengitystieoireista. Rakennuksessa todettiin mittavat sisäilmaongelmat. Kun jäin töistä pois, olen ollut täysin terve. Kotitaloni on 60-luvun lautarakenteinen hyväkuntoinen omakotitalo, jossa on tehty kaikki remontit asianmukaisesti ja oikein. Jos lähden myymään taloani, annetaanko mitään arvoa sille, että talo on remontoitu viimeisen päälle niin ulkoa kuin sisältä, viimeksi laitettu uudet ikkunat ja laadukas katto? Lämmitysjärjestelmä on uusittu, piha kunnostettu jne. Mistä minä kuitenkaan voin tietää, jos mahdollinen uusi omistaja on allerginen jollekin aineelle, jota minä itse siedän aivan hyvin, ja alkaa kauhea vääntö jostain oireilusta ja taloa aletaan purkaa ja hajottaa sieltä ja täältä ongelman esiin löytämiseksi ja minua vaaditaan maksumieheksi?
Taidanpa asua talossani loppuikäni. Perillisiä on onneksi useampi, joten heidän kohdallaan vastuu jakautuisi useammalle, ja toisaalta on odotettavissa, että joku heistä asettuisi tähän asumaankin. Kukaan ei ole ikinä tuntenut talossa minkäänlaista ongelmaa, mutta mistä sitä tietää, mitä vieraat ihmiset keksivät. - Laki_köyhän_puolella
Tulee mieleen vanha tarina sammakon keittämisestä. Kun kerran on lyöty lukkoon, että asunnon ostaja tai vuokralainen on Heikompi Osapuoli, tämä asenne pysyy ja tilannetta pyritään lainsäädännöllä korjaamaan. Ihan reilua, mutta kun on tehty riittävän monta korjausta, suhde kääntyykin niin, että myyjä tai vuokraisäntä joutuu täysin turvattomaan asemaan. Eikä kukaan uskalla asettua ahneen ja rikkaan isännän tai omistajan puolelle vielä silloinkaan.
- vaimyyntituhkayhtiölle
Vanhan talon ostajille on opetettu että kannattaa etsiä vaikka mitä virheitä, todellisia tai kosmeettisia, viiden vuodenkin kuluttua voi vaatia huomattaviakin hinnanalennuksia tai kaupan purkua, harvalla myyjällä kuitenkaan on myynnistä saatua rahaa enää käytössään.
Kuka tietää voiko kaupantekohetkellä kauppaehtoihin laittaa pykälän että jos kauppa purkautuu, asujat joutuvat maksamaan asumisajaltaan käyvän vuokran ja edellyttää että talo on täsmälleen kauppaa edeltäneessä kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1423840Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362474Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442128Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet221153Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711072- 52982
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63906- 43820
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies103818