Uudet kuntosali yrittäjät Oulaisiin

Hienoa, että Oulaisiin saadaan uudet ammattitaitoiset kuntosali yrittäjät!! Näin saadaan vähän kilpailua pikku kylälle. Onnea ja menestystä sekä paljon asiakkaita!
71206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Isot ovat saappaat täytettäviksi uudella yrittäjäpariskunnalla. Pitkäaikaisena Tapsan Kuntopisteen asiakkaana toivon toki, että saavat pidettyä kuntosalin pystyssä ja varustukseltaan sekä palvelutasoltaan yhtä laadukkaana, kuin se tällä hetkellä on. Väistyvä omistaja on tehnyt kunnioitettavan elämäntyön ja taitavasti kehittänyt kuntosalin puitteita ja sen toimintaa kuluneiden vuosi(kymment)en aikana.

Äänestä

Joo en tiedä elämäntyöstä, mutta ei salilla ole näkynyt kovin innostus eikä kehittäminen. Ilmastoinnin osalta kylläkin asia lopulta parantui ja uuden yrittäjän myötä on tapahtunut enemmän parannuksia parissa viikossa kuin moneen vuoteen :)

Äänestä

Samaa mieltä minäkin,nyt on mukavaa käydä. Onnea vaan uusille yrittäjille.

Äänestä

Ovat mukavia ja reippaita ihmisiä. Vaikka en kuntosalilla kävijä olekaan, uskon, että hommat hoituvat tällä pariskunnalla!

Äänestä

Kuulostaa siltä, että uusi pariskunta on aloittanut räväkällä mainoskampanjalla. Valitettavasti en minä, eivätkä muutkaan palstoilla sekoilevat kuntosalille tuppaudu, vähät rahamme sijoitamme hengellisiin nautintoihin. Niinku tupakkiin ja keppanaan. Ens suonna saa kiljuakin laillisesti valmistaa. Kannattais sulkea sali hyvän sään aikana.

Äänestä
  • No ei ne yrittäjät Huiman vähistä rahoista ole kiinnostuneitakaan, jatka vain tissuttelua ja sauhuttelua ihan rauhassa.

    Äänestä

Näkyy sinnekin löytyvän näitä itseään täynnä olevia ähkijöitä ja ölisijöitä jotka pilaavat toisten viihtyvyyden karjumalla painojen kans. Röhkisivät vaikka kotona lähtiessä niin saisivat muutkin keskittyä rauhassa omiin treeneihin. Sit yleensä samat ovat hoputtamassa ja tunkemassa samalle laitteelle jossa toinen on vielä tekemässä. Eihän tämmöset tyypit tietenkään salin pitäjien syy ole.. Miialle täys kymppi hyvästä " emännöimisestä " ja vahvasta otteesta ihmisten hyvinvointiin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuntoileva kirjoitti:

Hienoa, että Oulaisiin saadaan uudet ammattitaitoiset kuntosali yrittäjät!! Näin saadaan vähän kilpailua pikku kylälle. Onnea ja menestystä sekä paljon asiakkaita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu