Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Suuseksi autossa

Joskus muinoin liftarityttö otti "aikansa kuluksi" suihin matkan aikana. Pitkään ja rauhallisesti kiusoitellen. Laukesin suuhun ja loppumatka meni mukavasti rupatellen. Vieläkin muistelen tapahtunutta ja fantasioin, josko vielä joskus osuisi vastaava tilanne kohdalle.
163162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Varmasti mukava muisto! On muuten yllättävän vaikeaa ajaa samaan aikaan kuin on just lasti lähdössä.. Tulee aika kulmikkaat ajolinjat.

Äänestä

Joskus aikoinaan heitin yhden naisen autolla kotiin. Ajomatka oli pari tuntia. Palkkioksi matkalla nainen otti suihin. Siistiä touhua kun nainen nieli lastin ja imeskeli munan puhtaaksi. Perillä sitten oli tarjolla kaikkea muuta. Seuraavana päivänä hymy korvissa takaisin.

Äänestä

Annoitko hoitoa myös naiselle et oli ihan märkänä ja sait maistella makuja. Munankuivaus
tuntui toki mukavalta kun limat tuli kaikki putsattua

Äänestä

Ei nyt tule mieleen mitä emme olisi tehneet.Kaikkea sai tehdä ja kaikkea tehtiin.

Äänestä

Ihan panee ajatuskin jo kovaks kun sua kuivattiin kaikkista omista herkkulimoista ja tipoista

Äänestä

Oli varmaan naisella kiimaaika menossa ja sulla teräkunnossa joka hetki menikö muuten
paljaalle ettei tullut oikeesti siistosjuttu

Äänestä
  • Voi lapsi parka. Suihin otosta ei tule raskaaksi.

    Äänestä

Mulla oli ensimmäinen kerta pelkkä runkkaus kun koskin kovaan kulliin autossa , Myöhemmin myös otin samalta kundilta suihin kun hän vei mut kotiin . Nykyään ei autossa tule nautittua , mutta muuten kyllä aina kun vain on mahdollista .

Äänestä
  • Ihania kokemuksia... Lisää pitäis saada

    Äänestä

  • Mistäpäin Tiina on?

    Äänestä

Ai sullakin on Venäjän viisumi.

Äänestä

;-)

Äänestä

Joko oli erittäin köyhä tai sitten muuten pois tolaltansa.

Äänestä
  • Nuorempi naisystäväni otti autossasuihin ei toki liikkuvassa,nieli kanssa,sen jälkeen mä räpläsin sille aina orkut ja kummasti sitä alko aina pissattaa sen homman jälkee nheh,siellä se oli kyykky pissallaaina puskissa!

    Äänestä

en ole liftari tyttö mutta nuorena miehen alkuna katselin kuskin pulleaa etumusta huomas ota se esiin niin näät kunnolla sanoi kuski vetskari auki esiin isoin minkä olin sain luvan maistaa kuski pysäytti painoi päätäni otin syvään kun voin pumppasin ja rukkasin laukes lopulta nielin kaiken oli pitkä matka 3kertaa tein saman muistot kivoja

Äänestä

Tyttö sanoi että heitä mut kotiin voin ottaa suihin jos haluat. Siinä kun ajelin niin imi kunnolla loppuun asti. Sanoin että jos tarvitset kyytiä ja näet minut rohkeasti vain kyytiä kysymään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hankz kirjoitti:

Joskus muinoin liftarityttö otti "aikansa kuluksi" suihin matkan aikana. Pitkään ja rauhallisesti kiusoitellen. Laukesin suuhun ja loppumatka meni mukavasti rupatellen. Vieläkin muistelen tapahtunutta ja fantasioin, josko vielä joskus osuisi vastaava tilanne kohdalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu