Saksalaisten yhtiöiden sijoittaminen Suomeen on saanut täällä talouden kasvamaan. Toinen syy on ruotsalaisten ja suomalaisten yhtiöiden fuusioiden väheneminen. Nämä fuusiot ovat vieneet työpaikat ja tuotannon Ruotsiin.
Sipilän hallitus on ollut vain ajallisesti hyvässä kohdassa vallassa, koska Saksan talous on jo niin kovassa nousussa, ettei siellä riitä työvoimaa. Voisikin sanoa, että Suomen talous nousee Sipilän hallituksesta huolimatta.
Sehän onkin hyvä asia, paitsi ruikuttavista persuista, jotka eivät halua uusia työpaikkoja muille kuin vaimoilleen. Tai ainakaan itselleen, koska paljon hauskempi haukkua täällä muita ja juopotella.
Suomen talouskasvu Saksan vaikutusta
8
81
Vastaukset
- Enemmän.kauppaa.EUlle
SDP:n tulisi viimeinkin lopettaa ruotsalaisten hyysäys, sillä Suomen talous ei kestä Ruotsin kauppaa kuin järkisyillä.
Miksi Stora Enso ei maksanut toissavuonna veroja Suomeen? Koska se kikkaili Ruotsiin 14 miljoonan euron verot ja jätti suomalaiset nollille. Tietenkin sen vuoksi, että omistajat ovat ruotsalaisia ja ruotsinmielisiä suomalaisia.- HeilLipponen
Lappunen ja Verkkosukka lahjoitti suomen kansallisomaisuuden Ateenan kautta Saksan säästöpankeille. Kun ollaan 50 miljardia miinuksella niin Meyerin perhe ostaa telakat konkurssipesästä viittävajaa ilmatteeksi.
- Joku.kohtuus
HeilLipponen kirjoitti:
Lappunen ja Verkkosukka lahjoitti suomen kansallisomaisuuden Ateenan kautta Saksan säästöpankeille. Kun ollaan 50 miljardia miinuksella niin Meyerin perhe ostaa telakat konkurssipesästä viittävajaa ilmatteeksi.
Käsittääkseni Suomi ei ole vielä maksanut killinkiäkään niistä lainoista. Suomihan vain takasi Kreikan lainoja.
En väitä, etteikö niitä vielä Suomikin maksa takaisin, mutta haluan korjata väärän tiedon.
- lopetuslistalla
SDP on Suomen tuho. Samaa sontaa vihreiden ja vasureiden kanssa.
Lopetetaan nämä, niin Suomella voisi olla jotain toivoa joskus tulevaisuudessa.- Työnteko.kunniaan
Persut on Suomen tuho. Epäpätevää porukkaa, joka kilvan hamuaa valtion eläkevirkoja. Myyvät populistiaatteensa eniten tarjoaville ja kyykyttävät tavallista kansaa porvareiden renkeinä.
Pelkkiä oman edun tavoittelijoita suurin osa.
- 467428
Onko Saksan pitkään kestänyt oikeistovalta nostanut maan talouden kukoistukseen, josta Suomikin hyötyy?
- pöljiltä
Suomi hyötyy?? Saksa vie voitot ja kuppaa täältä tuet ja takaukset!
- tässätotuus
Trumpin vaalivoitto nosti heti Suomen talouden plussalle! Tämä kannattaisi Sipilänkin muistaa eikä aukoa jatkuvasti päätään Trumpin suuntaan. Trump ei todellakaan kaipaa Sipilän neuvoja. Trumpilla on satakertaa paremmat asiantuntijat Valkoisessa Talossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072027- 1241480
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1071463En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061327Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701164Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4801094- 561037
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9902Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866