Ratikka tappoi4-vuotiiaan

nhy66677

Noin uutisoi Aamulehti tänään.

19

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antaakukkienkukkia

      Pikemminkin voisi sanoa, että neljävuotias teki itsemurhan.
      Todellisuudessa vaihtoi kaupan paikkaa joten kukaan tai mikään ei kuollut.

    • Kisko_Kammo

      Raflaava otsikko, mutta valitettavan totta. Tämä ei ole ratikan viimeinen uhri. Monta muuta yritystä joutuu vaikeuksiin ennen kuin yhtäkään ratikkavuoroa on edes liikennöity. Sen jälkeen tulee sitten alle jääneet ihmisuhrit ym. Tällä hetkellä koko kaupunki on kuin sotatanner. Löytyisipä sellainen taho, joka vielä peruisi tämän Tampereen kautta aikain huonoimman, turhimman ja typerimmän päätöksen.

    • hämmästelyä

      Saanen rohjeta epäillä, että tuskin sentään yhtäjaksoisesti "kaivetaan kolme vuotta". Saattaa olla ensin johtojen ja putkien siirtoa, mutta kai se keskustassa pääsääntöisesti tehdään niin, että toinen puoli kadusta saa kiskot yhtenä kesänä ja toinen puoli seuraavana. Talvella on sitten rauhallisempaa. Ilmajohtojen asennus on kevyttä puuhaa, puhumattakaan radan koeajovaiheesta.

      Olihan tuossa myös puhetta puiden antaman varjon poistumisesta ja tarpeesta suurempiin tiloihin.

      • kjkjkhgffddsdsd

        Niin. Kukaan ei kuollut, liike siirtyy toiseen paikkaan. What´s the deal?


    • welcomeratikka

      Oli jo paljon aikaisempia talousvaikeuksia ollut, kuten Tamperelaisen jutusta ilmenee.

      "Yritykseltä löytyy protestilistalta 18 protestia ajanjaksolta 2016–2017 sekä kuusi velkomustuomiota samalta ajalta."

      Ratikka on tampereen kautta aikojen järkevin investointi, jonka potentiaalia eivät vain tietämättömät tajua. Vain typerys haluaisi jättää Tampereen samalle tasolle muiden maakuntakaupunkien kanssa, sillä ilman ratikkaa tampere ei eroa mitenkään jostain seinäjoestakaan, kuopiosta, jyväskylästä, mikkelistä tms paikasta. Eivätkö ratikan vastustajat tajua, että kaupungit kilpailevat toisiaan vastaan ja mikäli tre aikoo erottautua, on sen investoitava ollakseen houkuttava.

      Nyt jopa Tapukin on silti tajunnut ratikan arvon, koska lähti mukaan pormestariohjelmaan.

      Ratikalle ei kerta kaikkiaan ole ensimmäistäkään vastustajaa enää, ei taida edes perussuomalaiset vastustaa.

      • hiljaa.siellä

        Ei tähän nyt kaivata mitään tylsiä faktoja närkästystä pilaamaan. Ratikan syytä kaikki!


      • Tervemenoa.yrittäjät

        Ratikka on kallis, turha, haitallinen, koliseva ja tulee korvaamaan vain yhden bussilinjan.
        Ja sinä uskot sen pelastavaan voimaan :)
        Taidat uskoa joulupukkiin ja jumalaankin?


    • Enkeli.taivaan

      Lepää rauhassa.
      Valitettavasti uhreja tulee vielä lisää!
      😢

    • 753n
    • Suusuora

      Pikemminkin pitäisi huolehtia taajamien ja pienten kyläkeskusten palveluista. Suurimmat ongelmat ovat tuoneet pelloille rakennetut kauppakeskittymät. Palvelut katoaa ja auto on välttämättömyys. Arvostus lähipalveluista on nousussa,ihmiset muuttavat enenevissä määrin palveluiden äärelle. Kauppakeskusten kuolema ,alkaa olla yhä lähempänä.

      • järkikäteen

        Tuo on samanlaista haihattelua kun sanois, että autoilu loppuu Tampereella kun tulee ratikka.


      • kjhjihblk

        "pienten kyläkeskusten palveluista"
        Siis pitääkö tampereen ruveta huolehtimaan jostain parkanosta tai hämeenkyröstä??
        Pelloille rakennettuihin kauppakeskittymiin siirtyy suurin osa palveluista, eli palvelut tulevat lähemmäs ja auto ei ole pakollinen. Pärjäät julkisella entistä paremmin. Ja mistähän kauppakeskuksien kuolemasta mahdat puhua??


      • Nouhätääkö

        Mene Ideaparkkiin tutkailemaan nykyaikaista kylätaajamaa. Asukkaat ovat kivenheitonpäässä.


      • Anskatt

        ....Uutta maakuntakaavaa valmistelevan Uudenmaan liiton selvityksessä todetaan, että kaupan liikepaikkojen kysyntää keskustoihin lisäävät muun muassa ”kaupungistuminen, ekologisuus ja autoistumisen väheneminen keskustoissa”. Muusta yhteiskuntarakenteesta erillään olevien amerikkalaistyylisten tienvarsikauppakeskusten, rumasti sanottuna ”peltomarkettien”, ajan uskotaan nyt olevan ohi...


      • lljbkibnkk
        Nouhätääkö kirjoitti:

        Mene Ideaparkkiin tutkailemaan nykyaikaista kylätaajamaa. Asukkaat ovat kivenheitonpäässä.

        Nyt ollaan Tampere palstalla ja keskustelut koskevat tamperetta... Se on lempäälän ongelman, jos heidän päättäjänsä eivät hallitse kaupunki suunnittelua. Syytön Tampere ja tamperelaiset siihen on...


      • menneen.talven.lumet
        lljbkibnkk kirjoitti:

        Nyt ollaan Tampere palstalla ja keskustelut koskevat tamperetta... Se on lempäälän ongelman, jos heidän päättäjänsä eivät hallitse kaupunki suunnittelua. Syytön Tampere ja tamperelaiset siihen on...

        Vastaavat laitokset jäi rakentamatta muistaakseni Mikkelin ja Vihdin seuduille, kun ei ollut sikäläisessä maakuntakaavassa varausta. Kyllä Tampere olisi aikanaan voinut vaikuttaa tähän asiaan. Silloin ei ollut riittävästi puhtia ja näkemystä, mitä näistä kaukana sijaitsevista marketeista seuraa.


      • Nytiden

        Ratinan kauppakeskus on osoitus uudesta ajattelutavasta. Ratina on lippulaiva,jonka vanavedessä Ikea ensimmäisenä tulee keskustaan. Muut seuraavat tyhjentyvistä peltomarketeista asiakasvirtojen luokse.


      • lössenberg

        tämähän on varsinainen vitsi, keskustoihin ihmiset eivät enää halua, koska ei ole parkkipaikkoja tai ne ovat liian kalliita, kehittyvä Suomi sisältää järkevän hajautuksen ja kiertotalouden sekä puhtaan kotimaisen lähiruuan, autoilu tulee kasvamaan vielä todella paljon ja se on kehitystä, ratikka on vanhaa tekniikkaa


      • Pohtimista

        Puhdas lähiruoka ,hajautus ja autoilu samassa lauseessa. Autoilun kustannuksista parkkimaksut on vähäisin ja vaivattomin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      87
      1971
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1695
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1626
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe