Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Salasuhdetta

Olen kokeillut muutamaa nettiseksisivustoa ja useimmiten pettynyt. Viestejä tulee paljon ja moni haluaa jatkaa keskustelua mahdollisimman pitkään, varsinkin jos sivuston viestittely perustuu maksullisiin viesteihin. Jonkun ajan kuluttua huomaa viestien noudattavan samaa kaavaa ja silloin viimeistään ymmärtää viestittelijöiden olevan sivuston palkkalistoilla. Nyt en enää aio käyttää tällaisia sivustoja, koska se tuntuu olevan rahan tuhlausta.

Mutta silti haluaisin löytää nimenomaan salaista seksiseuraa, koska olen naimisissa ja toistaiseksi aion pysyäkin. Eli etsin naista mielellään 35-50 vuotiasta pidempiaikaiseen salasuhteeseen ja sinun oma suhdestatus voi olla mikä tahansa, ei väliä minulle kunhan tiedät mihin olet ryhtymässä. Tarkoitus olisi tosiaan löytää vain yksi "tyttöystävä", jonka kanssa ystävystyisi ja jakaisi sängyn lisäksi niin huolia kuin ilojakin.

Itse olen 49 vuotias mukava, tavallinen ja työtä tekevä pääkaupunkiseudulla asuva mies. Painoa on kertynyt sen verran että olen lievästi ylipainoinen, mutta vain lievästi. Yleensä pukeudun siististi, mutta rennosti. Pää minulla on ihan kalju, kun ajelen sen viikoittain. Jos näistä tuntomerkeistä ei tullut olo, että antaa olla, niin laita viestiä sähköpostiosoitteeseen [email protected]. Tiedän, että moni moraalinvartija ja häiriintynytkin tulee laittamaan postia, mutta toivottavasti joukossa on edes yksi, jonka kanssa voi tutustua ja jatkaa suhdeasiassa eteenpäin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HSalainen kirjoitti:

Olen kokeillut muutamaa nettiseksisivustoa ja useimmiten pettynyt. Viestejä tulee paljon ja moni haluaa jatkaa keskustelua mahdollisimman pitkään, varsinkin jos sivuston viestittely perustuu maksullisiin viesteihin. Jonkun ajan kuluttua huomaa viestien noudattavan samaa kaavaa ja silloin viimeistään ymmärtää viestittelijöiden olevan sivuston palkkalistoilla. Nyt en enää aio käyttää tällaisia sivustoja, koska se tuntuu olevan rahan tuhlausta.

Mutta silti haluaisin löytää nimenomaan salaista seksiseuraa, koska olen naimisissa ja toistaiseksi aion pysyäkin. Eli etsin naista mielellään 35-50 vuotiasta pidempiaikaiseen salasuhteeseen ja sinun oma suhdestatus voi olla mikä tahansa, ei väliä minulle kunhan tiedät mihin olet ryhtymässä. Tarkoitus olisi tosiaan löytää vain yksi "tyttöystävä", jonka kanssa ystävystyisi ja jakaisi sängyn lisäksi niin huolia kuin ilojakin.

Itse olen 49 vuotias mukava, tavallinen ja työtä tekevä pääkaupunkiseudulla asuva mies. Painoa on kertynyt sen verran että olen lievästi ylipainoinen, mutta vain lievästi. Yleensä pukeudun siististi, mutta rennosti. Pää minulla on ihan kalju, kun ajelen sen viikoittain. Jos näistä tuntomerkeistä ei tullut olo, että antaa olla, niin laita viestiä sähköpostiosoitteeseen [email protected]. Tiedän, että moni moraalinvartija ja häiriintynytkin tulee laittamaan postia, mutta toivottavasti joukossa on edes yksi, jonka kanssa voi tutustua ja jatkaa suhdeasiassa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu