Minua tuijotettiin nauraen

sorrettu

Masentaa, kun eilen ollessani bussissa, huomasin kun yksi jätkä tuijotti minua pitkään ja näytti nauravan ja jopa osoittelevan minua, siinä oli joku toinenkin jätkä. Tuntuu siltä että he tekivät sen vittuillakseni minulle, että olen jotenkin naurettavan näköien.

Tuntuu siltä että kaikki pitävät minua ihan rumana tms. Olen joutunut vetämään kaksinkertaisen määrän rauhoittavaa että voisin vaikka ihan nukkua tämän surkean olon yli. En tiedä edes uskallanko enää mennä ulos. Ikinä.

6

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suhteellisuudentajuinen

      Voi kauheeta. Mä olen menettänyt käteni ja mulla on pottunokka ja pälvikalju.
      Pitäis varmaan tappaa itsensä sun mielestä ?
      En kuitenkaan syö edes rauhoittavia enkä vedä viinaakaan.
      Nukun ihan hyvin.
      Olen sentään hengissä.

    • Bbjack

      miissa aloittaja asuu?

    • Näinkin

      Naurajilla on itsellään varmasti paha olla.

    • Toivo.Lång.Inkeroinen

      On minutkin naurettu ja nolattu tuhansia kertoja maan rakoon. Sain niistä syvän depression tiloja. Kun olen rumuuden lisäksi vielä as-mies, niin rotkoja ja vuoren nousuja on riittänyt.
      Depiskausien jälkeen aina aurinkokin nousi - vuorokaudenajoista riippumatta.

      Koskaan ei tiedä mitä nurkan takana voi olla. As kun on laaja-alainen aivojen kehityshäiriö.
      Voisin vanhana miehenä neuvoa että yritä vahvistaa sisäistä kanttiasi,ap. Iän myötä kaikelle tarpeettomalle vaan turtuu.

    • CMCX

      Tervetuloa kerhoon! Onpa minullekkin naurettu ilman syytä ja sekös vituttaa. Niitä ihmisiä arvostan vähemmän kuin lannoitetta.

    • skepponen

      Olet niin paljon hääränyt idioottimaisesti keskustelupalstoilla, että sinnua EI VOI olla katsoa nauramatta.

      JK. Tämä "skepponen" nimimerkki on keksimäsi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe