Haluan tässä vaan kiittää viime vuoden Outfoxin järjestäjiä. He taitavatkin tulla stadista. Ja haluan kiittää myös perjantaisesta Vuohensaarirockista tältä vuodelta. (Todennäköisesti myös la ollut Vuohensaarirockissa varmaan hyvä?). Yllättävän hyviä olivat ihan sellaiset paikalliset esiintyjätkin Vuohensaarirockissa(ainakin tosiaan pe, en epäile etteivät la olisi olleet sen huonompia). Kiitos sylin täydeltä ja mukavaa kun järjestätte tänne melko väestömäärältään suht pienehköllekin
alueelle hyvää musiikkia ulkona kuunneltavaksi. Kiitti. Mukavaa että kaikkea muutakin järjestetään nyt melko ahkeraan näköjään alueella, siis kaikkea tapahtumia.
alueelle hyvää musiikkia ulkona kuunneltavaksi. Kiitti. Mukavaa että kaikkea muutakin järjestetään nyt melko ahkeraan näköjään alueella, siis kaikkea tapahtumia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Outfoxin toinen järjestäjä on salolainen.
Oli kyllä hyvät rockit. Harmi että ihmisiä niin vähän liikkeellä.
No tänä vuonna ei enkään vertaa ihmisiä liput aivan törkeen hintaiset ja viel portilla lisähintaa vitonen ois ees kunnon esiintyjiä. ahneella kakkanen loppu. Mitä maksoi viime vuonna???