Oliko Koivisto sittenkin piilo RKP-LÄINEN ?

jaakkima12

Niinkuin lähes kaikki SDP-LÄISET puheenjohtajat ovat olleet jos tekoja seuraa niin kyllä näin voi sanoa.Media uutisoinnin perusteella asia vain vahvistuu=rkp ! Toisaalta raha on konsultti lähes kaikkeen ? Liikanen jo Korkki lirautti Ylessä oikein kyyneleet hegemonia jatkumisen MERKIKSI. ...VOI ITKU TÄTÄ TEKOPYHYYTTÄ.

11

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KansiotAukenevat

      Kekkonen antoi Koivistolle hallituksen muodostajan tehtävän 1968. SDP:n Paasion hallitus oli jättänyt eronpyynnön presidentinvaalin jälkeen. Turkulaisen Pertti Paasion hallitus oli valmistellut huolellisesti peruskoulu-uudistuksen. Siihen ei sisältynyt pakkoruotsia, vaan englanti. Koiviston hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman RKP:n yllättävää pakkoruotsivaatimusta. RKP kiristi Keskustan Virolaista, joka ei uskaltanut viedä puoluettaan vasemmiston enemmistöhallitukseen ainoana porvaripuolueena.
      Koivistolle pakkoruotsi sopi hyvin ja pakkoruotsi lisättiin valmiiseen peruskoululakiesitykseen täysin puskista, ilman kummempia selvityksiä.
      Turkulaisen Koiviston "piikageenit" näkyivät myös NL:n nöyristelynä. Tämä otti ohjeet suoraan Tehtaankadulta. HS uskalsi kirjoittaa NL- kuviosta jo muutama vuosi sitten.
      Koivistoa voi siis pitää pakkoruotsin kätilönä.

      • Lipponen on ainakin sen opin itseensä imenyt. Ahtisaari, Halonen, Lehtinen ,Lindtman, Feldt-Ranta, Rönnholm ymym ym. SDP ja RKP går tillsammans!


    • dgrt56n

      Ilmankos Media Malua niin HEHKUTTAA ,vähän niinkuin hullu polkassa. Sehän selvis.

    • gcft34r

      Löytyykö yhtään päättäjät joka ei tukisi voimakasta Ruotsitusta?

    • tyrkyttää34

      Ahtisaarikin oikein palkittu pakkoruotsittaja,kävi kehumassa kuinka 4 000 000 tyrkytetään pakkoruotsia jota harva KÄYTTÄÄ.

      • demokratiaääni

        Demokratiassa enemmistö, eli suomenkieliset päättää. Onko jotain sitä vastaan?


      • HerättääKysymyksiä

        Mitä demokratiaa se on, jos ilmoittaa äänestäjille etukäteen kannattavansa vapaata kielivalintaa, mutta äänestyksessä kääntää takkinsa?


      • fdbvoi
        HerättääKysymyksiä kirjoitti:

        Mitä demokratiaa se on, jos ilmoittaa äänestäjille etukäteen kannattavansa vapaata kielivalintaa, mutta äänestyksessä kääntää takkinsa?

        Oma vikas, kato paremmin ketä äänestät, itkupilli.


    • Määvaatäyhrekerra

      Manuhan oli Turusta kotoisin, jossa Suomen suurin suomenruotsalaisvähemmistö. Omasi ruotsalaisen pitkä ja hoikan ruumiinrakenteen, sekä kapeat ja pitkät kasvot. Oli serafiimiritarikunnan jäsen, jossa jäsenenä mm. itse Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa. Eli voi olla hyvinkin mahdollista.

      "Perinteikäs Serafim-soitto soitettiin Riddarholmenin kirkossa jäsenen muistolle. Myös Koiviston vaakuna siirrettiin Kuninkaanlinnasta kirkkoon."

      https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://yle.fi/uutiset/3-9632465&ved=0ahUKEwjlg-WMyJ_UAhWJCiwKHeR1BkEQFggaMAA&usg=AFQjCNGdWh7_QvRQEYlJ5AsBlcpTKHWP4w&sig2=HBVnjly3vszloQWdn8_stQ

    • gfcv54

      Niinistö on myös PIILO pakkoruotsittaja mutta kalastetaan aikanaan ääniä että voitais kokeilla jotain muuta esim.valintaa !

    • sdfghj

      Enemmistö kannattaa nykyistä kieltenopetusta kouluissa, eli ei kukaan piilottele tässä mitään. Koittakaa kestää vapaan Suomen demokratia, itkijät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2569
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      203
      2318
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2262
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      176
      1762
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe