Kuinka suuri osa ei-länsimaalaisista

tulijoista, elää täällä sossunavustuksella?

Tanskassa asia on tutkittu, ja pahat ovat luvut, sillä lähemmäs puolet maan ei-länsimaalaisista elää sossulla.

Tanskan työnantajajärjestön analyysin mukaan Tanskassa asuvista ei-länsimaalaisista tulijoista 41,5 % saa sosiaalitukea kun vastaava luku etnisten tanskalaisten kohdalla on 17,5 %. Kun tanskalaisten kohdalla luku on pienentynyt, eli yhä pienempi määrä tanskalaisia saa sosiaaliavustusta, on luku ei-eurooppalaisten tulijoiden kohdalla noussut. Vuoden 2009 luku 37,1 prosenttia on noussut nykyiseen 41,5:een prosenttiin.

RUC:n työmarkkinoiden tutkija professori Bent Greve kertoo:

– Vaikka ei-länsimaalaiset maahanmuuttajat ovat yliedustettuina työttömyystilastoissa niin tällainen suuri määrä kuitenkin hämmästyttää.
6141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuinkas kauvan lieksa ruokkii syytä suotta nöitä juoksijoita hillujia etuilijoita, ihmetellä täytyy ja miksi---

Äänestä

no suhde on sama kuin suomalaisella juopolla, sosiaaliluuserilla ja tikkatululla

1Äänestä
  • Juoppoja on joka maassa.

    Äänestä

Miten jos köyhä eläkkeellä oleva entinen lieksalainen tulis ns. paluumuuttajana Lieksaan? Järjestyiskö kaupungilta vuokra-asunto ja toimeentulotuki ja asumistuki heleposti.😨😦☺

Äänestä

Se voipi olla Tanskassa nuin mutta ei Lieksassa. Monet ovat kotoutumispalveluissa tai ahertavat pienillä palkoilla raskaissa töissä. Kyllä ob ahkeria muurahaisia nämä mijän mamut sen voipi sanoa.

Äänestä

Kerrankin yksi meidän mamu meinas mennnä töihin, mutta sitten heräs painajaisunesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mätä.silakka kirjoitti:

tulijoista, elää täällä sossunavustuksella?

Tanskassa asia on tutkittu, ja pahat ovat luvut, sillä lähemmäs puolet maan ei-länsimaalaisista elää sossulla.

Tanskan työnantajajärjestön analyysin mukaan Tanskassa asuvista ei-länsimaalaisista tulijoista 41,5 % saa sosiaalitukea kun vastaava luku etnisten tanskalaisten kohdalla on 17,5 %. Kun tanskalaisten kohdalla luku on pienentynyt, eli yhä pienempi määrä tanskalaisia saa sosiaaliavustusta, on luku ei-eurooppalaisten tulijoiden kohdalla noussut. Vuoden 2009 luku 37,1 prosenttia on noussut nykyiseen 41,5:een prosenttiin.

RUC:n työmarkkinoiden tutkija professori Bent Greve kertoo:

– Vaikka ei-länsimaalaiset maahanmuuttajat ovat yliedustettuina työttömyystilastoissa niin tällainen suuri määrä kuitenkin hämmästyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu