Kemiallisten aseiden kieltojärjestö varoittaa

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö varoittaa uudesta terroriuhasta

Kyky iskeä kemiallisilla aseilla voi kulkeutua Lähi-idästä Eurooppaan palaavien taistelijoiden mukana.


Kemiallisten aseiden kieltoa valvova OPCW on todennut ääriliike Isisin käyttäneen sinappikaasua Syyriassa. Myös Irakissa Isisin on arveltu käyttäneen alkeellisia kemiallisia aseita.

– Tämä on erittäin huolestuttavaa. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan jokin ryhmä on onnistunut valmistamaan kemiallisia aseita ja myös toimittamaan ne iskun kohteeseen, Suomessa vieraileva OPCW:n pääjohtaja Ahmet Üzümcü sanoo.
Vierastaistelijoilla vaarallista oppia

Üzümcü muistuttaa, että Syyriassa käytetyt aseet ovat alkeellisia, mutta tappavia. Kaikkein pahimmalta kuulostaa kuitenkin se, että esimerkiksi Eurooppaan saattaa palata taistelijoita, jotka ovat oppineet valmistamaan ja käyttämään kemiallisia aseita.

– Syyriassa ja Irakissa on satoja, ellei tuhansia vierastaistelijoita, jotka saattavat palata kotiin ja käyttää taitojaan. Meidän on oltava valppaina, OPCW:n pääjohtaja sanoo Ylelle.

Üzümcün mukaan terrori-iskun saattaminen loppuun, eli valmiin kemiallisen aseen toimittaminen kohteeseen, voi olla teknisesti hiukan vaikeampaa, mutta ei kannata tuudittautua uskoon, että se olisi mahdotonta.

Kokenut aseidenriisuntadiplomaatti puhuu diplomatian kieltä, mutta hän on selvästi huolestunut.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KOSKASUOMEEN kirjoitti:

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö varoittaa uudesta terroriuhasta

Kyky iskeä kemiallisilla aseilla voi kulkeutua Lähi-idästä Eurooppaan palaavien taistelijoiden mukana.


Kemiallisten aseiden kieltoa valvova OPCW on todennut ääriliike Isisin käyttäneen sinappikaasua Syyriassa. Myös Irakissa Isisin on arveltu käyttäneen alkeellisia kemiallisia aseita.

– Tämä on erittäin huolestuttavaa. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan jokin ryhmä on onnistunut valmistamaan kemiallisia aseita ja myös toimittamaan ne iskun kohteeseen, Suomessa vieraileva OPCW:n pääjohtaja Ahmet Üzümcü sanoo.
Vierastaistelijoilla vaarallista oppia

Üzümcü muistuttaa, että Syyriassa käytetyt aseet ovat alkeellisia, mutta tappavia. Kaikkein pahimmalta kuulostaa kuitenkin se, että esimerkiksi Eurooppaan saattaa palata taistelijoita, jotka ovat oppineet valmistamaan ja käyttämään kemiallisia aseita.

– Syyriassa ja Irakissa on satoja, ellei tuhansia vierastaistelijoita, jotka saattavat palata kotiin ja käyttää taitojaan. Meidän on oltava valppaina, OPCW:n pääjohtaja sanoo Ylelle.

Üzümcün mukaan terrori-iskun saattaminen loppuun, eli valmiin kemiallisen aseen toimittaminen kohteeseen, voi olla teknisesti hiukan vaikeampaa, mutta ei kannata tuudittautua uskoon, että se olisi mahdotonta.

Kokenut aseidenriisuntadiplomaatti puhuu diplomatian kieltä, mutta hän on selvästi huolestunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu