Filosofia historia paljastaa että filosofia on ollut kyseenalaistamista ja rajaamista. Todellisuus on suuntauduttu näkemään materiaalisena, havaittavana ja toisaalta fenomenologisesti.
Oleva on silti edelleen kysymysmerkki. Eikä se haittaa. Filosofian suurin tappion aheuttaja on sen halu ratkaista tämä "ongelma". Ratkaisukeskeisyydestä on tiestysti luovuttava heti ensi alkuun mutta koska malttamattomana ei voi jäädä toimettomana odottamaan täytyy kysyä mitäs nyt sitten.
Sen sijaan että lähtisin ratkaisemaan olevan ongelmaa lähdenkin ratkaisemaan sen tosiasiallista ongelmaa eli ongelman ongelmaa. Ongelma vaikuttaa ongelmalliselta koska se mitä ilmeisemmin näyttää liittyvän olevaan. Mutta on asia erikseen liittyykö se siihen? Ei, ei voida suorilta käsin sen oikeastaan siihen liittyvänkään. Voidaanko sis puhua olevan ongelmasta. Ei voida näiden tietojen valossa. On siis vain puhuttava olevasta mutta koska se ylipäätään ei meitä saa kiinnostaa eikä liikuttaa on sen sijaan ajateltava jotain muuta.
"Jotain muuta" eli se mihin siis ajatus täytyy nyt intensiivisesti suunnatta. mutta koska ajatus sinällään liittyy häilyvyyteen ei voida ajatustakaan siihen suunnata vaan annettava sen vaan no, ei tietenkää olla, vaan "jotain muuta"
Nyt kun siis näemme että ajatuksemme "jotain muuta" kuin on. Näemme että ajatuksemme ikäänkuin kuvaa ei ainoastaan sitä mikä ei ole vaan myös kaikkea muuta kuin sitä mikä on.
Ajatuksemme siis sinällään liittyy täysin toiseen perheeseen kuin oleva joka meitä ei kiinnosta. Niinpä meitä täytyykin kiinnostaa, ei oleva tietenkään vaan toiseus.
Mutta koska toiseus rajaa olevan ulos, niin ei voida keskittyä itse toiseuteen vaan täytyy keskittyä siihen joka toisaalta ei ratkaise olevaa mutta toisaalta ei rajaa sitä ulos.
Niinpä täytyy keskittyä olevan rajoihin jotka rajaavat olevan sisäänsä mutta koska tämä lähtökohtaisesti rajaa olevaa ei voida keskittyä siihen alkuunkaan vaan on keskityttävä olevan rajattomuuteen.
Nyt siis vihdoinkin voimme keskittyä ei olevaan vaan olevan rajattomuuteen. Mitä siis olevan vastalöydetystä rajattomuudesta voimme päätellä?
Ainakin sen voimme siitä päätellä ettemme halua sitä mitenkään rajata koska se rajaaminen olisi samalla olevan rajaamista mitä emme ollenkaan halua tehdä. Niinpä ainoa mitä voimme sanoa tässä tilanteessa on rajattomuuus eli olevan rajattomuuden rajattomuus.
Voimme nähdä että tämä jatkuu iäisyyteen jolloinkn huomaammekin että rajattomuuden suhde rajattomuuteen on se mitä ensisijaisesti haluammekin tutkia todella kiivaasti itseasiassa.
Emme kuitenkaan voi rajata rajattomuuden"suhdetta" rajattomuuteen suhteeksi joten joudumme kumittamaan sen kerta kaikkiaan pois ja keskittymään yksistään rajattomuuden tutkimiseen.
Nyt siis, rajattomuushan on aivan täyttä kaaosta eikä lisää ymmärrystämme millään tavoin mutta koska emme voi palata takaisin rajallisuuteen kun kerta olemme jo päässeet näin pitkälle, meidän on hädässämme keksittävä ulospääsy tästä rajattomuuden rajoittavuudesta.
Nyt siis katsomme mikä rajattomuudessa on siis se tekijä joka mahdollistaa sen olevan irrallaan suhteessa olevaan joka meitä ei ollenkaan kiinnosta. Ja se osa on tietysti sen luonne vapauttaa nimeomaan olevaa "eri tavoilla jotenkin". Ja mikä tekijä taasen on sulkematta olevaa ulkopuolelle on se että rajattomuus ei mahdollista ulkoisuutta.
Tämän pohjalta siis voidaan sanoa että ainoa kosketuspintamme kiinnostamattomaan olevaan liittyy rajattomuuteen. Olevaa ei siti voi rajoittaa rajattomaksi. Niin ollen oleva on ja pysyy rajallisuutensa osalta kysymysmerkkinä. Se on tietysti loistavaa koska emme halua rajata mitenkään olevaa. Ja nyt siis voidaan vain kysyä millaista on olevaan liittyvän rajattoman joka ei tee olevasta rajatonta suhde olevaan joka ei meitä kiinnosta niin voimme nähdä ettei se ole kovin kiinteä koska olevaan liittyvä rajattomuus ei selvästikään näytä rajoittavan olevaa. Niinpä voidaan sanoa että olevaan liittyen se mikä siihen liittyy ei välttämättä vaikuta siihen itseensä. Niinpä olevasta voidaaan edelleen rajaamatta sanoa, että oleva on osittain tai kokonaan irrallista siihen liittyvistä asioista. Ylipäätään mikä hyvänsä asia on tällä puheella siis olevan kannalta lähtökohtaisesti yhdentekevää.
Oleva on siis kaikesta irrallinen liittyäkseen rajattomuuteen olematta sitä itse. Tästä johtuu se, että oleva on perusluonteeltaan erakko eli sen tutkimisessa mistään ei ole erityisemmin apua vaan sitä on tutkittava "täysin avuttomasti". Tämä liittyy siihen että se mikä koetaan avuttomaksi on tosiasiassa avuliasta. Oleva siis on luoteeltaan metodipakoista sillä metodeilla voi rajoittaa mutta metodittomuudella voi ymmärtää olevaan liittyvää rajattomuutta.
Jos siis haluaa tietoa tosiolevasta, täytyy tulla ensin tosiavuttomaksi.
Oleva on silti edelleen kysymysmerkki. Eikä se haittaa. Filosofian suurin tappion aheuttaja on sen halu ratkaista tämä "ongelma". Ratkaisukeskeisyydestä on tiestysti luovuttava heti ensi alkuun mutta koska malttamattomana ei voi jäädä toimettomana odottamaan täytyy kysyä mitäs nyt sitten.
Sen sijaan että lähtisin ratkaisemaan olevan ongelmaa lähdenkin ratkaisemaan sen tosiasiallista ongelmaa eli ongelman ongelmaa. Ongelma vaikuttaa ongelmalliselta koska se mitä ilmeisemmin näyttää liittyvän olevaan. Mutta on asia erikseen liittyykö se siihen? Ei, ei voida suorilta käsin sen oikeastaan siihen liittyvänkään. Voidaanko sis puhua olevan ongelmasta. Ei voida näiden tietojen valossa. On siis vain puhuttava olevasta mutta koska se ylipäätään ei meitä saa kiinnostaa eikä liikuttaa on sen sijaan ajateltava jotain muuta.
"Jotain muuta" eli se mihin siis ajatus täytyy nyt intensiivisesti suunnatta. mutta koska ajatus sinällään liittyy häilyvyyteen ei voida ajatustakaan siihen suunnata vaan annettava sen vaan no, ei tietenkää olla, vaan "jotain muuta"
Nyt kun siis näemme että ajatuksemme "jotain muuta" kuin on. Näemme että ajatuksemme ikäänkuin kuvaa ei ainoastaan sitä mikä ei ole vaan myös kaikkea muuta kuin sitä mikä on.
Ajatuksemme siis sinällään liittyy täysin toiseen perheeseen kuin oleva joka meitä ei kiinnosta. Niinpä meitä täytyykin kiinnostaa, ei oleva tietenkään vaan toiseus.
Mutta koska toiseus rajaa olevan ulos, niin ei voida keskittyä itse toiseuteen vaan täytyy keskittyä siihen joka toisaalta ei ratkaise olevaa mutta toisaalta ei rajaa sitä ulos.
Niinpä täytyy keskittyä olevan rajoihin jotka rajaavat olevan sisäänsä mutta koska tämä lähtökohtaisesti rajaa olevaa ei voida keskittyä siihen alkuunkaan vaan on keskityttävä olevan rajattomuuteen.
Nyt siis vihdoinkin voimme keskittyä ei olevaan vaan olevan rajattomuuteen. Mitä siis olevan vastalöydetystä rajattomuudesta voimme päätellä?
Ainakin sen voimme siitä päätellä ettemme halua sitä mitenkään rajata koska se rajaaminen olisi samalla olevan rajaamista mitä emme ollenkaan halua tehdä. Niinpä ainoa mitä voimme sanoa tässä tilanteessa on rajattomuuus eli olevan rajattomuuden rajattomuus.
Voimme nähdä että tämä jatkuu iäisyyteen jolloinkn huomaammekin että rajattomuuden suhde rajattomuuteen on se mitä ensisijaisesti haluammekin tutkia todella kiivaasti itseasiassa.
Emme kuitenkaan voi rajata rajattomuuden"suhdetta" rajattomuuteen suhteeksi joten joudumme kumittamaan sen kerta kaikkiaan pois ja keskittymään yksistään rajattomuuden tutkimiseen.
Nyt siis, rajattomuushan on aivan täyttä kaaosta eikä lisää ymmärrystämme millään tavoin mutta koska emme voi palata takaisin rajallisuuteen kun kerta olemme jo päässeet näin pitkälle, meidän on hädässämme keksittävä ulospääsy tästä rajattomuuden rajoittavuudesta.
Nyt siis katsomme mikä rajattomuudessa on siis se tekijä joka mahdollistaa sen olevan irrallaan suhteessa olevaan joka meitä ei ollenkaan kiinnosta. Ja se osa on tietysti sen luonne vapauttaa nimeomaan olevaa "eri tavoilla jotenkin". Ja mikä tekijä taasen on sulkematta olevaa ulkopuolelle on se että rajattomuus ei mahdollista ulkoisuutta.
Tämän pohjalta siis voidaan sanoa että ainoa kosketuspintamme kiinnostamattomaan olevaan liittyy rajattomuuteen. Olevaa ei siti voi rajoittaa rajattomaksi. Niin ollen oleva on ja pysyy rajallisuutensa osalta kysymysmerkkinä. Se on tietysti loistavaa koska emme halua rajata mitenkään olevaa. Ja nyt siis voidaan vain kysyä millaista on olevaan liittyvän rajattoman joka ei tee olevasta rajatonta suhde olevaan joka ei meitä kiinnosta niin voimme nähdä ettei se ole kovin kiinteä koska olevaan liittyvä rajattomuus ei selvästikään näytä rajoittavan olevaa. Niinpä voidaan sanoa että olevaan liittyen se mikä siihen liittyy ei välttämättä vaikuta siihen itseensä. Niinpä olevasta voidaaan edelleen rajaamatta sanoa, että oleva on osittain tai kokonaan irrallista siihen liittyvistä asioista. Ylipäätään mikä hyvänsä asia on tällä puheella siis olevan kannalta lähtökohtaisesti yhdentekevää.
Oleva on siis kaikesta irrallinen liittyäkseen rajattomuuteen olematta sitä itse. Tästä johtuu se, että oleva on perusluonteeltaan erakko eli sen tutkimisessa mistään ei ole erityisemmin apua vaan sitä on tutkittava "täysin avuttomasti". Tämä liittyy siihen että se mikä koetaan avuttomaksi on tosiasiassa avuliasta. Oleva siis on luoteeltaan metodipakoista sillä metodeilla voi rajoittaa mutta metodittomuudella voi ymmärtää olevaan liittyvää rajattomuutta.
Jos siis haluaa tietoa tosiolevasta, täytyy tulla ensin tosiavuttomaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Wittgenstein on jo ratkaissut/ selittänyt filosofian. Lingvistinen filosofia on avain ymmärrykseen filosofisista kysymyksistä. Myös J.L. Austin on hyvä.
Wittgensteiniä:
https://static1.squarespace.com/static/54889e73e4b0a2c1f9891289/t/564b61a4e4b04eca59c4d232/1447780772744/Ludwig.Wittgenstein.-.Philosophical.Investigations.pdf
Austinia:
https://www.ling.upenn.edu/~rnoyer/courses/103/Austin.pdf
Täällä viestintuojat surmataan.