ELTAANTUNUTTA
Eduskunnasta puolueensa romahduksen myötä pudonneet EVA-tohtorit Penttilä ja Tarkka jaksavat jatkaa puoskarointiaan. Nyt on Tarkan vuoro HS:ssa jatkaa Penttilän viime vuonna aloittamaa kampanjaa. Kysymys on pyrkimyksestä estää Tarja Halosen uudelleenvalinta tasavallan presidentiksi, joka koetaan pahimmaksi esteeksi heidän kiihkeästi ajamalleen Nato-jäsenyydelle. Se on demokratiassa sallittua, vaikka tapa jolla he sitä tekevät ei ole erityisen tyylikäs eikä rehellinen.
Sotilaallinen liittoutumattomuus on näille herroille ylitsekäymätön trauma ja pelkkää sekoilua. Meille muille se on - kuten eduskunnan hyväksymässä tuoreessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa - vain täsmällinen määre maalle, joka ei ole jäsenenä Natossa tai muussa sotilasliitossa; ei siis mikään ohjelmajulistus suuntaan tai toiseen. Sekin voi tulla uudelleenharkintaan, mutta ei niillä perusteilla joilla EVA-tohtorit nyt sitä ajavat.
Yhä edelleen he palaavat EU:n hallitustenväliseen konferenssiin ja vääristelevät sitä, miten ja miksi Suomi oli osaltaan vaikuttamassa kaikkien hyväksynnän saaneiden turvallisuusartiklojen muotoiluun. Luodaan kuvaa, että muualla muka kovasti ihmeteltäisiin Suomen politiikkaa. Kun he jäävät valheesta kiinni rysän päältä, kuten Javier Solanan nimen väärinkäytöstä, tämäkin käännetään ulkoministerin viaksi, hän kun uskoo puheisiin.
Avoin ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on tullut Suomeen jäädäkseen. Tähän avoimuuteen ei istu se, että meillä on taas alkanut esiintyä kuiskuttelijoita ja kolportöörejä, jotka entiseen malliin vaikka eri ilmansuunnassa kiertelevät ulkomailla panettelemassa heidän kanssaan eri mieltä olevia suomalaisia.
Olisi myös hyvä joskus saada esimerkkejä siitä, mitä tämä joidenkin niin rakastama ja peräänkuuluttama "reaalipolitiikka" käytännössä tarkoittaisi. Olisiko se esimerkiksi sitä, että meillä olisi suomalaisia sotilaita amerikkalaiskomennossa Irakin koalitiojoukoissa?
EVA:n tohtorireseptien mukaan keitetyssä lääkkeessä on määräys, että suomalaisten olisi nieltävä se viimeistään tammikuussa 2006. Parasta ennen päivä meni kuitenkin ohi jo viime vuonna, kun hallitus ja eduskunta linjasivat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohdat. Reaalimaailman tapahtumat voivat niitä tietenkin muuttaa, eivät turhautuneiden tohtorien kylmän sodan pakastimesta ylijääneet ja jo eltaantuneet opit.
31.1.2005
http://www.tuomioja.org/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jukka Tarkka kirjoittaa Hesarissa :
Suomi käyttäytyy kuin liittoutunut, mutta puhuu kuin liittoutumaton.
Halosen-Tuomiojan linja on tekemässä Suomesta turvallisuuspolitiikan kummajaisen.
..Yhteistyö EU:n ja Naton kanssa on reaalipolitiikkaa. Mutta se ei ole reaalipolitiikkaa, että samalla höpötetään liittoutumattomuudesta tavalla, jonka jokainen näkee olevan ristiriidassa sen kanssa, miten Suomi toimii.
Halosen ja Tuomiojan ajattelua tuntuu ohjaavan heidän nuoruutensa haavekuviin kiinnittynyt nostalgia.
..Linja ei ole vielä ole johtanut avoimeen ristiriitaan kansallaisen edun kanssa.
Mutta siitä on jo kokemusta, miten se johtaa uskottavuusongelmiin ja loogisiin häränpyllyihin.
Enää ei ole pitkä matka siihen, että turvallisuuspoliittinen haihattelu alkaa aiheuttaa turvallisuusriskejä.
...Suomi on toiminut ja aikoo toimia kuten unionin sotilaallisesti liittoutuneet jäsenet.
Mutta se ilmoittaa olevansa sotilaallisesti liittoutumaton.
Syksyllä 2003 Suomen ulkopolitiikan johto pani osaamisensa peliin saadakseen EU:n perustuslakisopimuksen turvatakuulausekkeen vastaamaan päähänpinttymäänsä liittoutumattomuudesta.
Tuloksen oli lausuma, jossa jäsenet sitoutuvat auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Suomalaisten vaatimuksesta tekstiin ripustetun peräkaneetin mukaan tämä "ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen erityisluonteeseen."
..Sekavuuksia sopertelemalla Suomi on hankkiutunut turvallisuuspoliittisesti kummajaisen maineeseen.
Pian alamme näyttää kummajaiselta muutenkin.
Ulkoministeriö todistelee huolettomuutta teeskennellen, että ei syytä huoleen.
...Halosen ja Tuomiojan aatepolitiikka on johtanut siihen, että puheissa on eri viesti kuin teoissa; järkevästä toiminnasta puhutaan järjettömällä tavalla.
...Seuraavilla eduskunta- ja presidenttikausilla joudutaan tekemään kovan luokan linjapäätöksiä.
Maan etu vaatii, että näitä päätöksiä tekemässä on ihmisiä, jotka toteuttavat reaalipolitiikkaa reaalipolitiikan ehdoin eivätkä virvatulien opastuksella.
Tähän on kaksi tietä. Joko johtajat vaihtavat johtamistapaa tai kansa vaihtaa johtajia.
Olivathan kommentit tuossa paitsi osuvia myös perusteltuja. Ulkopoliittinen linja(ttomuus) on ollut huomiota herättävää. Teot eivät vastaa sanoja. Se on kuin taiteilua laiturin ja veneen välissä ja etäisyys senkun kasvaa
Parasta tässä on että Erkki on tuntenut ennenkokemattoman tunteen, jota monet demarit eivät eläessään tule kokemaan.
ERkkihän huitelee marimekko-olkalaukullaan niin että rauhanmerkit vaan rapisee ja parran alta puhisee.